Kotimaiset

Tässä ovat uudet Vain elämää -tähdet – mukana Erika Vikman, Mikko Alatalo, Yona, Redrama, Pete Parkkonen, Meiju Suvas, Jyrki 69 ja Tommi Läntinen

Uusi Vain elämää -kausi kuljettaa kahdeksan koko kansan tuntemaa artistia tunteikkaalle musiikkileirille Hirvensalmen Satulinnaan. Siellä artistit tutustuvat toisiinsa musiikin avulla ja esittävät omat persoonalliset versionsa toistensa kappaleista.

13:nnella Vain elämää -kaudella mukana ovat Erika Vikman, Mikko Alatalo, Yona, Redrama, Pete Parkkonen, Meiju Suvas, Jyrki 69 ja Tommi Läntinen.

Suomalaisten rakastama ohjelma täyttää syksyllä pyöreitä, sillä Vain elämää alkoi kymmenen vuotta sitten.
 
Syksyllä nähtävällä 13:nnella kaudella kuullaan jälleen upeita Vain elämää -kappaleita ja jaetaan hetkiä, joista ei puutu suuria tunteita. 

Vain elämää -ohjelman 13. tuotantokausi starttaa Nelosella ja Ruudussa syyskuussa.

Näin artistit reagoivat pääsystään Vain elämää -ohjelmaan:

Erika Vikman

Erika Vikman

Suomenkielistä diskopoppia esittävä Erika Vikman nauttii raja-aitojen kaatamisesta. Hän on toteuttanut visiotaan rohkeasti, kantaen ylpeästi niin tangokuningattaren kruunua kuin omaehtoisen vallan ja vapautuneisuuden valtikkaa.
 
Erikan meriittilista on jo nyt melko jalometallipainotteinen. Sinkut 7300 päivää, Cicciolina ja Syntisten pöytä ovat striimanneet tuplaplatinaa, ja viime vuonna julkaistu Erika Vikman -debyyttialbumi on ylittänyt platinarajan.

Radiossa runsaasti soineista sinkuista Syntisten pöytä nousi myös radiolistan kärkeen vuonna 2020. Vankan suosion saavuttanut Erika palkittiin maaliskuussa järjestetyssä Iskelmä Gaalassa Vuoden läpimurto -palkinnolla.

Erika jännittää etenkin yhden artistikollegan tapaamista:

Jännitän varmaan eniten Jyrki 69:n tapaamista, koska hän on itselleni joukon mystisin hahmo. Muita artisteja olen tavannut tien päällä tai eri kuvauksissa. Jyrkiä en ole tavannut koskaan.

Mikko Alatalo

Mikko Alatalo

Mikko Alatalo on todellinen monitaituri. Hänet tunnetaan niin muusikkona, laulajana, toimittajana, hiihdonopettajana kuin kansanedustajana. Mikko on nauhoittanut uransa aikana yli 700 laulua, 54 albumia, ja hänen levyjään on myyty yli 400 000 kappaletta. Lisäksi Mikolla on neljä Syksyn sävel -voittoa. Hän on tehnyt yli 6 000 keikkaa. 70-luvun alussa Mikko oli luomassa legendaarista manserockia yhdessä Juice Leskisen ja Harri Rinteen kanssa.

Mikko on palkittu muun muassa Juha Vainio -palkinnolla, valtionpalkinnolla Ajolähtö-elokuvan musiikista sekä Erikois-Emmalla musiikkiurastaan ja taiteilijoiden tekijänoikeuksien puolustamisesta.

Tuorein tunnustus, elämäntyöpalkinto lastenmusiikista, hänelle annettiin syksyllä 2021. Mikon klassikkokappaleet Maalaispoika oon, Känkkäränkkä ja Ihmisen ikävä toisen luo kuuluvat jokaisen suomalaisen sielunmaiseman laulukirjaan.

Vain elämää on portti nuoremmille sukupolville, jotka eivät tunne tuotantoani. Osa ei edes tiedä minun olleen olemassa ennen Känkkäränkkää.

Yona

Yona

Pitkänlinjan laulaja ja lauluntekijä Yona on syntynyt tulkitsijaksi. Hän on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja vieraillut lukuisten artistien levyillä. Kameleonttimainen musiikintekijä leikittelee taidokkaasti eri genreillä aina tangosta jazziin ja hiphopista poppiin luoden ajatonta, eklektistä taidepoppia.
 
Vuonna 2010 Yona palkittiin Emma Gaalassa Vuoden tulokkaana debyyttialbumillaan Pilvet liikkuu, minä en.

Tapiola Sinfoniettan kanssa tehty albumi Uni johon herään voitti Kriitikoiden valinta -Emman sekä Teosto-palkinnon vuonna 2022. Valovoimainen artisti on parhaillaan ehdolla myös Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajaksi.

Olimme lähdössä bändini kanssa keikalle, kun sain sähköpostin, jossa minut toivotettiin tervetulleeksi ohjelmaan. Meinasin pudottaa puhelimen kädestäni, ja kiljuin täysillä. Menin aivan lukkoon, ja kerroin yhtyeeni pojille, etten pysty roudaamaan kamoja. Sitten minun oli kerrottava heille, mistä oli kyse.

Redrama

Redrama

Redrama on yksi tunnetuimmista englanninkielisen hiphopin edelläkävijöistä Suomessa. The Voice of Finlandin tähtivalmentajanakin nähty artisti taituroi musiikissaan genrerajoista välittämättä räpin, elektronisen musiikin, jazzin, reggaen ja popin välimaastossa. 

Soolouransa lisäksi Redrama on vaikuttanut kokoonpanoissa Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, Conscious Youths ja GG Caravan.

Yli 20-vuotisen uransa aikana Redrama on muun muassa voittanut Rap SM -kisojen englanninkielisen sarjan, EU:n European Border Breaker -palkinnon sekä hiphop-/dance-albumin Emman.

Redrama on tehnyt yhteistyöstä lukuisten kansainvälisten muuskoiden kanssa. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan on Backstreet Boys -yhtyeestä tutun A.J. McLeanin kanssa tehty duetto Clouds, jota on kuunneltu musiikkipalvelu Spotifyssa yli 11,5 miljoonaa kertaa.

Olen miettinyt, tuleeko kutsua koskaan. Väitän jokaisen suomalaisen artistin valehtelevan, jos sanoo, ettei olisi ajatellut tätä. Minulle tuli heti olo, että tämä on pakko tehdä. Samaan aikaan pelkoni ja riittämättömyyden tunteeni heräsivät henkiin; pystynkö tähän ja olenko väärä ihminen. Päällimmäisenä oli kuitenkin tunne, että on suuri kunnia kun pyydetään mukaan.

Pete Parkkonen

Pete Parkkonen

Valovoimainen Pete Parkkonen tunnetaan monipuolisena ja energisenä esiintyjänä, jolla on erityistaito villitä yleisönsä. Peten ura alkoi Idols-laulukilpailusta lähes 15 vuotta sitten, ja sen jälkeen hän julkaisi kaksi albumia englanniksi. Myöhemmin Pete vaihtoi laulukielensä suomeen, minkä myötä hänen musiikkinsa löysi tiensä suuren yleisön tietoisuuteen.

Pete on julkaissut neljä studioalbumia, joista viimeisimmältä, platinarajan ylittäneeltä PETE-albumilta löytyvät hitit Mitä mä teen feat. JVG, Ei nyt, Myyty ja Kohta sataa. Näistä viimeinen nousi otsikoihin rohkealla musiikkivideollaan, joka huomioitiin myös Emma-ehdokkuudella.

Pete valmistelee viidettä studioalbumiaan, jonka ensimmäinen single Voimaa ja valoa on striimannut kultaa ja ollut radiolistalla vuoden nousten parhaimmillaan sijalle viisi.

Kun minut pyydettiin mukaan, tuli sellainen olo, että nyt se tapahtuu! Olin suunnitellut ja miettinyt sitä. Tuli olo, että jes, nyt pääsen eteenpäin etapillani.

Meiju Suvas

Meiju Suvas

Meiju Suvaksen ensimmäinen pitkäsoitto Meiju ilmestyi vuonna 1982, ja sitä on myyty yli 60 000 kappaletta. Hän on vakiinnuttanut paikkansa kansan suosiossa kaikkina vuosikymmeninään. Meiju on julkaissut 13 albumia ja saanut niistä useita kulta- ja platinalevyjä. 
 
Meiju tunnetaan muun muassa ikisuosikeistaan Pure mua, Tahdon sinut sekä Kaunotar ja kulkuri

Meiju on mukana Teflon Brothersin ja Stigin kanssa julkaistussa Seksikkäin jäbä -kappaleessa, jota on striimattu yli kymmenen miljoonaa kertaa.

Useilla kielillä esiintynyt laulaja on palkittu muun muassa ensimmäisellä Suomen diskotähti -palkinnolla ja Vantaan kulttuuripalkinnolla. Lisäksi Meiju on ollut ehdolla Iskelmä Finlandia -palkinnon saajaksi.

Jännitän eniten itseäni ja mitä tulee sanottua.

Jyrki 69

Jyrki 69

Helsingissä syntynyt ja nuoruutensa Hämeenlinnassa asunut Jyrki Linnankivi eli Jyrki 69 on The 69 Eyes -rockyhtyeen laulaja, joka on ammentanut amerikkalaisesta populaarikulttuurista sarjakuvarokkiaan jo yli 30 vuoden ajan. Biisit Lost Boys, Never Say Die ja Feel Berlin ovat villinneet ihmisiä niin Suomessa, muualla Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin.

Jyrki 69 on julkaissut myös kaksi sooloalbumia, kaksi levyä amerikkalaisen rockabilly-bändinsä The 69 Catsin kanssa ja englanninkielisen albumin Musta Paraati -yhtyeen kanssa. Laulamisen lisäksi Jyrki sanoittaa, säveltää ja sovittaa The 69 Eyesin kappaleita, ja hän vastaa yhtyeen taiteellisesta linjasta. Parhaillaan Jyrki opiskelee kolmatta maisteritutkintoaan.

En ole laulanut suomeksi koskaan. Minulta on tulossa todella hyvää materiaalia. Maltan tuskin odottaa, mitä ihmiset pitävät niistä.

Tommi Läntinen

Tommi Läntinen

Tommi Läntinen on suomalaisen rock-kentän kivijalka. Hän on julkaissut yli 40 vuotta kestäneen uransa aikana lukuisia albumeita eri kokoonpanoissa ja tehnyt tuhansia keikkoja. Uransa aikana Tommi on saanut useita kulta- ja platinalevyjä sekä Vuoden miesartistin Emma-palkinnon vuonna 1995.

Tommi tunnetaan muun muassa klassikkokappaleistaan Via DolorosaKevät ja minäRööperin kuu ja Syvälle sydämeen sattuu. Muusikon ihailijoita hemmoteltiin alkuvuodesta, kun hän julkaisi kokonaisen albumillisen uutta musiikkia ensimmäisen kerran yli 10 vuoteen.

Tommi kilpaili Elämä kantaa mua -albuminsa nimikkokappaleella Uuden Musiikin Kilpailussa helmikuussa.

Ohjelmassa pääsee tutustumaan ihmiseen jännästä kulmasta, nimenomaan musiikin kautta. Pääsee istumaan pöydän ääreen, esiintymään sellaisten ihmisten kanssa, joilla kaikilla on enemmän tai vähemmän tarinaa ja tekemistä takanaan.

Ohjelman sivulle
Katso Ruudussa
Vain elämää