JULKISTUS: Tässä ovat uudet Vain elämää -artistit – mukana kahdeksan huippunimeä!

On jälleen aika suunnata unohtumattomalle musiikkileirille Hirvensalmen Satulinnaan! Syksyllä ruutuihin palaavassa Vain elämäässä nähdään jälleen joukko maamme valovoimaisimpia artisteja eri musiikkigenreistä.

Hirvensalmen Satulinnassa kahdeksan upeaa artistia pääsee tutustumaan toisiinsa uudella tavalla, kertomaan tarinoita elämästään ja tietysti versioimaan toistensa kappaleita mitä upeimmin sovituksin.

Syksyllä alkava kausi on ohjelman 16:s. Tänä vuonna artisteina nähdään Johannes Brotherus, VIIVI, Käärijä, Vesta, Lauri Haav, Jonna Tervomaa, Pelle Miljoona ja Mikki Kauste.

Perinteisten artistipäivien lisäksi kauden aikana nähdään muun muassa Mieli ry:n kanssa yhteistyössä toteutettu erikoisjakso.

 Vain elämää alkaa Nelosella ja Ruudussa syyskuussa.

Vain elämää -artistit:

 

Johannes Brotherus

Johannes Brotherus

Johannes Brotherus on KUUMAA-yhtyeen laulaja ja lauluntekijä. Hän kasvoi musiikin ympäröimänä ja aloitti viulunsoiton jo kolmevuotiaana. Hän on lukuisten KUUMAAn hittien lisäksi tuottanut, kirjoittanut ja säveltänyt musiikkia myös monille muille kotimaisille kärkinimille.

Musiikin lisäksi Johannes tunnetaan myös näyttelijänä. Hän on näytellyt muun muassa elokuvissa Betoniyö ja Kätilö sekä sarjoissa Koukussa ja HasBeen, jossa Johannes toimi myös käsikirjoittajana. 

Vuonna 2016 perustettu KUUMAA on julkaissut kolme albumia. Viimeistään vuoden 2023 UMK teki yhtyeestä koko kansan suosikin, ja siitä lähtien KUUMAA on ollut jatkuvasti radio- ja Spotify-listojen kärjessä. KUUMAA on tehnyt historiaa voittamalla Vuoden yhtyeen Emma-palkinnon kolme kertaa peräkkäin, ja heidän kappaleitaan on striimattu yli 240 miljoonaa kertaa. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa TulipaloTuhoaisti, Satama ja Ylivoimainen, joka on sekä vuoden 2023 että koko 2020-luvun soitetuin kappale Suomessa.

VIIVI

VIIVI

25-vuotias VIIVI tuli tunnetuksi jo 13-vuotiaana hänen osallistuttuaan The Voice Kids -ohjelmaan. Vuonna 2017 hän sai levytyssopimuksen, ja ensimmäinen single julkaistiin muutama vuosi myöhemmin. Lopullisesti pankin räjäytti kuitenkin vuonna 2020 julkaistu single Lääke, jota on striimattu lähes 12 miljoonaa kertaa. Tämän jälkeen VIIVI on valloittanut radioaallot, kun sekä JVG:n kanssa julkaistu Mitä näil korteil saa? ja Robin Packalénin kanssa julkaistu Ihana kipu nousivat 1. sijalle Radiolistalla vuoden 2023 aikana. Muita VIIVIn tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa USA, sekä Aina, jolla hän kilpaili UMK:ssa vuonna 2025.
 
VIIVI julkaisi menestyksekkään debyyttialbuminsa Parisuhdehautausmaa vuonna 2022. Vuotta aiemmin hänet palkittiin Emma Gaalassa Vuoden tulokas -palkinnolla.

Käärijä

Käärijä

Käärijä kertoo olleensa lapsena vilkas ja urheilullinen kaveri, joka haaveili jääkiekkoilijan urasta. Hän löysi räpin yläasteella, ja silloin syntyi myös artistinimi Käärijä. Käärijä solmi levytyssopimuksen vuonna 2017, ja ennen sitä hän julkaisi musiikkia omakustanteisesti.

Tähän mennessä Käärijä on julkaissut kaksi albumia ja lukuisia singlejä. Hän nousi koko kansan suosikiksi vuoden 2023 UMK:n ja Euroviisujen myötä. Käärijä kilpaili viisuissa Cha Cha Cha -kappaleella ja sijoittui finaalissa toiseksi. Kappaletta on striimattu yli 170 miljoonaa kertaa. Vuonna 2024 Käärijä palkittiin Emma Gaalassa Vuoden artistin palkinnolla sekä neljällä muulla palkinnolla. Hän pokkasi myös MTV Europe Music Awardsissa parhaan pohjoismaisen artistin palkinnon.

Käärijä kuvailee itseään huumorintajuiseksi ja syvälliseksi. Hän on kiinnostunut ihmisistä ja haluaisi mahdollisuuden auttaa kaikkia. Joskus tulevaisuudessa Käärijä haaveilee pääsevänsä järjestämään Käärijä-leirejä, joihin myös vähävaraiset lapset pystyisivät osallistumaan.

Vesta

Vesta

Emma-palkittu laulaja-lauluntekijä Vesta on ihastuttanut suomalaiset persoonallisella äänellään ja tyylillään. Yläasteella Vesta ajatteli lauluäänensä olevan liian outo, kunnes musiikinopettaja totesi oudon olevan juuri hyvä. Hän ei ole ikinä opiskellut musiikkia vaan oppinut musiikin tekemisen tekemällä sitä.

Vuonna 2015 Vesta voitti Varjo-kappaleellaan sekä Radio Helsingin että YleX:n demokilpailut, ja keikkapyyntöjen myötä musiikkia piti ruveta tekemään nopeasti lisää. Hän sai levytyssopimuksen Etenee Recordsilta vuonna 2017 ja julkaisi ensimmäisen albuminsa Lohtulauseita vuonna 2018. Albumi sai ylistystä herkästä ja tummasävyisestä popsoundistaan sekä rehellisistä ja runollisista sanoituksistaan.

Toinen albumi, Uskon tulevaan, ilmestyi vuonna 2021 ja syvensi Vestan ilmaisua entisestään. Levyllä kuultiin entistä laajempaa tuotantoa ja elektronisempaa soundia, mutta sen ytimessä säilyivät henkilökohtaiset tarinat, melankolia ja toivo.

Vestan tunnetuimpia hittejä ovat Ota varovasti, Valonsäteet sekä Benjaminin kanssa tehty Kunnes sammutaan. Vesta kertoo, että oman musiikin tekeminen ja lyriikoiden kirjoittaminen on vaikeinta mitä hän tietää, mutta siksi hän rakastaa sitä. Hän kertoo inspiroituvansa kaikesta kauniista ja törkeästä ja nauttii siitä, kun saa olla sanoituksissaan rohkea.

Lauri Haav

Lauri Haav

Genrejä musiikissaan taidokkaasti yhdistelevä Lauri Haav on Suomen musiikkikentän suuria nousijoita. Jyväskylästä kotoisin oleva Haav tunnetaan vahvoista, koskettavista teksteistä ja hän kertoo olleensa vilkas ja tunteikas nuori, joka innostui musiikista jo ala-asteella. Laurin ensimmäinen omakustanne-EP ilmestyi vuonna 2018 ja avasi tien PME Records levy-yhtiöön. Vuonna 2020 ilmestyi Lauri Haavin odotettu debyyttialbumi Silmät kii.

Tähän mennessä jo yli 60 miljoonaa striimiä keränneen Aino-menestysalbumin julkaisu vuonna 2023 aiheutti todellisen huuman. Albumi striimasi kultaa jo ennen julkaisuaan, ja kaikki albumin kappaleet nousivat Spotifyn top-listan kärkisijoille. Vuonna 2024 Emma Gaalassa Lauri voitti yleisöäänestyksessä vuoden kotimaisen artistin palkinnon.

Lauri Haav kertoo olevansa todella kunnianhimoinen. Hänelle tärkeintä on oman jutun luominen ja sen  toteuttaminen ja että lähellä on ihmisiä, joista hän välittää eniten.

Jonna Tervomaa

Jonna Tervomaa

Jonna Tervomaa nousi ensimmäisen kerran julkisuuteen jo vuonna 1983 hänen voitettuaan Syksyn Sävel -kilpailun kappaleellaan Minttu sekä Ville. Pikku-Jonna julkaisi kolme albumia, minkä jälkeen hän päätti jättää musiikin ja keskittyä koripallouraan ja opiskeluun.

Vuonna 1998 Jonna Tervomaa palasi musiikkikentälle albumilla Jonna Tervomaa, josta tuli valtavan suosittu. Albumi sai yhteensä kolme Emma-palkintoa, ja se pysyi Suomen virallisella listalla 11 viikkoa. Sen jälkeen artisti on julkaissut seitsemän albumia ja saanut muun muassa Parempi loppu -albumin sanoituksista ja sävellyksistä Teosto-palkinnon. Jonnan menestyksekäs, genrerajoja rikkova musiikkiura on kestänyt jo 40 vuotta.

Jonnan tunnetuimpia hittejä ovat Suljettu sydän, Rakkauden haudalla, Yhtä en saa, Myöhemmin, Minä toivon ja Se ei kuulu mulle.

Pelle Miljoona

Pelle Miljoona

Pelle Miljoona kiinnostui musiikista jo varhain, ja 11- vuotiaana hän karkasi salaa Renegadesin keikalle. Ensimmäiset rummut Pelle rakensi sillipurkeista.

Vuonna 1977 Pelle oli interreilaamassa ja tutustui Lontoossa punk-musiikkiin. Suomessa hän perusti N.U.S.-yhtyeen, joka oli ensimmäinen hänen lukuisista kokoonpanoistaan. Pelle Miljoona Oy -yhtye julkaisi vuonna 1980 Moottoritie on kuuma -albumin, joka on kiistatta yksi suomirockin klassikoita.

Pelle Miljoonan kunniaksi on pystytetty hänen synnyinkaupunkiinsa Haminaan patsas, ja Porista löytyy hänen mukaansa nimetty tie. Pelle Miljoona on ansioitunut muun muassa Junnu Vainio –palkinnolla sekä Taiteilijaeläkkeellä.

Pelle Miljoona on julkaissut yli 40 albumia ja kirjoittanut useita romaaneja. Hän on ehdottomasti suomalaisen punk-liikkeen pioneereja. Vaikka Pellellä on takanaan jo 50 vuotta monipuolista muusikon uraa, hän ei edelleenkään ajattele olevansa ammatiltaan muusikko.

Mikki Kauste

Mikki Kauste

Mikki Kauste on tullut tunnetuksi Egotrripin laulajana ja lauluntekijänä. Tämän lisäksi hän on kolmen lapsen isä ja espoolainen kaupunginvaltuutettu. Mikki kertoo nauttivansa golfista, liikunnasta, lukemisesta ja tv-sarjojen katsomisesta.

Egotrippi perustettiin vuonna 1993, ja heidän ensimmäinen keikkansa oli Kulosaaren kasinolla, minne saapui jopa 700 ihmistä. Egotripin debyyttialbumi Egotripillä ilmestyi vuonna 1995. Egotrippi on julkaissut yhteensä kahdeksan studioalbumia ja useita kokoelmia. Egotripin tunnettuja kappaleita ovat muun muassa Unihiekka, Matkustaja ja Älä koskaan ikinä. Mikki Kauste on julkaissut  myös sooloalbumin, Lintumies, vuonna 2013.

Mikki sanoo, ettei koskaan lapsena ajatellut, että hänestä tulisi esiintyvä artisti – asiat ovat vain ajautuneet siihen suuntaan. Hänen mukaansa musiikin tekeminen oli alun perin se juttu ja keikkaileminen pakollinen osa sitä.