Kotimaiset

Reeo on tuore Big Brother Suomi -voittaja!

Big Brother Suomi huipentui sunnuntai-iltana suoraan finaalilähetykseen, jossa kruunattiin koko 12 viikkoa kestäneen kilpailun voittaja.

Yksi syksyn suurista tv-ilmiöistä tuli päätökseen sunnuntai-iltana, kun Big Brother Suomi -ohjelman voittajaksi kruunattiin 49-vuotias helsinkiläinen media-alan yrittäjä Reeo.
12 viikkoa kestänyt BB-kausi huipentui sunnuntai-iltana suoraan finaalilähetykseen, jossa yleisö äänesti kauden suurimman voittajan neljästä finaali-iltaan asti selvinneestä asukkaasta. Kilpailun voittanut Reeo nappasi tittelin lisäksi itselleen 30 000 euron voittopotin.

Kisassa toiseksi tuli 36-vuotias helsinkiläinen kirjanpitäjä Laura. Kärkikaksikon äänet jakautuivat Reeon loppukirin jälkeen  58,7 prosenttia Reeolle ja 41,3 prosenttia Lauralle.

Finaaliviikolle olivat kärkikaksikon lisäksi selviytyneet neljänneksi tullut 29-vuotias turkulainen varastomies Miikka ja kolmanneksi tullut 26-vuotias helsinkiläinen media-alan työntekijä Mia.

Muiden finalistien häätöjen jälkeen Reeo ja Laura jäivät hämmentyneinä ja epäuskoisina kahdestaan tyhjään taloon.

"Mitä hemmettiä?!", Reeo tokaisi lämpimän halauksen jälkeen Lauralle tyhjässä talossa. 

"Olisitko aatellut, että myö kaks jäädään tänne?", Laura huudahti Reeolle.

Tieto voittajasta kerrottiin taloon, josta toiseksi tullut Laura poistui studioon voittajan jäädessä yksin taloon sulattelemaan voittoaan.
Lopulta Reeo asteli studioon confettisateessa ja vastaanotti 30 000 euron voittopotin.

"Pelaamaan lähdin ja loppuun asti pelattiin", Reeo totesi voiton ratkettua.

49-vuotias helsinkiläinen media-alan monityöläinen Reeo tuli BB-talossa tunnetuksi talon rauhallisena "faijana", mutta myös piinkovana pelurina. Reeo muodosti ensipäivistä lähtien Roomaksi nimetyn talon pääliittouman, jossa hän oli hyvin näkyvässä asemassa tekemässä suunnitelmia häätöpisteiden antamisesta liittolaistensa kanssa. Reeo ystävystyi talossa etenkin Miikan ja Heidin kanssa, ja viihtyikin usein teekupposen äärellä yön pikkutunneille asti jutellen syntyjä syviä mm Heidin kanssa.

 

Ohjelman sivulle
Katso Ruudussa
Big Brother Suomi