Sipe Santapukki The Voice of Finlandin uudeksi tähtivalmentajaksi – antaa koelauluihin valmistautuville laulajille tärkeän neuvon

The Voice of Finland saa uuden tähtivalmentajan tammikuussa alkavalle 16. tuotantokaudelle. Punaiselle tuolille paluun tekee aikaisemmin Toni Wirtasen kanssa duona valmentanut Sipe Santapukki. Muina tähtivalmentajina jatkavat viime kaudelta tutut SANNI, Jenni Vartiainen ja Elastinen. Ohjelman juontajina jatkavat Jaana Pelkonen ja Heikki Paasonen. The Voice of Finlandin tuottaa ITV Studios Finland Oy.

 

Apulanta-yhtyeen rumpalina jo 35 vuotta toimineelle Sipe Santapukille The Voice of Finland on tuttu ohjelma, sillä hän toimi tähtivalmentajana yhdessä Toni Wirtasen kanssa neljän kauden ajan, vuosina 2020-2023. Tällä kertaa hän istahtaa tähtivalmentajan punaiseen tuoliin ilman yhtyetoveriaan.

 

Voiceen palaaminen tuntuu mielettömän hienolta! Viime kerta oli yksi mieluisimmista reissuistani, joita olen tehnyt. Tämä on minulle uusi kokemus, koska veli Wirtanen ei istu vieressäni penkillä. Nyt minun pitää tehdä kaikki tiimini päätökset yksin, Sipe sanoo.

 

Muusikon mielestä hienoimpia asioita The Voice of Finlandissa on kaiken aitous.

 

Vaikka Voice on TV-viihdettä, se on myös totta. Kun lavalle astuu laulaja, joka todella koskettaa ja läpäisee suojamuurit, se on ainutlaatuista. Se on tapahtunut joka kaudella, ja odotan sitä nytkin. Silloin unohtaa tekevänsä TV-ohjelmaa ja vain nauttii siitä, mitä lavalla tapahtuu.

 

Ääni ratkaisee -vaihe on jokaiselle laulajalle jännittävä hetki. Sipe muistuttaa, ettei kaiken tarvitse olla heti täydellistä.

 

Jos laulaja osuu sieluuni ja sydämeeni, tuoli kääntyy. Sillä ei ole väliä, onko laulu teknisesti täydellistä. Voicessa nimenomaan harjoitellaan, opitaan ja valmennetaan. Timantti voi olla valmis tai hiomaton. Jos tunne välittyy, penkki kääntyy.

 

Hän antaakin Ääni ratkaisee -vaiheeseen valituille laulajille tärkeän neuvon.

 

Paras vinkkini laulajille on, että ole oma itsesi. Älä yritä imitoida ketään. Kaikki ladut on kuljettu jo niin monta kertaa, että se umpihanki on paljon kiinnostavampi. Me valmentajat tunnistamme umpihangen, ja haluamme tarpoa sitä laulajan kanssa.