Yli 200 000 katsojaa – Luottomies-elokuva: Lepoloma jatkaa suosiotaan: "Ei ole koskaan itsestäänselvyys"
Helmikuun alussa ensi-iltansa saanut Luottomies-elokuva: Lepoloma on vuoden tähän mennessä katsotuin elokuva.
Kari Ketosen käsikirjoittama, ohjaama ja tähdittämä Luottomies-elokuva: Lepoloma sai ensi-iltansa 4. helmikuuta. Elokuva on noussut suureksi hitiksi, ja sen on nähnyt jo yli 200 000 katsojaa. Tähän mennessä elokuva on kerännyt kaikkiaan 200 384 katsojaa. Uusi Luottomies-elokuva vuoden 2026 tähän mennessä katsotuin elokuva Suomessa.
Kari Ketonen on kiitollinen elokuvan saavuttamasta suosiosta.
– Uskomaton lukema! Lämmin kiitos elokuvan mahdollistajille, tekijätiimille sekä kaikille, jotka ovat käyneet katsomassa sen, Ketonen sanoo.
Elokuvan yhtenä tuottajana toiminut ja toisen pääosan esittäjä Antti Luusuaniemi on otettu katsojien osoittamasta intohimosta Luottomiestä kohtaan.
– Luottomies-elokuva: Lepoloma on saanut fanit liikkeelle. On ollut ilo kuulla, kuinka ihmiset ovat nauraneet vatsat kippuralla Tommin ja Juhiksen toilailuille. Eiköhän tällä mandaatilla jatketa Luottomiesten kommelluksia. All in ja Lepoloma ovat saaneet elokuviin yhteensä yli puoli miljoonaa fania, Luusuaniemi hehkuttaa.
Nelonen Media on toiminut kotimaisten elokuvien levittäjänä vuodesta 2019 asti. Luottomies-elokuva: Lepoloma on jatkoa Nelonen Median menestyksekkäälle elokuvalevitykselle.
– 200 000 katsojan ylitys on upea merkkipaalu ja samalla vahva viesti siitä, että kotimainen elokuva vetoaa katsojiin. On ilo olla mukana tuomassa yleisölle koko perheen komediaelokuvaa, joka on innostanut ihmiset elokuvateattereihin näin sankoin joukoin, Nelonen Median johtaja Ville Toivonen sanoo.
Luottomies-elokuva: Lepoloma nyt elokuvateattereissa!