Kotimaiset

Ruudun Koskinen-rikossarja jatkuu – uusi kausi käynnistyy elokuvalla, joka esitetään elokuvateattereissa kautta maan!

Ruudun alkuperäissarja Koskinen saa jatkoa, kun sarjan toinen tuotantokausi alkaa Ruudussa kesäkuussa. Uusi kausi saa upean startin, sillä Koskinen saapuu nyt myös elokuvateattereihin 11. toukokuuta!

Koskinen-rikossarjan toinen tuotantokausi alkaa Ruudussa kesäkuussa. Uusi kausi saa näyttävän startin, sillä sarjaa pääsee katsomaan elokuvateattereiden isoilta valkokankailta jo ennen Ruudun esitystä. Teattereissa esitetään uuden kauden kahdesta ensimmäisestä jaksosta koostettu elokuva Koskinen, joka perustuu Seppo Jokisen kirjaan Vilpittömässä mielessä. Koskinen saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 11. toukokuuta kautta maan.

"Koskinen on Ruudun kaikkien aikojen suosituin draamasarja ja huuma tämän ”Suomen Beckin” ympärillä on kova. Olemme innoissamme, että saamme toisen tuotantokauden esitykseen näin pian ensimmäisen kauden jälkeen. Sarjasta tuotetun elokuvan avulla pystymme tarjoamaan faneille ennennäkemätöntä Koskinen-herkkua jo toukokuussa. Samalla Nelonen Media pystyy elokuvalevittäjänä palvelemaan kotimaisia elokuvateattereita entistä paremmin, kun tuomme suosittua sisältöä loppukeväästä, jolloin kotimaisia leffoja ei juurikaan ole teattereissa", kertoo Nelonen Median televisiojohtaja Ville Toivonen.

Koskinen-rikossarja perustuu Seppo Jokisen luomaan Koskinen-kirjasarjaan, joka on kuvannut poliisien työtä yli 25 vuoden ajanTv-sarja tuo kirjojen tapahtumat nykypäivän Tampereelle ja yksi kirja käsitellään aina kahdessa Koskinen-jaksossa.

 

 

 

Koskinen-sarjassa seurataan komisario Sakari Koskista (Eero Aho) ja hänen tiimiään Sisä-Suomen poliisin väkivaltaisten rikosten yksikössä. Yksikkö on erittäin kiireinen, sillä pienen henkilöstön resurssit eivät tahdo riittää. Koskisen monenkirjavaan tiimiin kuuluvat alkoholilla stressiä hoitava kolmen lapsen äiti Lundelin (Maria Ylipää), Tinderiä ahkerasti kuluttava Pekki (Turkka Mastomäki) sekä intohimoinen Ilves-fani Kaatio (Jon-Jon Geitel).

Uuden kauden alkaessa on kulunut puoli vuotta ensimmäisen kauden tapahtumista, ja Koskinen jatkaa omassa elämässään tasapainon etsimistä.

Koskinen ja tiimi kohtaavat kauden aikana mm. sarjahukuttajan, Kalevan Kiinanmuurin naapurustossa tapahtuvan oudon vainoamisten sarjan sekä eri puolella maata tapahtuvien hyväksikäyttöjen ja kostonhimoisen väkivallan kierteen. Päänvaivaa tiimille aiheuttavat myös tekosaarta vastustavat mielenosoittajat sekä Tampereen raatihuoneen rappusilta löytyvä ihmisen pää.

Koskinen-sarja on herättänyt suurta kiinnostusta maailmalla. Tulevaisuudessa tätä realismista ammentavaa Ruudun rikossarjaa pääsevät seuraamaan katsojat Pohjois-Amerikassa, Kanadassa, Australiassa sekä Latviassa, johon sarjan esitysoikeudet on myyty.

Kansainvälinen levitysyhtiö LS Distribution (Mediawan) neuvottelee parhaillaan sarjan levityksestä myös muihin maihin. LS Distribution on yksi Euroopan suurimpia audiovisuaalisen sisällön jakajia. Maailmalla Koskinen-sarjaa esitetään nimellä Lakeside Murders, ja se on englanniksi tekstitetty.

Aito Media tuottaa sarjan yhteistyössä Nelonen Median ja Elisa Viihteen kanssa.
Koskinen-sarjan ovat ohjanneet Lauri Nurkse ja Riku Suokas ja käsikirjoittaneet Riku Suokas ja Heikki Syrjä. Sarjan on tuottanut Erna Aalto ja vastaavina tuottajina toimivat Ella PiesalaIlkka Hynninen ja Jussi Lipponen.

Sarjan koko ensimmäinen kausi löytyy Ruudusta.

Ohjelman sivulle
Katso Ruudussa
Koskinen