Ruudun alkuperäissarja Piiritys kertoo palkkamurhaaja ja vankikarkuri Ilpo Larhan uskomattoman tarinan

Ensi vuonna Ruudussa nähtävä Piiritys on sekä jännittävä trilleri että henkilötutkielma eräästä Suomen rikoshistorian mieleenpainuvimmasta hahmosta, Ilpo Larhasta. Kuusiosaisen sarjan pääosissa nähdään Elias Salonen ja Jussi Vatanen.

Vuonna 1992 suoritettu Suomen historian ensimmäinen palkkamurha johti 55 tuntia kestäneeseen panttivanki- ja piiritystilanteeseen, jota koko maa seurasi. Piiritys on näihin tositapahtumiin perustuva rikossarja, jossa avataan ainutlaatuista rikosvyyhtiä sekä rikollisten että poliisin näkökulmasta.

Sarjan kehyksen muodostaa piiritystilanne, jossa rikoskomisario Esko Heinonen neuvottelee kerrostaloasuntoon panttivankien kanssa linnoittautuneen Ilpo Larhan kanssa. Eskon tavoitteena on ratkaista tilanne ilman uhreja. Jotta tämä onnistuisi, hänen on sukellettava syvälle Larhan mieleen ja luotava luottamus rikollisen kanssa. Sarjassa päästään seuraamaan takaumia, jotka avaavat Ilpon uskomattomia käänteitä sisältäneen rikollishistorian.

Hengenvaarallisen palkkamurhaaja, vankikarkuri ja pankkiryöstäjä Larhan roolissa nähdään Elias Salonen. Piiritystilanteessa neuvottelijana toiminutta rikoskomisario Heinosta näyttelee Jussi Vatanen. Lipponen.

Sarjan pääkäsikirjoittajana toimii Hannu Kontturi, jota kiinnosti Larhan yllättävä päätyminen rikolliselle uralle:

"Mikä tapahtumaketju sai parikymppisen, hyvistä lähtökohdista ponnistavan taksikuskin tekemään Suomen rikoshistorian ensimmäisen palkkamurhan ja päätymään vain paria vuotta myöhemmin keskelle koko kansan seuraamaa piiritystragediaa? Ajatus ei jättänyt minua rauhaan ja lopputuloksena syntyi sarja, jossa riisumme rikollislegenda Ilpo Larhan naamion."

Sarjan ohjaa Jussi-palkittu Petri Kotwica, joka kuvailee Piiritystä näin:

"Ilpo Larhan uskomatonta tarinaa ei voi keksiä! Olen saanut ohjattavakseni intohimoisesti kirjoitetun käsikirjoituksen, joka kulkee joka hetki kosketusetäisyydellä totuudesta. Valmistamme elämältä haisevan ja riipaisevan sarjan, jossa tutustumme sekä piiritettyyn että piirittäjään."

Piirityksen kuvaukset alkavat kesällä ja sarja nähdään Ruudussa vuonna 2023.

Sarjan tuottaa Aito Media ja käsikirjoittajana toimii Hannu Kontturin lisäksi Antti Pesonen. Sarjan tuottajina toimivat Erna Aalto ja Laura Ahola sekä vastaavina tuottajina Ella Piesala ja Jussi