Kotimaiset

Nämä 10 upeaa naissinkkua viettelevät varattuja Temptation Island Suomen uudella kaudella!

Suomen ylivoimaisesti suosituimman parisuhderealityn Temptation Island Suomen 11. kausi starttaa Nelosella ja Ruudussa keskiviikkona 19.10. klo 21! Tällä keihäsmatkalla laaksojen ja kukkuloiden oppaina toimii 20 kuumaa sinkkua, jotka pistävät pariskuntien päät pyörälle Marbellan upeissa maisemissa

Temptation Island Suomi -juontajana nähdään tietenkin rakastettu, pelätty ja kunnioitettu grillimestari Sami Kuronen.

Temppareiden 11. kaudella moni asia on toisin. Kauden osallistujat ovat tällä kertaa keskimääräistä hieman vanhempia, mikä näkyy varmasti esimerkiksi iltanuotioilla käydyissä keskusteluissa ja lisää testattavien parisuhteiden merkityksellisyyttä entisestään.

Myös ohjelman esitysmalli muuttuu. Temptation Island Suomi on totuttu näkemään televisiossa kahden jakson viikkotahdilla. Tänä syksynä jaksojen rakenne muuttuu hieman, ja uusi jakso nähdään starttiviikon jälkeen kerran viikossa keskiviikkoisin. Kauden pituus pysyy kuitenkin ennallaan, eli kokonaisuudessaan luvassa on 22 jaksoa.

Ruutu+ -tilaajia hemmotellaan tällä kaudella pitkillä megakoosteilla kaikista Marbellassa juhlituista bileistä. Ruudussa pääsee siis näkemään villien bileiden aivan kaikki käänteet, jotka eivät mahtuneet itse jaksoihin. Bilekoosteet ilmestyvät Ruutuun joka toinen keskiviikko, niin pitkään kun kaudella bileitä juhlitaan.

Ananasfarmia Marbellasta ei vieläkään löytynyt, mutta Aurinkorannikon aurinkoiset maisemat tarjoavat upeat puitteet romanttisille treffeille.

Unohtumattomat elämykset ja uudet tuttavuudet saavat varatut asettamaan parisuhteensa ja itsensä testiin, josta jokainen tietenkin alkuun uskoo selviävänsä moitteettomasti.

Tässä esittäytyvät kauden ihastuttavat naissinkut!

 

Henna, 24, Vantaa

Henna

Henna, 24, Vantaa

”Mä tulen luultavasti puhumaan teidät pyörryksiin, mutta onneks mä oon myös hoitaja, joten osaan hoitaa teidät kuntoon!”

Henna on kiltti ja huolehtivainen vaaleaverikkö. Hän inhoaa hiljaisia hetkiä, mutta turhaan, sillä Hennan seurassa hiljaisuus on tuskin edes mahdollista. Ei löydy sellaista aihetta, josta Henna ei pystyisi keskustelemaan. Eikä sellaista paikkaa, minne Hennan ääni ei kantaisi. Hän arvostaa verbaalisuutta myös miehessä.

Seurustelijatyypiksi tunnustautuva Henna haaveilee pitkästä herrasmiehestä, jonka seurassa saisi tuntea itsensä prinsessaksi. Impulsiivinen Henna on rennon letkeää seuraa ja lupaa viedä varattujen miesten ajatuksia muualle. Häntä kiinnostaa ihmisten syyt tekojen takana, ja hän rakastaa keskusteluja tunteista ja ajatuksista.

IG: @hennaisomursu

Disa, 39, Helsinki

Disa

Disa, 39, Helsinki

”Yleensä mä hieron ihmisiltä jäykkyydet pois, mutta tänne mä tulin hieromaan teidät jäykäksi.”

Levottomalle Disalle ei tavallinen elämä riitä. Tältä kassaneidiltä luonnistuu niin kuivakuppaus kuin OnlyFans yläosattomissakin. Rankkoja elämänkokemuksia ja useampia suhteita taakseen jättänyt Disa on löytänyt itsestään parhaimmat puolet nyt sinkkuna.

Miehet avautuvat mielellään Disalle, ja hän puolestaan pystyy puhumaan henkilökohtaisia asioita tuntemattomalle. Kokemusten jakaminen on Disasta tärkeää ja se rikastuttaa omaa näkemystä elämästä ja itsestä. Aiemmin Disa tapaili vain vaaleaveriköitä, nyt kiinnostusta herättävät myös tummat ja tuliset etnisemmät miehet.

IG: @disasood

Liisa, 23, Kotka

Liisa

Liisa, 23, Kotka

”Mä oon taksitäti Liisa, ja kun sä tutustut muhun, niin kyllä kyytiä piisaa!”

Liisa on 100-prosenttinen leijona, joka ”elää Temppareita”, eikä suostu jäämään seinäruusuksi. Liisa viihtyy tapahtumien ytimessä ja tulee helpommin toimeen miesten kanssa, sillä naiset draamailevat turhia.

Liisa odottaa alkuun sievästi toisen lähestymistä, mutta kyllästyy pian ja ryhtyy toimeen itse. Irtosuhteet ja pelaaminen pitävät Liisan mielenkiinnon yllä ja hän mieltyy kusipäihin. Ammattikoulun autopuolen käyneenä Liisa näkee autonrassaamisen seksikkäänä. Taiteellisena ihmisenä maalaaminen ja keramiikka ovat Liisan mielenkiinnon kohteita.

IG: @liloangelica

Sara, 25, Espoo

Sara

Sara, 25, Espoo

”Mä oon reissannut paljon ulkomailla, aina hyvillä viboilla, mut tänne mä tulin levittään pelkkää lovee.”

Itsevarma myymäläpäällikkö ja oman tiensä kulkija Sara lähti 19-vuotiaana Australiaan ja on ennättänyt asua jo useammassa maassa. Impulsiiviselta Saralta taittuu myös espanjan kieli. Täysillä elävä Sara tulee huppelissa flirtiksi ja häneen on helppo rakastua.

Positiivista energiaa ympärilleen levittävä Sara pitää henkistä ja fyysistä hyvinvointia tärkeänä. Häntä viehättävät etniset, urheilulliset ja tatuoidut miehet. Piirtämisen ja maalaamisen ohella Sara voi myös tatuoida miehensä itse. Sara ei jaksa itsekeskeisiä ihmisiä, mutta määrätietoinen ja intohimoinen mies saisi olla.

IG: @saratuomainen

Rosa, 25, Helsinki

Rosa

Rosa, 25, Helsinki

"Oon soittanut pianoa viisivuotiaasta asti, ja näillä sormilla tehdään musiikin lisäksi muitakin taikoja!”

Näytöntahtoinen ja kunnianhimoinen yllytyshullu Rosa meni nuorena armeijaan todistaakseen epäilijöiden olevan väärässä. Nykyisin tämä myyjän töitä paiskiva musikaalinen sotilaspoliisi kaipaa jotain muuta jännittävää uuteen elämänvaiheeseen.

Rosa tulee monenlaisten ihmisten kanssa juttuun ja nauttii usein roolistaan bileiden viihdyttäjänä. Hän rakastaa pukeutumisleikkejä ja pieni flirtti on aina paikallaan. Aiemmin Rosa on kohdannut suhteessaan pettämistä ja petosta, joten hänessä on ainesta myös kuuntelevaksi olkapääksi.

IG: @rosabosa12

Mari, 28, Kouvola

Mari

Mari, 28, Kouvola

”Mä oon Mari ja kun mä oon täällä, niin varokaa ettei hajoo kaikki parit”

Myyjänä toimiva vahinkoflirtti Mari lähtee Temppareihin ihmismielen materiaalihankintamatkalle. 6. kauden sinkkuna muistettu Mari on hurahtanut kiintymyssuhdemalleihin, jotka pohjautuvat ihmisen lapsuuden kokemuksiin. Keittiöpsykologi Mari haluaisi itse eroon mustasukkaisuudestaan ja mielen saloihin perehtymällä on oppinut kehittymään.

Temppareihin Mari lähtee ensitöikseen pitämään hauskaa, mutta aikoo tuoda myös omaa ”heijastavaa peiliä” keskusteluihin. Mari on ymmärtänyt, että miehen käytökselle on aina syy. Jos omalta puolisolta ei saa keskustelutukea, sinkkunaisen huomio voi herättää kiinnostusta.

IG: @marieloranta

Erika, 31, Vantaa

Erika

Erika, 31, Vantaa

”Mä oon Erika, ja mun paras ulkonäöllinen piirre on pienet korvat!”

Erika syttyy tilannehuumorista ja kossubatterysta. Hänen intohimonsa on piirtäminen ja kännihoilottelu. Myyjänä toimiva Erika kokee itsensä itseironiseksi. Perhe kuvailisi häntä hulttioksi ja ystävät ADHD:ksi.

Erikan suhteet tyssähtävät muutamaan kuukauteen tai pidempiin on/off-suhteisiin. Hänen huomionsa miehessä kiinnittyy ulkonäköön ja huumorintajuun. ”Liideri”-miehet ja kiltit silmät pysäyttävät. Miehen ei pidä olla ylimielinen, mutta heittäytyä tarvitsee kyllä. Temppareissa jo kerran aikaisemminkin sinkkuna olleelle Erikalle tärkein asia on oikeudenmukaisuus. 

IG: @ericajesa

Alma, 25, Tampere

Alma

Alma, 25, Tampere

”Mä oon ammatiltani järkkäri ja tulin tänne pistään teidät äijät ruotuun!”

Alma on omien sanojensa mukaan pöydillä tanssiva yllytyshullu, joka samaan aikaan osaa jännittää treffejä ja pojille puhumista. Tämä koulukiusattu naapurintyttö ärsyyntyy negatiivisuudesta ja pelkää suhteessa olevansa takertuvaa sorttia.

Kaunis, herkkä ja piskuinen Alma viehättää iloisuudellaan ja pystyy olemaan läsnä ihmisille. Hän osaa kannustaa ja nauttii keskusteluista reflektoiden omasta elämästään.

IG: @almaalisaa

Meri, 23, Oulu

Meri

Meri, 23, Oulu

”Mä oon Meri, ja nyt kannattaa laittaa pelastusliivit päälle, sillä muhun on ennenkin varatut miehet uponneet.”

Hyväkäytöksinen ja iloinen höpöttelijä Meri tuo omat vahvatkin mielipiteensä korrektisti esiin. Ystävät kuvailevat luokanopettajaopiskelija Meriä kiltiksi, mutta itse hän tunnustaa olevansa bad girl, joka salaisesti nauttii villistä ja irstaasta menosta.

Menneisyys narsistimiehen kanssa on saanut Merin kiinnostumaan kilteistä miehistä. Meri nauttii käydä keskusteluja tunteista ja elämäntilanteista. Merin löytää usein tankotanssimasta, karaokebaarista tai baaribingosta. 

IG: @meriituulia

Annica, 25, Helsinki

Annica

Annica, 25, Helsinki

”Mä oon keppijumpan maailmanmestari. Miettikääpä, mitä kaikkea mä osaan kepillä tehdä!”

Annica on rauhallinen persoona, joka tykkää laittautua juhliin ja pian hänet löytääkin jo tanssilattialta. Hän on luonteeltaan sinnikäs, sarkasmin ystävä ja suoraanpuhuja.

Monitaiteellinen ja tasa-arvoa painottava Annica tekee varhaiskasvatustyön ohella myös vapaaehtois- ja luottamustyötä. Hän tykkää puuttua asioihin, joissa on korjaamista. Hän rakastaa taidetta, kulttuuria ja harrastaa viinejä. Miehessä Annica katsoo kiinnostavaa läsnä olevaa ja avointa persoonaa.

IG: @annicazzz

Ohjelman sivulle
Katso Ruudussa
Temptation Island Suomi