Kyllä isä osaa Lapissa saa ensi-iltansa lokakuussa – juliste julki!

Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osa Kyllä isä osaa Lapissa valloittaa valkokankaat 15. lokakuuta. Elokuvan päärooleissa jatkavat Tom Lindholm, Tuija Ernamo, Maiju Jokinen ja Jarno Jokinen.

Uudessa Kyllä isä osaa Lapissa -elokuvassa ollaan talvisissa tunnelmissa, ja Tampereen lisäksi vauhdikkaiden käänteiden perhe seikkailee Suomen Lapin upeissa maisemissa. Perheen isä (Tom Lindholm) ja äiti (Tuija Ernamo) päättävät ottaa irtioton ja suunnata lapsiltaan salaa Lappiin – mutta asiat eivät mene aivan niin kuin he olivat ajatelleet. Odotukset lomalle ovat korkealla, ja toiminnan miehenä isä yrittää järjestää asioita hänelle tyypillisen kaaoksen ja yllättäen muuttuvien tilanteiden keskellä.

Elokuvan on ohjannut Lauri Nurkse. Käsikirjoittajana toimi alkuperäissarjankin luonut Pekka Lepikkö. Elokuvan tuottaa tuotantoyhtiö ICS Nordic, tuottajina Jarkko Hentula ja Sirkka Rautiainen. Vastaavinta tuottajina toimivat Janne KatajaKatri VarjosIlkka Hynninen ja Ilkka Rahkonen. Nelonen Media levittää elokuvan.

– On ilo tuoda tämä rakastettu perhe uudelleen valkokankaalle – nyt täysin uudessa maisemassa. Elokuva yhdistää huumorin, vauhdikkaat tilanteet ja tuttuuden, joka on tehnyt Kyllä isä osaa -tarinoista suomalaisille niin rakkaita. Luvassa on hauska ja hyvän mielen elämys koko perheelle, kertoo tuottaja Jarkko Hentula tuotantoyhtiö ICS Nordicilta.

Kyllä isä osaa Lapissa saa ensi-iltansa 15.10.2025.

Kyllä isä osaa Lapissa