The Box rantautuu Suomeen – uutuusohjelma haastaa osallistujat toinen toistaan yllättävämmissä tehtävissä
Mitä tekisit, jos sinut kuljetettaisiin keltaisen boksin sisällä tuntemattomaan paikkaan, ovet avautuisivat ja sinun tulisi ratkaista edessäsi oleva selittämätön tehtävä? Pystyisitkö pitämään pääsi kylmänä, luottamaan itseesi, ajattelemaan luovasti, mutta silti toimimaan ripeästi ja loogisesti? Tai nauramaan kaikelle, sillä ehkä logiikka onkin se, että sitä ei ole? Pystyisitkö silti ratkaisemaan tehtävän?
Tästä on kyse syksyn hillittömässä, jännittävässä ja vauhdikkaassa The Box Suomi -ohjelmassa. Koko perheelle suunnattu ohjelma laittaa kaksitoista kilpailijaa toinen toistaan yllättävämpien tehtävien eteen ilman selityksiä. Heidän tehtävänään on löytää parhaat – tai katastrofaalisimmat – mahdolliset keinot tehtävän ratkaisemiseen. Kilpailu huipentuu finaaliin, jonka voittaja saa 20 000 euroa. Tämä on ainoa asia, jonka he tietävät sulkeutuessaan boksiin.
Tässä ohjelmassa ei siis turhia selitetä. Mitä ikinä tapahtuukin – muista ajatella boksin ulkopuolella!
The Box Suomen juontajana nähdään upea ja valovoimainen Janni Hussi.
The Box Suomi perustuu norjalaisen Seefood TV:n luomaan formaattiin. Ohjelma nousi suursuosioon Norjassa, ja Suomen lisäksi formaatti on tuotannossa Isossa-Britanniassa, Alankomaissa, Ranskassa ja Tanskassa.
The Box Suomi alkaa Ruudussa ja Nelosella syyskuussa.