Vain elämää

Vain elämää

Vain elämää ja 10. juhlakausi alkaa 30.8. kello 20 Nelosella ja Ruudussa! Satulinnaan palaavat Samu Haber, Elastinen, Paula Vesala, Antti Tuisku, Erin, Maija Vilkkumaa, Lauri Tähkä ja VilleGalle! #vainelämää

38 uutta julkaisua

Elastisen Totuutta ja tehtävää on raikas katsaus nuoruuden haaveisiin ja haasteisiin: ”Tunnistan tosi paljon itseäni tuossa”

Elastinen on valinnut Maija Vilkkumaan tuotannosta versioitavaksi Totuutta ja tehtävää.

”Tämä on mun lempibiisi sun tuotannosta. Olen kuullut tämän sellaisena nuoruuden runotytön huutona, että kukaan ei oikein ymmärrä mua, jos kerron itsestäni totuuden, muut vaan moittii. Olen myös itse kokenut sitä. Kukaan muu ei uskonut mun unelmiin kuin minä ihan aluksi. Tämä kertoo unelmista ja nuoruudesta ja kuinka vahvasti niihin unelmiin pitää uskoa”, Elastinen pohjustaa.

Maija Vilkkumaa kertoo samaistuvansa osaan kappaleen teksteistä.

”Pyörittelin aika pitkään sitä, oli vaikea saada ulos sitä kuvaa, jonka näin, että ihmiset juttelee elämänvalinnoistaan ja joku, johon samaistin itseni vahvasti, kokee haluavansa jotain muuta kuin ihminen siinä sen lähellä. Se puhuu siitä, mutta ei oikeastaan haluaisi puhua. Miksi se sitten puhuu siitä? Yhtäkkiä loksahti, että siksi, koska ne pelaa totuutta ja tehtävää, jossa on pakko puhua asioista, joista ei halua puhua”, artisti sanoo.

”Tunnistan tosi paljon itseäni tuossa tekstissä. Tässä biisissä on tuollaista, että kun paljastat unelmasi, niin muut on, että mitä sä oikein nyt… Maalaan tässä kuvan sellaisesta, kun pilkun aikaan saa kutsun jatkoille, josta ei tunne ketään”, Elastinen kertoo.
Elastinen on tarttunut kappaleeseen uudesta kulmasta! Svengaava ja letkeä kertosäe vetää artistit bailaamaan.

”Beibe hei, mitä jos lähetään ja noi jää, voinko mä viedä sut pois täält, pullo pyörii ja aurinko nousee, pelataan totuutta ja tehtävää! Humppa soi ja me rakastutaan, eletään meiän elämää niinku elokuvaa!” Elastinen laulaa uusia sanoituksiaan.
”Vitsi, tuo toimii! Ihan törkeen kova! Upea!” Maija hehkuttaa.

”Tuo oli ensimmäinen versio jonka tein ja viimeinen, jonka sain esittää. Tuo sulki tämän prokkiksen, nyt tämä on tehty. Vitsi, tuo on hieno biisi, ihan mahtavaa saada tuosta oma versio tehtyä. Huipputeksti, Maija on niin huippumimmi”, Elastinen sanoo.

Vain elämää perjantaisin kello 20 Nelosella ja Ruudussa. #vainelämää

Vesalan Valkea joulu hurmaa tunnelmallaan – biisissä kuullaan artistin 11-vuotiaan pojan musisointia!

Vesala versioi Vain elämää: Joulu -ohjelmassa kappaleen Valkea joulu.

”Mä valitsin tällaisen klassikkobiisin. Näistä joulujuhlateemoista tulee tietysti vahvasti mieleen kaikki koulun joulujuhlat ja aika nostalgiset kuvastot. Halusin siksi tämän tehdä”, Vesala kertoo.

Mukana tulkintaa luomassa on ollut paljon Vesalalle läheisiä ihmisiä.

”Tässä on puhuttu paljon läheisistä ja sattumoisin tässä Vain elämää -bändissähän on ollut tuuraavia soittajia. Yksi heistä on Juho Vehmanen, jonka kanssa olen kiertänyt Suomea vuodesta 2002. Juho oli siis PMMP-bändin basisti ja nykyään on Vesala-bändin basisti”, Vesala kertoo.

Kitarassa kuullaan Mikko Virtaa, joka on myös soittanut PMMP-yhtyeessä.

”Tähän tulee tavallaan meidän originaalikolmikko. Lisäksi tässä kappaleessa rummut, jotka tulee kuulumaan rumpusämplenä, niin mun poika on soittanut ne kannut!” Vesala paljastaa.

”Hyvä Julle!” Antti Tuisku kannustaa.

Uneliaan keinuva ja hurmaava tulkinta syleilee joulun rauhallista tunnelmaa! Esityksessä lavalla nähdään myös vanha televisio, jossa pyörii Vesalan 11-vuotiaan Julius-pojan soittama rumpukomppi.

”Hienoa, Paula! Hyvä soolo tuonne väliin! Ihan kuin se olisi tullut jostain vanhan ajan radiosta, puuhastellaan joulujuttuja ja sitten se soi seltä”, VilleGalle fiilistelee.

”Rumpalille vielä aplodit!” Elastinen hehkuttaa.

#vainelämää

Elastisen uusi Jouluks himaan -kappale on hurmaava ylistys kotijouluille: ”Kotiinpaluu on joulussa mulle kaikista tärkeintä”

Perjantain Vain elämää: Joulu -jaksossa kuullaan Elastisen kirjoittama uusi joulukappale Jouluks himaan.

”Jo vuosien ajan mulla on pyörinyt ajatus päässä, että jossain vaiheessa voisi tehdä joululaulun, joka pukisi sanoiksi sitä, mikä joulussa mulle on kaikista tärkeintä. Jouluna palataan kotiin”, artisti toteaa.

”Olen reissannut maailmalla ja muutaman joulun ajattelin jossain vaiheessa, että ihan sama, missä olen. Tietysti asiat on muuttuneet, kun on muksuja ja haluaa niille antaa sen kokemuksen siitä, mitä joulu on ja mikä se fiilis on”, artisti kertoo.

Jouluks himaan -kappale on rakkaudenosoitus kotoisissa tunnelmissa vietettäville jouluille.

”Tämä menee ajassa sellaiseen hetkeen mun elämässä, kun tuntui, että olin ollut poissa. Jouluun ja kotiin palaaminen tuntui sellaiselta, että ymmärsi sen arvon ja sen päivän tärkeyden.”

Hurmaava ja mukaansatempaava biisi on iloinen ylistys kodin ja perheen lämmölle pitkien matkojen jälkeen!

”Mä tuun synkän syksyn jälkeen jouluks himaan, kerrankin on aikaa ja levätä saan, mä kotia kaipaan ja haluun palaa, kun reissus rähjäännyn taas”, Elastinen laulaa.

”Miten tyylikäs meininki! Äijä tekee hienoja tekstejä!” Samu Haber ihastelee.

Vain elämää: Joulu perjantaina kello 20 Nelosella ja Ruudussa. #vainelämää

Maija Vilkkumaa tulkitsee John Lennonin ja Yoko Onon sodanvastaista Happy Xmas -kappaletta: ”Siinä on tosi voimallinen viesti”

Vain elämää: Joulu -ohjelmassa kuullaan Maija Vilkkumaan versio John Lennonin ja Yoko Onon kappaleesta Happy Xmas (War is Over). Suomeksi kappale tunnetaan nimellä Joulun rauhaa.

”Siinä on Vietnamin sodan vastainen sanoma ollut ja siinä lauletaan ’war is over, if you want it’. Se on musta tosi voimallinen viesti, kun tietää, että Yhdysvallat vetäytyi Vietnamista hyvin pitkälle sen takia, että amerikkalaiset kansalaiset vaativat sitä. Kaikki, mitä populaarikulttuurissa on tehty siihen liittyen, on varmasti vaikuttanut siihen, miten rauhan aate on levinnyt siellä”, Maija Vilkkumaa sanoo.

Artisti pitää kappaleen rauhan sanomaa puhuttelevana ja tärkeänä.

”Se on kaunis muistutus toiveesta, joka ei ole toteutunut, mutta jota silti pitää jaksaa toivoa, että maailmassa olisi rauha, että ihmiset pystyisivät olemaan rinnakkain toisensa hyväksyen. Se tässä kappaleessa on sisäänkirjoitettuna. Se on sydäntäsärkevä ja tärkeä viesti, halusin siksi ottaa tämän kappaleen.”

”Nykyaikaan verrattuna tulee mieleen ilmastonmuutos. Sekin on meistä kiinni”, Erin toteaa.

Sähkökitaralla säestetty joululaulu on ihana muistutus rauhan vaalimisesta!

”Toi on niin siistiä, mitä sie teet! Hyvä, Maija!” Antti Tuisku iloitsee.

”Kun ihmiset yhdessä täällä Vain elämää -talossa tai jossain baarissa vaan vetää yhdessä kappaletta tarpeeksi voimallisesti ja kovaa, maailma muuttuu”, Maija Vilkkumaa pohtii.

”Ehkä maailma ei koskaan lopulta pelastu, mutta yhteismusisointihan ei ole vain sitä, että saataisiin maailma pelastumaan. Sillä saa olon paremmaksi vähäksi aikaa ja sekin on jo tosi paljon.”

#vainelämää

Erinin Jouluna saa -biisi kertoo joulun iloista pilke silmäkulmassa: ”Hyvässä joululaulussa on pieni kaksimielisyys!”

Erin on tehnyt Vain elämää: Joulu -ohjelmaan oman joulukappaleen Jouluna saa.

”Kun tulee joulukuu, sanon, että on lupa jouluttaa! Olen viettänyt Irlannissa ja Suomessa jouluja. Niissä on aika iso ero siinä musiikissa, bilejoulu on enemmän sellainen, mikä vaikka Irlannin ostareilla soi, kun taas täällä se tunnelma on hartaampi”, Erin kertoo.

”Voiko tästä päätellä, että sun joulubiisi ei ole harras?” Vesala hymyilee.

”Voi! Toivoisin, että olisi enemmän iloisia suomenkielisiä joulubiisejä”, Erin sanoo.

Riemastuttava ja veikeä Jouluna saa -kappale kertoo joulun valmistelusta pilke silmäkulmassa. Iloinen tunnelma tarttuu kaikkiin kuulijoihin!

”Vau! Se oli true joululaulu!” Elastinen fiilistelee.

”Siinä oli myös aikuisille suunnattu taso”, Maija Vilkkumaa ilahtuu sanoituksista.

”Kyllä hyvässä joululaulussa on aina pieni kaksimielisyys!” Erin nauraa.

#vainelämää

VilleGalle muokkasi Jouluyö, juhlayö -kappaleesta sydäntäsärkevän räpin yksinäisten jouluista: ”Ei taaskaan ovikello soinu”

VilleGalle on tehnyt uuden version jouluklassikosta Jouluyö, juhlayö.

”Kaikilla on joku joulubiisi, mistä tulee se joulun tuoksu. Tämä on sellainen, mikä meillä on soinut. Kaikilla ei ole esimerkiksi perhettä, jonka kanssa viettää joulua ja ajattelin kirjoittaa sitä kautta… Tämä kappale on yksinäisille joulun viettäjille”, VilleGalle kertoo.

Jouluyö, juhlayö on saanut VilleGallen versiossa uudet sanoitukset, jotka pureutuvat kivuliaasti yksinäisten joulujen lohduttomuuteen.

”Yksinäinen istuu yksin, ei taaskaan ovikello soinu. Naapurissa riidellään, mut mieluummin ois ollu siellä jos vaan olis voinu. Avaan paketin, jossa on ite kirjotettu kortti häneltä hänelle. Siinä lukee lahjatoive: kunpa joskus joku viel laskis käden mun kädelle”, VilleGalle räppää.

”Jono vaan pitenee, illat taas pimenee, liian moni tääl itekseen. Korkeintaan kerrostaloja, mis ei oo valoja, toivotukset vaan sanoja, ollaan niin jaloja. Ei takas saa liekkii, menneitä miettii, tulis ees viestii.”

Esityksen jälkeen Vain elämää -tähdet istuvat pöydän ääressä hiljaisina.
”Jotenkin tuo koko kuva siitä, että on kämpässä yksin ja naapurissa riidellään, ja silti olisi mieluummin siellä kuin yksin… Se on sydäntäsärkevää mutta totta. Me tarvitaan toista ihmistä”, Maija Vilkkumaa sanoo.

”Muistetaan tänä jouluna yksinäisiä”, Elastinen painottaa.

”Pitäisi enemmän miettiä, ketkä läheisistä ovat yksin jouluna ja sitten vaan, että tervetuloa”, Erin pohtii.

#vainelämää