4 uutta julkaisua

Heikki Helastisen käsittämätön finaaliesitys muuttuu veitsenheitosta koskettavaksi balladiksi!

Heikki Helastinen raivasi tiensä Talent Suomen finaaliin hämmennyksen ja erikoisen hahmokarisman voimin. Ratkaisevaa esitystä varten Helastinen on harjoitellut valmentajansa Musta-Pekkaruuskan kanssa veitsenheittoa.

Suorassa lähetyksessä Heikki ryhtyy heittämään teräviä veitsiä valmentajaa kohti, mutta tulee juuri ennen vaarallista temppua toisiin ajatuksiin. Seuraa liikuttava spektaakkeli, joka itkettää monesta syystä.

”Mä olisin halunnut nähdä omat ilmeeni, kun katsoin tätä esitystä! Te ootte todella hämmentäviä, mä en osaa muuta sanoa”, vieraileva tähtituomari Arman Alizad kommentoi.

”Tää teidän rakkaustarina on aika kaunis. Sun pianon soitto oli vakuuttavaa, ellei se tullut nauhalta”, Sara Forsberg miettii.

”Jokainen meistä tarvitsee elämään tyyppiä, joka rohkaisee, kannustaa ja jopa kantaa. Tämä oli hieno päätös, hämmentää”, Jari Sillanpää nauraa.

Kantelenero Lauri Schreck esittää oman kappaleensa bändin kanssa – Saara: ”Loistat ainutlaatuisuudellasi!”

Helsinkiläinen Lauri Schreck hurmasi Talent Suomen katsojat kantelepopillaan ja nousi somehitiksi. Aiemmin yksin lavoja hallinnut Lauri tuo finaaliin mukanaan luottobändin.

Kanteleen soundi on yhdistetty osaksi pop-kokoonpanoa. Lauri esittää finaalissa itse kirjoittamansa kappaleen, joka on täynnä haikeita tunteita. Tähtituomarit ovat esityksestä vakuuttuneita.

”Tämä mies pystyy luomaan yksistäänkin ison orkesterin”, Jari Sillanpää tuumii Laurin taidoista.

”Tää oli taianomainen esitys, sun kyydissä pääsee ihan uuteen ulottuvuuteen!” Arman Alizad kommentoi.

”Sä loistat ainutlaatuisuudellasi”, Sara Forsberg kiteyttää.

Kuuntele Laurin oma kappale videolta!

Talven tikahduttavin hitti on tässä: Antton soittaa nahkatrumpetilla John Lennonin joululaulun!

Moni Talent Suomen katsoja on varmasti yrittänyt Antton Puontin esityksistä innostuneena tehdä musiikkia käsillään. Nahkatrumpetin soitto ei ole kuitenkaan niin helppoa, kuin miltä vaikuttaa. Anttonin apuna on absoluuttinen sävelkorva, jonka ansiosta vingahtavin äänin voi soittaa biisin kuin biisin.

Finaalissa Antton on lavalla joulutunnelmissa. Mies soittaa nahkatrumpetilla John Lennonin kappaleen Xmas (War Is Over), joka tunnetaan myös suomenkielisenä versiona Joulun rauhaa.

Joulutunnelma on taattu ja tuomarit nousevat show’n jälkeen seisomaan!

”Jos viet voiton, niin lupaan, että olet ensimmäinen tän tyyppinen talentti koko maailmassa!" Jari Sillanpää sanoo.

”Samaan aikaan mua naurattaa ja tulee tosi hyvä fiilis. Olet mun henkilökohtainen suosikki”, Sami Hedberg fiilistelee.

”Anttonin versio pyyhkii pöydän kaikilla muilla. Aivan mahtavaa!” vieraileva tähtituomari Arman Alizad hehkuttaa.

Delusion V tarjoaa tummia sirkushuveja Talentin finaalissa – Arman Alizad ylistää ryhmän taivaisiin!

Voguing-ryhmä Delusion V tanssi tiensä Talent Suomen finaaliin rajuilla liikkeillä, upeilla asuilla ja purevalla asenteella. Helsinkiläisen tanssiryhmän joka esityksessä on nähty roppakaupalla glitteriä, ja sama säihkyvä meno jatkuu loppuun saakka.

Talentin finaalijaksoon Delusion V tuo tummia sirkushuveja. Tanssiliikkeet on hiottu jälleen viimeisen päälle ja punamustat asut viimeistelevät mystiset naamiot. Yhdet hienot puvut eivät kuitenkaan muodista tinkimättömälle ryhmälle riitä, vaan asuja vaihdetaan kesken esityksen!

Vieraileva tähtituomari Arman Alizad on erityisen haltioissaan voguing-ryhmän esityksestä. Kuuntele tuomarin kommentit!

Talentin tähtituomarina nähty Robin laulaa finaalissa nuorten somekeskeisestä kulttuurista

Pop-laulaja Robin on niittänyt viime vuosina niin suurta suosiota musiikillaan, että sai tänä vuonna kutsun Linnan juhliin. Kesällä 18 vuotta täyttänyt tähti esiintyy Talent Suomen suorassa finaalijaksossa.

Robinilta kuullaan Alminsalin lavalla uusin kappale Jotain aitoo. Biisi kertoo nuorten toisinaan pinnalliselta tuntuvasta somekulttuurista ja aidon kanssakäymisen kaipuusta. Mukana lavalla on upea tanssijapari, jonka koreografia kruunaa vedon!

Arman Alizad ylistää Delusion V -ryhmää: "Ne on supertaitavia!"

Talent Suomen tähtituomarit Sara Forsberg, Jari Sillanpää ja Sami Hedberg ovat hyvällä mutta vähän haikealla mielellä juuri ennen suoraa finaalilähetystä. Mukana on myös Arman Alizad, joka on innoissaan vierailevan tuomarin pestistään.

"Super-iso kunnia, että saan olla täällä, ja Samin vieressä. Hän on mun voimaeläin!" Arman iloitsee.

Tähtituomarit hämmästelevät finalistien taitoja, ja esiin nousevat erityisesti Lauri Schreckin ja Antton Puonnin nimet.

Arman Alizad entisenä breikkajana muistaa, kuinka kuumottavaa oli aikanaan esiintyä kisoissa tuomaristolle. Talentin finalisteista hän hehkuttaakin tanssiryhmä Delusion V:tä.

"Kyllä mun mielestä on upeaa se taito, mikä tolla Delusion V:llä on. Ne on ihan supertaitavia!" Alizad kehuu.

Talent Suomen suora finaali sunnuntaina 4.12. kello 20 Nelosella.