150 uutta julkaisua

TUOMAS ”TUME” UUSITALO - Tampereen yhteiskoulun lukio - Tampere

Tampereen yhteiskoulun lukion tähtivalmentaja on näyttelijä-muusikko ja teatteritaiteen maisteri Tuomas ”Tume” Uusitalo, joka on näytellyt kymmenissä tv-sarjoissa, elokuvissa ja teatterissa niin draama- kuin musikaalituotannoissa. Suuriin tuotantoihin lukeutuu mm. Les Miserables, Housut pois ja Hairspray. Musiikkipuolella Tume vaikuttaa legendaarisissa Leningrad Cowboys ja Sleepy Sleepers -yhtyeissä. Cowboysin kanssa mies keikkailee paljon ulkomailla ja työstää parhaillaan uutta pitkäsoittoa. Tume on myös dubannut lukuisia animaatioita ja häntä voikin kutsua Suomen Kung-Fu Pandaksi. STAGEen Tume lähtee innolla mukaan, koska ohjelmassa on yhdessä tekemisen meininki. ”Projektin sosiaalisuus on todella tärkeää, varsinkin kun tekijöinä ovat nuoret.”

Tampereen yhteiskoulu on vuonna 1895 perustettu yksityinen lukio, jonka erityispainotus on ilmaisuaineissa. Opiskelijoita lukiossa on n.730 ja he tulevat eri puolilta Suomea. Koulussa valmistuu vuosittain useita esityksiä.

Stage-musikaalin tähti sai ylioppilaslakkinsa

Porvoon Linnankosken lukiossa sai tänään ylioppilaslakkinsa Stage-ohjelmaa tähdittänyt Juska Reiman. Suomen parhaan koulumusikaalin kisassa finaaliin päässeen porvoolaislukion kasvatti äänestettiin mukaan myös voittajamusikaaliin, jota esitettiin viime syksynä Helsingin Peacock-teatterissa.

Juska Reiman esiintyi tänään myös koulunsa lakkiaisjuhlassa, jossa lakitettiin 189 ylioppilasta.

-- Vähän haikeat fiilikset, kun kolme vuotta on ollut tässä koulussa. Nyt ollaan ihan omillamme, Reiman sanoi juhlan jälkeen.

Porvoolaisylioppilaan kesä alkaa Skene-musiikkiteatterikoulun Hairspray-musikaalin näyttelijänä. Heinäkuussa on edessä varusmiespalvelus, jonka aikana Reiman aikoo miettiä jatko-opintopaikkaa. Esiintymiseen ja ilmaisuun liittyvät opinnot kangastelevat mielessä.

-- Mun unelma on joskus tienata sillä, että hyppii tuolla lavalla. Katsotaan, mitä keksin.

Nelosen uutiset, Riikka Haikarainen

Miten TYK otti Juskan vastaan?

Juska Reiman esiintyi keväällä Stagessa porvoolaisen Linnankosken Lukion riveissä. LiLun matka kohti Peacockia päättyi finaalissa, mutta yleisö äänesti Juskan esiintyjäksi tänään ensi-iltansa saavaan Stage-musikaaliin. Mitkä ovat miehen mietteet ensi-illan alla?