13 uutta julkaisua

Tampereen yhteiskoulun lukio voitti Stagen!

Tampereen yhteiskoulun lukio selvityi loppuun saakka tiukan äänestyksen jälkeen Stagen voittajaksi! TYK pääsee toteuttamaan musikaalinsa Marcon johdolla Peacock-teatteriin!

Finaalissa taistelivat Linnankosken lukio Porvoosta ja Tampereen yhteiskoulun lukio. Finaalissa vain yleisön äänet merkitsevät, tuomariston roolina oli antaa omat kommenttinsa esityksiin. Kehuja tuomarisolta sai niin koulujen ryhmähenki kuin soolosuorituksetkin. Tiukan finaaliäänestyksen päätteeksi TYK sai enemmän yleisöääniä - ja voitti maailman ensimmäisen Stagen!

TYK valloittaa Peacock-teatterin lavan Helsingissä elokuussa! Voittajamusikaalin kohtaukset hiotaan kokonaiseksi musikaaliksi Marco Bjurströmin johdolla. Musiikillinen johto on, kuten Stagessakin, Antti Vauramolla ja koreografioista vastaa Peter Pihlström. Marco kertoo miten musikaalia valmistellaan kesän aikana voittajakoulun kanssa.

Tele Finlandin Back to Stage -kilpailussa musikaaliin mukaan pääsee LiLun Juska.

>>Elokuun näytöksiin voi ostaa lippuja jo nyt!

Stage-musikaalin tähti sai ylioppilaslakkinsa

Porvoon Linnankosken lukiossa sai tänään ylioppilaslakkinsa Stage-ohjelmaa tähdittänyt Juska Reiman. Suomen parhaan koulumusikaalin kisassa finaaliin päässeen porvoolaislukion kasvatti äänestettiin mukaan myös voittajamusikaaliin, jota esitettiin viime syksynä Helsingin Peacock-teatterissa.

Juska Reiman esiintyi tänään myös koulunsa lakkiaisjuhlassa, jossa lakitettiin 189 ylioppilasta.

-- Vähän haikeat fiilikset, kun kolme vuotta on ollut tässä koulussa. Nyt ollaan ihan omillamme, Reiman sanoi juhlan jälkeen.

Porvoolaisylioppilaan kesä alkaa Skene-musiikkiteatterikoulun Hairspray-musikaalin näyttelijänä. Heinäkuussa on edessä varusmiespalvelus, jonka aikana Reiman aikoo miettiä jatko-opintopaikkaa. Esiintymiseen ja ilmaisuun liittyvät opinnot kangastelevat mielessä.

-- Mun unelma on joskus tienata sillä, että hyppii tuolla lavalla. Katsotaan, mitä keksin.

Nelosen uutiset, Riikka Haikarainen

Miten TYK otti Juskan vastaan?

Juska Reiman esiintyi keväällä Stagessa porvoolaisen Linnankosken Lukion riveissä. LiLun matka kohti Peacockia päättyi finaalissa, mutta yleisö äänesti Juskan esiintyjäksi tänään ensi-iltansa saavaan Stage-musikaaliin. Mitkä ovat miehen mietteet ensi-illan alla?