Paratiisihotelli Ruotsi

Paratiisihotelli Ruotsi

Suomessakin nähdyn ohjelman ruotsalaisversio, jossa mukana on suomalainen Amanda Harkimo! Joukko kuumia sinkkuja nauttii luksuslomasta hulppeassa lomakohteessa ja tutustuu toisiin kuumiin sinkkuihin. Tavoitteena on asua hotellissa niin pitkään kuin mahdollista. Ilman paria jäävä sinkku putoaa ja joutuu lähtemään kotimatkalle. Hotellissa pisimpään selviytynyt voittaa 500 000 Ruotsin kruunua. Ohjelman juontaa näyttelijä Malin Gramer. Ruotsalainen realitysarja.

2 uutta julkaisua

Paratiisihotellin miehet sekoavat Amandasta – naiset vihreinä kateudesta: ”Mitä hittoa te näette hänessä?”

Paratiisihotelli Ruotsissa heräillään maanantaina uuteen viikkoon varsin kiihkeiden bileiden jälkeen. Hotellin suomalaisvahvistus Amanda Harkimo on saanut todella hämmennystä aikaan Paratiisihotellin asukkaissa.

Miehet tuntuvat rakastavan Amandaa! Sekä Mos että Oliver ovat hulluna suomalaiskaunottareen, mutta naisia Amandan saapuminen hotelliin ei juurikaan miellytä.

Etenkin Josefine on käärmeissään siitä, että tummaverikkö on tullut sekoittamaan ruotsalaismiesten päät.

”En halua, että hän saa jätkät, joista pidän eniten”, Josefine tilittää kilpasiskostaan.

Hän ei voi käsittää, miksi miehet ovat niin lääpällään Amandaan.

”Mitä hittoa te hänessä näette?” mustasukkainen Jossan tivaa uroilta.

Maanantaina 1.8. Amanda nousee Paratiisihotellissa yhä suurempaan rooliin, kun hän saa illan jaksossa aikamoisen vallan!

Paratiisihotelli Ruotsi maanantaista torstaihin Nelosen myöhäisillassa.

Seksikokemuksillaan rehennelleet Paratiisihotellin miehet eivät tunnista naisen sukupuolielintä: ”Mikä helvetti tuo on?”

Seksuaalivalistustunti paljastaa seksikokemuksillaan rehennelleiden Ruotsin Paratiisihotellin miesasukkaiden tietämättömyyden.

Opetustaululla on kuva naisten sisäisistä sukupuolielimistä. Suurin osa miehistä ei tunnista, mitä kuva esittää.

”Mikä helvetti tuo oikein on”, Oliver järkyttyy.

Miesten täytyy kiinnittää sukupuolielinten oikeat termit oikeisiin kohtiin.

”Sitä ei näe tuollaisena. Se oli todella vaikeaa”, Johnny manaa.

”Kun näin taulun, en tiennyt, mikä se on. Aloin epäröidä”, Oliver selittää.

Katso videolta miesten järkyttyneet reaktiot.

Paratiisihotelli Ruotsi ma-to Nelosella, maanantain jakso nähdään klo 22.45. Jaksot nähtävillä myös Ruudussa.

Paratiisihotellissa pannaan pystyyn seksiasentomaraton: ”Tiedättekö, mikä seksiasento tuottaa rumimmat lapset?”

Ruotsin Paratiisihotellin parit yrittävät viihdyttää uutta asukasta Diddiä. Oliver ja Jennifer haastavat muut häntähippaan, mutta Hermansson ja Emelie panevat paremmaksi ja määräävät asukkaat riettaalle seksiasentomaratonille.

Illalla asukkaat käyvät läpi lihasten nimiä latinaksi, kunnes Mos räjäyttää tunnelman vanhalla vitsillä.

”Tiedättekö, mikä seksiasento tuottaa rumimmat lapset?”

Katso jäätävä vastaus videolta.

Paratiisihotelli Ruotsi ma-to Nelosella, torstain jakso nähdään klo 23.05. Jaksot nähtävillä myös Ruudussa.

Oletko fiksumpi kuin Paratiisihotellin asukkaat? Ensimmäinen ihminen kävi kuussa 2009, WTC-isku vuonna 2011…

Epätoivo valtaa Ruotsin Paratiisihotellin, kun asukkaat joutuvat viikkotehtävässä takaisin koulunpenkille. Asukkaat saavat tehtävän, jossa heidän pitää yhdistää väittämät ja oikeat vuosiluvut.

Hermansson ja Emelie iskevät ensimmäisenä visaisen pähkinän kimppuun.

”Terrori-isku oli vuonna 2011”, Hermansson täräyttää.

”Oliko?”

”9/11.”

”Ai niin!”

Yhtään paremmin ei mene Emmalla ja Adrianilla.

”Vasa-laivan ensipurjehdus? Se oli ehkä 2005”, Adrian järkeilee.

Kuuhun liittyvä kysymys vetää koko porukan vakavaksi.

”Ensimmäinen ihminen kuussa. Ehkä 2009”, Sofie laskee.

”Siitä olisi puhuttu”, Johnny epäilee.

”Ensimmäinen ihminen kuussa? Siitä on tosi kauan”, Mos tietää.

Hänen parinsa Josefine on jopa vuosisadasta aivan pihalla.

”1500-luvullako?”

Paratiisihotelli Ruotsi ma-to Nelosella, keskiviikon jakso nähdään klo 22.50. Jaksot nähtävillä myös Ruudussa.

Kuumat kaksoset saapuivat paratiisiin – jäykisti heti miesten tunnelman

Arki Ruotsin Paratiisihotellissa kuumenee, kun paikalle marssivat 21-vuotiaat kaksossiskot Emelie ja Sofie.

Korsettiin pukeutuneet kaunottaret nostavat tunnelmaa: naiset hermostuvat tulokkaista ja miehet kangistuvat upeiden daamien edessä.

”Alakerrassa alkoi tapahtua. Ensimmäinen erektioni täällä”, Oliver tunnustaa ja peittää sylinsä isolla tyynyllä.

Kaksoset tietävät aiheuttavansa kaaosta.

”Pojat ovat varmaan hämillään, kun nätit kaksostytöt saapuvat. He alkavat heti elätellä toiveita jostain kolmen kimpasta. ”

Katso videolta Emilien ja Sofien näyttävä saapuminen talolle!

Paratiisihotelli Ruotsi maanantaista torstaihin Nelosella. Torstain jakso nähdään klo 23.20.

Ruotsalaismiehen tyly jäynä toiselle – valehteli olevansa parturi, leikkasi sukupuolielimen kuvan päähän

Ruotsin paratiisihotellissa tehdään klassikkojäynä. Hermansson valehtelee Johnnylle työskennelleensä aikaisemmin parturina.

”Teen sinulle kampauksen, joka oli silloin muotia. Kokeillaanko?”

Kyseessä on vedätys, mutta sitähän Johnny ei osaa arvata, vaan mies istuu tyytyväisenä Hermanssonin käsittelyyn.

”En halua olla ruma”, Johnny muistuttaa.

”Parturi” ajaa Johnnyn päätä varmoin otteen, mutta asiakkaalle iskee pieni luottamuspula.

”Mitä sinä teet?”

”Leikkaan juuri oikein.”

Johnny on aivan varma, että Hermansson on taiteillut hänelle irokeesin.

Paikalle kerääntyy nopeasti muita paratiisihotellin asukkaita, ja totuus selviää hysteerisen naurun saattelemana. Parturoinnin lopputuloksena Johnnyn päässä komeilee miehen sukupuolielin.

Paratiisihotelli Ruotsi maanantaista torstaihin klo 23.00 Nelosella.