479 uutta julkaisua

Marianne Harjulan illallisen reseptit

Marianne Harjula on suosittu juontaja joka on tuttu monista suurtapahtumista ja myös tv:n puolelta. Alun perin Miss Miljoonaksi kruunattu kaunotar on sittemmin nähty mm. MTV3:n Elixir-ohjelmassa ja Mariannen ääni on tuttu radiosta. Ja onhan Marianne reservin kersanttikin!

MENU

Tomaatti-vuohenjuustobruschetta
Sweet chili-lohta ja kardemummariisiä
Aurinkokakku

ALKURUOKA

patonkia
tomaatteja
oliiviöljyä
valkosipulia
vuohenjuustoa
suolaa
pippuria
päärynä
vihreää salaattia
mansikkabalsamicosiirappia

Puolita patongeista sopivan kokoisia paloja ja voitele ne valkosipulilla maustetulla öljyllä.
Laita päälle tomaatin ja vuohenjuuston siivuja vuorotellen. Lisää vielä ripaus suolaa ja pippuria päälle ja laita uuniin 10 minuutiksi.
Bruschetta tarjoillaan tuoreen päärynän kanssa salaattipedillä ja päälle laitetaan vielä mansikkabalsamicosiirappia antamaan makua ja väriä.

PÄÄRUOKA

Kasviswok:
kaalia
porkkanaa
kurkkua
sipulia
paprikaa
kanelia
inkivääri
suolaa
pippuria
tilkka kookosmaitoa

Suikaloi kasvikset ja paista wokkipannussa, mausta oman maun mukaan. Jätä hieman rapsakaksi.

Kala:
lohimedaljonkeja 1 / ruokailija
suolaa
valkopippuria
timjami
sweet chili kastiketta
ripaus aurajuustoa murusina pinnalle

Ripottele mausteita oman maun mukaan kalan pinnalle. Paista uunissa 175 asteessa.

Riisi:
jasmiiniriisiä
kardemummaa
suolaa
voita

Sulata voi kattilassa, lisää riisit ja sekoittele niitä hetki kuumassa voissa. Lisää vesi ja mausteita oman maun mukaan.

Yllätys:
Kokonainen uunissa paahdettu valkosipulinippu

Halkaise valkosipuli, kaada päälle öljyä ja hunajaa. Paista uunissa 175 asteessa pehmeäksi.

JÄLKIRUOKA

Pohja:
vajaa puoli pakettia (n. 200g) murskattuja Digestive-keksiä
75 - 80 g juoksevaa tai sulatettua voita.

Murskaa keksit hyvin pakastepussin sisällä kaulimen avulla, aseta kulhoon, lisää voisula ja sekoita hyvin.
Vuoraa irtopohjavuoan pohja ja sivut leivinpaperilla (ei pakko) Laita keksiseos vuoan pohjalle ja painele tiiviiksi ja tasaiseksi.

Täyte:
4 dl rahkaa
2 dl vispikermaa
1,5-1,75 dl sokeria
1 tl vanilijasokeria
4 rkl appelsiinimehua
6 liivatelehteä

Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi. Lisää rahka ja sekoita hyvin.
Liuota liivatelehdet laakeassa astiassa kylmässä vedessä, niin että ne ovat pehmentyneet täysin.
Kuumenna appelsiinimehu mikrossa pienehkössä kipossa kuumaksi, puristele pehmoisista, kylmässä vedessä liuonneista liivatteista vedet pois.
Sekoita liivatteet lusikalla kuumaan mehuun, niin että seos on sileää, mutta sakeaa. Ei saa olla paakkuja. Saa sekoittaa vauhdikkaasti.
Kaada mehuseos täytteen sekaan (kermavaahto+rahka) hiljaa koko ajan vatkaten, niin että liivatemehu on sekoittunut hyvin.
Kaada seos keksien päälle.
Hyydytä jääkaapissa 2-3 h, voit tarjoilla myös vasta seuraavanakin päivänä.

Päälle:
2 prk Piltti-hedelmäsosetta (mango toimii hyvin, mutta makuja voi vaihdella)

Levitä Piltti päälle kun täyte on hyytynyt. Poista irtopohjavuoan reunat ja siirrä kakku tarjoilulautaselle.
Ja eikun nauttimaan!

VIINIT

Alkumalja: Mateus Sparkling Brut Rosé
Punaviini: Thandi Shiraz Cabernet Sauvignon

http://www.pernod-ricard-finland.com/

Neljän tähden illallisen kommentaattorikokki ylistää Hilkka Ahteen otteita köökissä: "Täydellinen kokonaisuus!"

Neljän tähden illallinen -sarjan viimeisellä viikolla nähtiin edellisillä kausilla omat viikkonsa voittaneita julkisuuden henkilöitä.

Keittiömestari Henrik Rehbinder julistaa omaksi suosikikseen Hilkka Ahteen, jonka taitoja hän kehuu ammattimaisiksi ja menyytä loistavaksi.

"Ehdottomasti täydet kuusi pistettä!" Rehbinder arvioi Ahteen illallista.

Katso, kuinka Janne Kataja, Wilma Schlizewski ja Mikael Hytönen pärjäsivät!

Janne Katajan on vaikea hallita ilmeitään, kun illallisseurue saa maisteltavakseen erikoisia superfoodeja

Hilkka Ahde yllättää illallisvieraansa kutsumalla kylään superfood-asiantuntijan, joka maistattaa nelikolla terveysvaikutteisia konvehteja ja pahanmakuista mutta huipputerveellistä fytoplanktonia.

Wilma Schlizewski, Mikael Hytönen ja illan emäntä ovat innoissaan esimerkiksi muurahaissuklaasta, mutta erittäin nirso Janne Kataja näyttää olevan tuskissaan.

Katso hauska ennakkoklippi illan Neljän tähden illallisen -jaksosta!

Multaperunat eivät ole tervetulleita Janne Katajan upouuteen lavuaariin - pesettää potut kaupassa!

Tällä viikolla parhaan illallisen laitossa kisaavat Janne Kataja, Wilma Schlizewski, Hilkka Ahde ja Mikael Hytönen. Näitä julkkiksia yhdistää se, että he ovat jokainen taannoin yltäneet voittajaksi Neljän tähden illallisessa.

Viikon aloittaa äärimmäisestä ruokanirsoilustaan tunnettu Janne Kataja, joka laittaa vierailleen muun muassa ankkaa, jota ei itse aio syödä. Annokseen tulevat perunat hän pesettää kaupassa, sillä mies ei halua niitä sotkemaan puhtaanvalkoista lavuaariaan.

Illan jaksossa selviää, suostuuko Janne edes maistamaan kokkailujaan vaan pysyykö hän tavoilleen uskollisesti jauhelihalinjalla.

Neljän tähden illallinen vielä tällä viikolla maanantaista torstaihin kello 19!

Henrik Rehbinderin sydäntä lämmittivät kuha ja kehut - katso kokin pisteet näyttelijöille!

Neljän tähden illallisessa loistaneet mainiot näyttelijät Sari Puumalainen, Paula Siimes, Jarmo Mäkinen ja Petri Liski saavat huippukokki Henrik Rehbinderiltä huippupisteet.

Hurmaava Paula Siimes kerää lisäpojoja siitä, että hän kokkasi rohkeasti kokemattomuudestaan huolimatta. Myös se, että Paula kehui Henrikiä komeaksi, nostaa pisteitä.

Katso, kuinka Rehbinder arvioi näyttelijöiden illallismenut!

Neljän tähden illallinen maanantaista torstaihin kello 19 Nelosella.

Petri Liskin illallisen huipentavat hapan yllätys ja hupaisat Kyllikki Forssell -imitaatiot

Näyttelijä Petri Liski laittaa illallisvierailleen jälkiruoaksi kauniit jäätelöpavlovat. Maljojen pohjalle piilotettu sitruksinen tahna ei kuitenkaan saa näyttelijäkollegoilta varauksetonta hehkutusta.

"Melkein pelottaa syödä tätä eteenpäin - että mitä kaikkea täältä vielä tuleekaan!" Paula Siimes sanoo nauttiessaan yllättävän kirpeää jälkkäriä.

Jälkiruoan lisäksi nautitaan myös pienistä ohjelmanumeroista, kun kollegat intoutuvat vuoron perään imitoimaan näyttelijätärlegenda Kyllikki Forssellia!

Neljän tähden illallinen maanantaista torstaihin kello 19 Nelosella!