14 uutta julkaisua

Seksuaaliterapeutti toivoo lapsille pornokasvatusta: "Pornolukutaito puuttuu meidän yhteiskunnasta"

Seksuaaliterapeutti ja Sexpon koulutuspäällikkö Karoliina Vuohtoniemi on erikoistunut seksiriippuvuuksien hoitoon. Vuohtoniemi on suomentanut ja suomalaisin esimerkein täydentänyt Paula Hallin Koukussa seksiin -kirjan.
Vuohtoniemi kertoo Korporaation haastattelussa, millaisia ongelmia nykyajan tarjonta pornon suhteen voi muodostaa. Nykyään kaikilla lapsilla on puhelimet, joilla he pääsevät helposti katsomaan netistä ihan mitä tahansa. Vuohtoniemen mukaan meiltä puuttuu yhteiskunnasta hyvä seksikasvatus ja erityisesti pornolukutaidolle olisi tarvetta jo lapsesta. Harva vanhempi pystyy käsittelemään lapsen kanssa, miten pornoon pitäisi suhtautua ja miksi se voi olla ongelmallista.

Kokoomuksen Lotta Backlundia ei valittu eduskuntaan – laittoi yli 15 000€ omaa rahaa kampanjointiin

Eilen sunnuntaina käydyt eduskuntavaalit osoittautuivat lopulta jännitysnäytelmäksi, kun Sosiaalidemokraatit ja Perussuomalaiset olivat vain alle prosentin päässä toisistaan. SDP säilytti kuitenkin ykköspaikkansa, jonka se sai jo ennakkoäänten perusteella. Kokoomus oli vaaleissa kolmanneksi suurin puolue.
Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas, stand up -koomikkonakin tunnettu Lotta Backlund, ei tullut valituksi eduskuntaan. Backlund paljastaa Korporaation haastattelussa, että hänellä kului omaa rahaa vaalikampanjointiin noin 15 000–17 000 euroa. Backlundin ei tarvinnut ottaa lainaa tätä varten vaan hän oli säästänyt jo aiemmin rahaa.

Sini Ariell sai brutaalia palautetta raskaudestaan: "Toivottavasti se vauva kuolee sun kohtuusi"

Tatuointitaiteilija ja pin up -malli Sini Ariell on mukana uudessa tv-sarjassa, jossa hän tatuoi Suomi-aiheisia tatuointeja australialaisille. Sarja kuvataan Australiassa, missä Ariell itsekin asuu nykyään.
Ariell kertoo Korporaation haastattelussa saamastaan brutaalista palautteesta liittyen raskauteensa. Lääkärit olivat sanoneet hänelle, ettei hänen olisi mahdollista tulla raskaaksi, mutta toisin kuitenkin kävi. Kun media nosti esille aiheen, niin Ariell sai kommentteja, joissa hänen toivottiin tappavan itsensä. Hänen lapselleen toivottiin myös kuolemaa tai kehitysvammaisuutta.
Ariell uskoo ilkeiden kommenttien johtuvan hänen suorapuheisuudestaan. Lisäksi hänen uskottiin olevan huono äiti, koska hänellä on paljon tatuointeja.

Suomalaisten teoilla globaali merkitys ilmastonmuutokseen: "Meidän on pakko aloittaa jostakin"

Nelonen Media Radiot ja markkinointitoimisto TBWA Helsinki esittävät yhdessä ilmasto-oppia uudeksi kouluaineeksi yläkouluun. Aiheesta on pantu vireille kansalaisaloite, joka vaatii 50 000 allekirjoitusta, jotta se etenee eduskunnan käsittelyyn.
Helsingin yliopiston lehtori Hannele Cantell antaa Kroporaation haastattelussa oman vasta-argumenttinsa niille, joiden mukaan ilmastonmuutoksen suurin aiheuttaja ovat keskiluokkaistuvat kiinalaiset ja intialaiset. Ilmastonmuutos on Cantellin mukaan niin laaja asia, että sen käsittely lannistaa helposti. Suomessa tapahtuvalla liikehdinnällä on väliä globaalistikin.
Lisätietoa ilmasto-oppi -hankkeesta löydät osoitteesta ilmasto-oppi.fi.

Seksuaalipsykologian asiantuntija paljastaa: 70-80% miehistä käyttää Viagraa viihdetarkoitukseen

Åbo Akademin apulaisprofessori ja seksuaalipsykologian asiantuntija Patrick Jern valittiin vuonna 2017 Euroopan parhaaksi nuoreksi seksuaaliterveyden tutkijaksi. Jern kertoo Korporaation haastattelussa, miten tunnettu erektiolääke Viagra kehitettiin 90-luvulla. Viagra kehitettiin alun perin verenpainelääkkeeksi, mutta se oli epäonnistunut ja sivuvaikutuksena huomattiin voimakas erektio. Jern paljastaa, että jopa 70-80 prosenttia miehistä käyttää Viagraa niin sanottuun viihdekäyttöön eivätkä he oikeasti tarvitsisi kyseistä lääkettä.