Hyvä vai huono uutinen? Äänestä!

16.8.2018 klo 13:30
Vastaa ja vaikuta! Ovatko nämä uutiset hyviä vai huonoja?

Ranska aikoo ohjailla entistä voimakkaammin muovin käyttöä lakimuutoksin

Hyvä uutinen
98% (494 ääntä)
Huono uutinen
2% (12 ääntä)
Ääniä yhteensä: 506

Maan tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä Ranskassa käytettäisiin ainoastaan kierrätettyä muovia. Kierrättämättömän muovin käytöstä on luvassa lisämaksuja, kun taas kierrätettyyn muoviin pakatut tuotteet maksaisi jopa 10 prosenttia vähemmän. Jo vuonna 2016 Ranskassa linjattiin, että vuodesta 2020 lähtien kaikki kertakäyttöastiat tulee valmistaa kasvipohjaisista materiaaleista öljypohjaisen muovin sijaan.

https://yle.fi/uutiset/3-10349352

,

Realistinen kasvojen väärentäminen onnistuu nyt myös uskottavasti videoihin

Huono uutinen
95% (413 ääntä)
Hyvä uutinen
5% (24 ääntä)
Ääniä yhteensä: 437

Monille face-swapping saattaa olla tuttu mm. Snapchatin ominaisuutena, missä omien kasvojen tilalle voi valokuvan avulla siirtää kenen tahansa kasvot. Tekoälyn avulla tätä teknologiaa on viety entistäkin kehittyneempään suuntaan, missä videon tunnistaminen väärennökseksi muuttuu lähestulkoon mahdottomaksi. Näistä kiistanalaisista videoista puhuttaessa käytetään usein termiä “deep fake”.

https://www.fastcompany.com/90175648/this-new-face-swapping-deep-fakes-a...

,

Suosikkijoukkueen voitto nostaa sydänkohtauksen riskiä

Huono uutinen
83% (345 ääntä)
Hyvä uutinen
17% (69 ääntä)
Ääniä yhteensä: 414

Kanadassa on tutkittu ensimmäistä kertaa maailmassa jääkiekon katsomisen ja sydänkohtausten välistä yhteyttä. Kävi ilmi, että alle 55-vuotiaiden sydänkohtausriski kasvoi selkeästi kotijoukkueen voiton seurauksena. Naisilla vastaavanlaista ilmiötä ei havaittu. Kiinnostavaa oli se, että sydänkohtauksen riski kasvoi nimenomaan kotijoukkueen voittojen, ei tappioiden myötä. Tutkimus tehtiin eniten Stanley Cup-voittoja NHL:n historiassa haalineen Montreal Canadiens kotikaupungissa.

https://www.sciencedaily.com/releases/2018/03/180329083305.htm

,

Suomalainen yritys tekee ruokaa ilmasta

Hyvä uutinen
80% (320 ääntä)
Huono uutinen
20% (80 ääntä)
Ääniä yhteensä: 400

VTT on rahoittanut suomalaista startup-yritystä, joka on kehittänyt tavan valmistaa proteiinia käyttäen vettä, ilmaa ja sähköä. Prosessista tulee ulos jauhoa, josta puolet on proteiinia ja loput hiilihydraatteja ja rasvoja. Keksintö irrottaa ruuantuotannon maataloudesta ja vähentää radikaalisti ympäristön kuormitusta. Tutkimusta on tehty paljon, seuraavaksi edessä on lupa-asiat EU:n elintarviketurvallisuusvirasto ­EFSA:n kanssa. Tavoitteena on saada tehdas toimimaan vuoden 2021 alussa.

https://www.vtt.fi/ilmasta-ruokaa-tuottavalle-solar-foods-oy-lle-kahden-...

,

Etelä-Karjalaisesta järvestä on löytynyt kivikautinen asumus

Hyvä uutinen
98% (378 ääntä)
Huono uutinen
2% (7 ääntä)
Ääniä yhteensä: 385

Kuolimojärven sedimentistä löytyi tänä kesänä merkkejä hyvin varhaisesta asutuksesta. Löytöä pidetään merkittävänä ja se avaa käsityksiä siitä, millaista asutus oli Etelä-Karjalassa noin 10 000–6 000 vuotta sitten. Aiemmin Kuolimojärven kohdalla voitiin kävellä, sillä vedenpinta oli useita metrejä matalammalla, mutta 6000 vuotta sitten vedenpinta alkoi nousta. Tutkijat arvioivat, että vastaavanlaisia löydöksiä voisi löytyä kohteista kuten Vanajavesi, Pielinen ja Oulujärvi.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005782836.html?share=c807d1ab2ab34bc60...

,

Vaateliike loi sovelluksen, joka suosittelee sinulle vaatteita musiikkimakusi perusteella

Huono uutinen
52% (202 ääntä)
Hyvä uutinen
48% (183 ääntä)
Ääniä yhteensä: 385

Yksilöllisiä ja ylellisiä miesten vaatteita myyvä sanfranciscolainen startup-yritys on kehittänyt sovelluksen, joka suosittelee vaatteita asiakkaan Spotify-soittolistojen perusteella. Musiikkimaun avulla pyritään hahmottamaan mieltymyksiä, ja sitä kautta tarjoamaan asiakkaalle hänelle sopivia vaatteita. Yritys ottaa huomioon myös alan, millä asiakas työskentelee sekä hänen ihonsa värinsä, sillä toiset sävyt toimivat paremmin toisten sävyjen kanssa.

https://www.racked.com/2018/7/30/17617664/eison-triple-threads-spotify-data

,

Hampaaseen kiinnitettävä sensori voi auttaa elämään terveellisemmin

Hyvä uutinen
55% (203 ääntä)
Huono uutinen
45% (169 ääntä)
Ääniä yhteensä: 372

Tuftsin yliopistossa on kehitteillä uusi väline ruokavalion tarkkailuun. Hampaaseen kiinnitettävä muutaman millimetrin kokoinen sensori rekisteröi tällä hetkellä suolan, sokerin ja alkoholin pitoisuuksia. Tarkoitus on kehittää sensoria tunnistamaan erilaisia ravintoaineita ja ehkä jopa biokemikaaleja. Radiotaajuuksien avulla sensori lähettää tiedon sovellukseen. Näin tulevaisuudessa ihminen voi tarkkailla ja hioa omaa ruokavaliota millin tarkasti.

https://singularityhub.com/2018/04/15/this-tiny-tooth-sensor-tracks-what...

,

Ananaksen entsyymi voisi soveltua syöpähoitoihin

Hyvä uutinen
99% (367 ääntä)
Huono uutinen
1% (4 ääntä)
Ääniä yhteensä: 371

Tuoreen ananaksen kirvely suussa johtuu bromelaiini-nimisestä entsyymistä, joka hajottaa proteiineja. Toisin sanoen ananas alkaa suussa hajottamaan ihmiskudosta. Bromelaiinilla on hyvätkin puolensa, se ehkäisee tulehdusta ja turvotusta, sitä voidaan käyttää mm. nivelrikon, autoimmuunisairauksien ja virusinfektioiden hoitamiseen. Uusimmissa tutkimuksissa on havaittu entsyymin soveltuminen myös syöpähoitoihin. On mahdollista, että jo bromelaiinin syöminen saattaa auttaa rinta- ja munasarjasyöpään. Lääketieteelliset tutkimukset aineen hyödyistä ovat vielä osin kesken.

https://tekniikanmaailma.fi/tiedatko-miksi-ananas-kirvelee-suussa-raadol...

,

Yli 60-vuotiaat suosivat työskentelyä alle 30-vuotiaiden kanssa

Huono uutinen
56% (191 ääntä)
Hyvä uutinen
44% (153 ääntä)
Ääniä yhteensä: 344

Norjalaistutkimus kysyin 1000 työntekijältä eri aloilla haluaisivatko he mieluummin työskennellä alle 30-vuotiaiden vai yli 60-vuotiaiden kollegoiden kanssa. Nuoremmat vastaajat valitsivat ennemmin alle 30-vuotiaat kollegoiksi, mikä ei tutkijoita suuremmin yllättänyt. Merkille pantavaa oli kuitenkin se, että ikäryhmässä 50–59-vuotiaat yli puolet, ja ikäryhmässä yli 60-vuotiaat noin puolet valitsivat myös mieluummin kollegoiksi alle 30-vuotiaat. Tutkija Per Erik Solem toteaakin, että kulttuurissamme elää vahvana negatiiviset asenteet vanhempia työntekijöitä kohtaan.

http://sciencenordic.com/people-over-60-prefer-work-30-year-olds

,

500 vuotta sitten ranskalaiskylää riivasi outo tanssiepidemia

Huono uutinen
63% (211 ääntä)
Hyvä uutinen
37% (122 ääntä)
Ääniä yhteensä: 333

Heinäkuussa 1518 Strasbourgin kylää kohtasi outo tanssimania, joka kesti noin kuukauden ajan. Kuuman kesän takia epidemia vaati myös useita ihmishenkiä. Kaupungin päättäjät raivasivat tanssijoille tilaa ja palkkasivat soittajia. Syyksi arvioitiin tuolloin ylikuumentunutta verta. Myöhemmin on esitetty teoria, että tanssimania johtui kosteassa viljassa esiintyvästä homeesta, joka tuottaa psykoaktiivista ergotamiinia. Toinen teoria pohjaa massahysteriaan. Kylä asukkaat olivat syvästi uskonnollisia ja he uskoivat, että Pyhä Vitus rankaisi heitä synneistään laittamalla heidät uuvuttavaan tanssiin. “Uskomuksilla yliluonnolliseen voi olla voimakkaita vaikutuksia käyttäytymiseemme” aiheesta kirjan kirjoittanut John Waller toteaa.

https://tekniikanmaailma.fi/vuonna-1518-strasbourgissa-levisi-outo-tanss...

28.6.2018 klo 10:33

Vaikeasti tavoiteltavan esittäminen ei kannata

Hyvä uutinen
89% (177 ääntä)
Huono uutinen
11% (21 ääntä)
Ääniä yhteensä: 198

Tutkimuksiin osallistui reilu 100 19–31-vuotiasta sinkkua. He saivat nähtäväkseen kuvan potentiaalisesta deittikumppanista ja pääsivät chattailemaan tämän kanssa. Ennen viimeistä viestiä koehenkilöille kerrottiin chat-kumppanin joko odottavan tai ei odottaan heitä. Tällä oli tarkoitus luoda kokemus varmuudesta tai epävarmuudesta. Ne, jotka tiesivät kumppanin odottavan heitä, kokivat chat-kumppaninsa seksuaalisesti houkutteleviksi. Tutkijaryhmän muut kokeet tukivat myös tätä samaa havaintoa. Vaikeasti tavoiteltavan esittäminen ei näin ollen toimi hyvänä deittailustrategiana.

https://www.businessinsider.com.au/playing-it-cool-doesnt-work-2018-6

,

Tulevaisuudessa kasveja voidaan rokottaa

Hyvä uutinen
69% (120 ääntä)
Huono uutinen
31% (53 ääntä)
Ääniä yhteensä: 173

Helsingin yliopiston ja Ranskan kansallisen tiedeinstituutin tutkijoiden yhteistyöhanke pyrkii kehittämään uuden tavan suojella ruokakasveja. Erinäiset kasvitaudit ja kasvien tuholaiset aiheuttavat mittavia sadonmenetyksiä ja ovat näin ollen uhka globaalille ruokaturvallisuudelle. Nyt kehitteillä oleva rokote hyödyntää kasvin omaa puolustusmekanismia hyökkääjää vastaan. Rokotteen käyttöönottoon vaikuttaa lainsäädäntö, sillä tätä uutta torjuntatapaa varten vaadittavaa lainsäädäntöä ei ole vielä olemassa.

https://www.sttinfo.fi/tiedote/voidaanko-ruokakasvi-rokottaa-uudentyyppi...

,

7000 vuotta sitten yhtä miestä kohden oli 17 naista, tämä näkyy yhä geeneissämme

Huono uutinen
80% (125 ääntä)
Hyvä uutinen
20% (31 ääntä)
Ääniä yhteensä: 156

Kivikaudella, eli noin 5000–7000 vuotta sitten, vaan noin viisi prosenttia miehistä pääsi siirtämään geeniperimäänsä eteenpäin. Kolme vuotta sitten tutkijat havaitsivat, kuinka tuona aikana y-kromosomin moninaisuus romahti. Syyksi on arvioitu miehiä runsaasti niittäneitä heimosotia sekä parittelun keskittymistä valtaapitäville yksilöille. Esimerkiksi Aasian alueella miehistä jopa kahdeksan prosentin arvioidaan polveutuvan Tšingis-kaanista. Stanfordin tutkijat korostavat y-kromosomin moninaisuuden dramaattisen romahtamisen johtuneen kivikaudella Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa käydyistä heimosodista, joissa kuoli valtaisia määriä miehiä.

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005706885.html?share=dbf61bd4cad43dcbda7...

,

Reippaamman kävelyvauhdin omaavat elävät pitempään

Hyvä uutinen
82% (135 ääntä)
Huono uutinen
18% (29 ääntä)
Ääniä yhteensä: 164

Tämä selviää 50 000 britistä kerätystä datasta, jossa oli tietoa heidän liikuntatottumuksistaan 1990–2000-luvuilta. Tutkijoilla oli käytettävissään myös tiedot kuolleisuudesta ja elintavoista. Havaittiin, että jo löntystelyn vaihtaminen rivakampaan kävelyvauhtiin kohensi terveyttä, ja lisävauhti lisäsi terveysvaikutuksia. Nopeasti kävelemisellä oli esimerkiksi sydänsairauksia ja aivohalvauksen riskiä vähentäviä vaikutuksia. Tällaisissa tutkimuksissa ongelmallista on selkeän syy-seuraussuhteen osoittaminen, sillä usein nopeasti kävelevät elävät myös muilta osin terveellisemmin.

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005706896.html?share=0dbc680c06f01c93c49...

,

Vähemmän tienaavilla on parempi empatiakyky

Hyvä uutinen
58% (93 ääntä)
Huono uutinen
42% (68 ääntä)
Ääniä yhteensä: 161

Maailman vaurastuessa eri yhteiskuntaluokkia on vaikeampi hahmottaa, sillä köyhilläkin on varaa mukavuuksiin, jotka 100 vuotta sitten oltaisiin koettu luksuksena. Brittiläinen tutkija Antony Manstead on selvittänyt tuloerojen vaikutusta maailmankatsomukseen. Mansteadin mukaan alemman tulotason ihmisten oma kokemus epävarmasta elämäntilanteesta näkyy empatiakykynä toisia ihmisiä kohtaan. Köyhät ja pienituloiset auttavat auliimmin muita ja ovat yhteisöllisempiä. Työväenluokkaiset luovat kommunikoidessaan suoria katsekontakteja, nauravat ja nyökyttävät enemmän. Hyvin toimeentulevat puolestaan nojaavat omiin saavutuksiinsa ja elävät minäkeskeisempää elämää.

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005684264.html?utm_source=facebook&utm_m...

,

Rumat ihmiset tienaavat enemmän

Hyvä uutinen
55% (82 ääntä)
Huono uutinen
45% (66 ääntä)
Ääniä yhteensä: 148

Tutkimukset ovat osoittaneet, että kauniit ihmiset saattavat olla myös terveempiä, älykkäämpiä ja kykenevät luomaan paremmin ystävyyssuhteita. Hyvännäköiset ovat itsevarmempia sekä sosiaalisesti taitavampia, ja tämän on arvioitu näkyvän myös palkkapussissa. Tutkijoiden Satoshi Kanazawa ja Mary C. Still mukaan asia ei ole kuitenkaan näin yksiselitteinen. Kun jätetään pois yksilön terveyteen ja älykkyyteen liittyvät ominaisuudet, kategorian “very unattractive” henkilöt tienasivat enemmän kuin “unattractive” henkilöt. Nämä “erityisen rumat” saattoivat myös tienata merkittävästi enemmän kuin tavallisen näköiset sekä kauniit ihmiset.

http://www.businessinsider.com/really-ugly-people-make-more-money-2018-4...

,

Nuoret milleniaalit masturboivat enemmän kuin muut sukupolvet

Hyvä uutinen
74% (102 ääntä)
Huono uutinen
26% (35 ääntä)
Ääniä yhteensä: 137

Keväällä 2018 julkaistu Global Self-Pleasure Report on maailman laajin masturbaatiokulttuuria kartoittava tutkimus, joka sisältää tietoja 13 000 18–74-vuotiaalta 18 eri maasta. Raportista käy ilmi, että maailmanlaajuisesti sooloseksiä harrastavat eniten nuoret milleniaalit. Masturbointi oli suosituinta ikäryhmissä 18–24-vuotta. Tutkimuksen mukaan miehet masturboivat naisia enemmän. Miehistä noin reilut 90 prosenttia harrasti itsetyydytystä ja naisista noin reippaat 70 prosenttia.

http://www.menshealth.co.uk/sex/millennials-are-masturbating-more-than-a...

,

Korvien muoto vaikuttaa kykyyn kuulla

Hyvä uutinen
71% (91 ääntä)
Huono uutinen
29% (38 ääntä)
Ääniä yhteensä: 129

Ihminen tunnistaa äänilähteen sijainnin vaakasuorassa suunnassa siten, että mikäli lähde on oikealla, se tavoittaa ensin oikean korvan ja sitten vasta vasemman. Tämän pienen viiveen avulla aivot kykenevät paikantamaan mistä ääni tulee. Pystysuorassa suunnassa äänilähteen sijainti hahmottuu korvalehden poimujen avulla, ja sillä, miten ääniaallon kimpoavat niistä. Tutkija Régis Trapeau havaitsi, kuinka koehenkilöiden korviin laitetut pienet silikonipalaset, jotka muokkasivat poimujen muotoa, heikensivät merkittävästi heidän kykyään paikantaa äänilähde. Kiinnostavaa oli, että reilun viikon jälkeen aivot oppivat paikantamaan äänilähteen uuden muotoisten korvien vastaanottaman informaation avulla.

https://www.nytimes.com/2018/03/06/science/ears-shape-hearing.html

,

Juokseva robotti on kehitetty

Huono uutinen
58% (75 ääntä)
Hyvä uutinen
42% (55 ääntä)
Ääniä yhteensä: 130

Yhdysvaltailainen Boston Dynamics julkaisi loppukeväästä 2018 videon robotistaan, Atlaksesta. Kyseessä on robotti, joka muistuttaa muodoltaan ihmistä ja kulkee kahden jalkoja muistuttavan osan varassa. Julkaistuissa videoissa on nähtävissä, miten Atlas pystyy juoksemaan epätasaisessa maastossa sekä hyppimään esteiden yli. Näiden taitojen lisäksi Atlas kykenee tekemään myös täydellisen backflip-hypyn.

http://www.businessinsider.com/boston-dynamics-robot-atlas-run-jump-over...

,

Tekoälykaiuttimet opettavat lapsille käytöstapoja

Hyvä uutinen
66% (85 ääntä)
Huono uutinen
34% (44 ääntä)
Ääniä yhteensä: 129

Google julkisti, että yrityksen tekoälykaiuttimeen Google Assistanttiin on tulossa “Pretty Please” -asetus. Tämä asetus opettaa lapsia käyttämään tekoälykaiuttimien kanssa kohteliaampaa kieltä, esim. sanaa “please” pyyntöjen yhteydessä. Kun pyynnön perään lisää sanan please, kaiutin vastaa “kiitos, kun pyysit ystävällisesti”. Kaiutin ei siis rankaiset tökerömmästä kielenkäytöstä, vaan ainoastaan kannustaa kohteliaampaan kielenkäyttöön. Amazonin Alexa-kaiuttimeen vastaavanlainen toiminto on myös pian saatavilla. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa noin 20 prosentissa talouksista löytyy tekoälykaiutin ja seuraavan neljän vuoden aikana määrä arvioidaan nousevan 55 prosenttiin.

https://www.fastcompany.com/40588020/the-case-against-teaching-kids-to-b...

6.6.2018 klo 10:36

Mikrolla voidaan nyt valmistaa timantteja

Hyvä uutinen
67% (92 ääntä)
Huono uutinen
33% (45 ääntä)
Ääniä yhteensä: 137

Arviolta noin neljännes myynnissä olevista timanteista on ns. veritimantteja. Eettisten sekä ilmastollisten syiden takia laboratorioissa valmistettujen timanttien kysyntä on hiljalleen noussut. Mikroaaltouuniin asetetaan pieni timantinpala sekä raskasta kaasua, yleisimmin metaania. Kaasuseos kuumennetaan erittäin korkeisiin lämpötiloihin mikroaaltouunissa plasmapallon tuottamiseksi. Sen sisällä kaasu hajoaa ja hiiliatomit kiteytyvät ja kertyvät timanttisementtiin, mikä aiheuttaa sen kasvun. Näiden laboratoriossa valmistettujen timanttien fyysinen rakenne on täsmälleen sama kuin oikeilla timanteilla.

https://www.sciencealert.com/how-artificial-diamonds-are-made-microwave-...

,

Tutkijat selvittäneet, miten linnut voivat nähdä maapallon magneettikentän

Hyvä uutinen
90% (104 ääntä)
Huono uutinen
10% (11 ääntä)
Ääniä yhteensä: 115

On arvioitu, että lintujen silmässä oleva proteiini mahdollistaisi lintujen kyvyn nähdä magneettikentän. Nyt tälle teorialle on löytynyt vahvistusta. Vuoden alussa ruotsalaisyliopisto julkaisi tutkimuksensa seeprapeipoista. Tutkimuksen mukaan magneettikentän näkemisessä olisi kyse Cry4-nimisestä proteiinista. Tätä tulosta tuki myös saksalaisyliopiston punarintoja käsittelevä tutkimus. Cry4-proteiinia on kasaantunut lintujen verkkokalvoille, ja punarinnoilla tätä proteiinia havaittiin vielä normaalia enemmän muuttoaikoina.

https://www.sciencealert.com/birds-see-magnetic-fields-cryptochrome-cry4...

,

Uudet bioanturit mahdollistavat helpot kotikäyttöiset terveystestit

Hyvä uutinen
85% (94 ääntä)
Huono uutinen
15% (17 ääntä)
Ääniä yhteensä: 111

Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet bioanturin, joka mahdollistaa uusien helppokäyttöisten kotitestien kehittelyn. Keksinnön pohjalta voidaan lähteä luomaan raskaustestien kaltaisia testejä esimerkiksi tulehduksellisten suolistosairauksien ja syöpien tunnistamiseen. Nämä terveystestit mahdollistavat sairauksien tunnistamisen ja oikean hoidon saannin ajoissa. Kehitettyä bioanturia voidaan lääketieteen lisäksi käyttää myös energiasovelluksissa.

http://www.aalto.fi/fi/current/news/2017-12-13/  

,

Rikollisuus on keskittynyt entistä harvemmille

Hyvä uutinen
87% (90 ääntä)
Huono uutinen
13% (14 ääntä)
Ääniä yhteensä: 104

Tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan nuorten miesten osuus rikosepäilyissä on laskussa, kun taas 50 vuotta täyttäneiden miesten osuus on lisääntynyt. Yli 50-vuotiaiden miesten osuutta tilastoissa selittää osin väestönrakenteen muutokset sekä ikäryhmän kirjattujen ylinopeuksien määrän kasvu. Kun jätetään tilastoista pois liikennerikkomukset, tilastoitujen rikosten määrä laski erityisesti nuorten miesten ikäluokissa. Havaittavissa oli, että Suomessa rikollisuus keskittyy entistä harvemmille.

http://tietotrendit.stat.fi/mag/article/284/#_ga=2.32267198.1898493265.1...

,

Tulevaisuudessa ihmiset voivat ampua laseria silmillään

Huono uutinen
77% (82 ääntä)
Hyvä uutinen
23% (24 ääntä)
Ääniä yhteensä: 106

St. Andrewsin yliopistossa Skotlannissa on kehitetty erityislaatuinen kalvo. Ideana ei ole varustaa silmämunia uusilla aseilla, vaan kyseessä on uusi turvallisuusominaisuus ja henkilöllisyyden todentamismuoto. Kehitetty kalvo voidaan sijoittaan silmiin, sormiin tai vaikka käteiseen. Lasersäteilevä kalvo on ominaisuuksiltaan joustavaa ja erittäin kevyttä, minkä ansiosta se toimii näppärästi mukana kulkevana tietoturvana. Tutkijat uskovat, että tulevaisuudessa on yhtä tärkeää muistaa kotoa lähtiessään ottaa mukaan silmälaser kuin avaimet ja lompakko.

https://www.forbes.com/sites/ericmack/2018/05/03/shooting-safe-lasers-fr...

,

Huippu-urheilijat elävät pidempään kuin heidän veljensä

Hyvä uutinen
56% (54 ääntä)
Huono uutinen
44% (42 ääntä)
Ääniä yhteensä: 96

Jyväskylän yliopistossa julkaistiin tutkimus, joka kartoitti 900:n entisen huippu-urheilijan sekä heidän veljensä tietoja. Havaittiin, että huippu-urheilijat elivät keskimäärin 2–3 vuotta pidempään kuin veljensä. Myös lajien välillä oli eroja, kestävyyslajien urheilijat elävät pidempään kuin voimalajien harrastajat. Tutkimus on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen, sillä se kartoittaa geeniperimältään ja perhetaustaltaan yhtäläisten henkilöiden eliniänodotetta ja huippu-urheilun vaikutusta siihen.

 https://yle.fi/uutiset/3-10014694# 

,

Merilevästä on kehitteillä ruiskutettava laastari

Hyvä uutinen
95% (91 ääntä)
Huono uutinen
5% (5 ääntä)
Ääniä yhteensä: 96

Texasissa on kehitetty uudenlainen injektoitava laastari, joka koostuu merilevästä johdetusta geelistä ja savinanohiukkasista. Toistaiseksi tätä hydrogeelilaastari on testattu eläin- ja ihmiskudoksilla laboratoriossa, missä geelin on havaittu hyytyvän alle kolmessa minuutissa. Tavoitteena on kehittää laastaria siten, että se hyytyisi välittömästi injektoinnin jälkeen, näin tyrehdyttäen haavan. Hydrogeeliin on mahdollista lisätä myös lääkeainetta, mikä vapautuisi laastarista hitaasti kehoon.

https://www.sciencealert.com/injectable-bandage-carrageenan-seaweed-stop...

,

Aivoja on kyetty pitämään hengissä kehon ulkopuolella

Huono uutinen
55% (52 ääntä)
Hyvä uutinen
45% (42 ääntä)
Ääniä yhteensä: 94

Yalen yliopiston tutkija Nenad Sestan on kertonut onnistuneensa pitämään sikojen aivoja “hengissä” niiden kehon ulkopuolella. Seastan on tehnyt lukuisia kokeita teurastamoilla. Aivot kytketään noin neljä tuntia sian kuoleman jälkeen laitteeseen, missä keinotekoisen veren, pumppujen ja lämmittimien avulla aivotoiminta pidetään käynnissä. Tila vastaa aivokäyriltään koomapotilaan tilaa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun suurikokoisen nisäkkään aivotoiminta on onnistuttu palauttamaan.

https://tekniikanmaailma.fi/tutkijat-ovat-onnistuneet-pitamaan-sikojen-a...

,

Turismi kuormittaa ympäristöä luultua enemmän

Huono uutinen
97% (92 ääntä)
Hyvä uutinen
3% (3 ääntä)
Ääniä yhteensä: 95

Toukokuussa 2018 julkaistiin Nature Climate Change -lehdessä tutkimus, jonka mukaan turismin aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat merkittävästi luultua suuremmat. Tutkimuksessa arvioitiin, että lentomatkustamisen aiheuttamat päästöt olisivat noin 20 prosenttia matkailun kokonaispäästöistä. Ihmisten kulutustottumukset ovat matkoilla erilaiset kuin arjessa, ja myös tämä on huomioitu kokonaisuutta arvioitaessa. Matkailun aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat 4,5 miljardiin tonnia vuodessa.

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005674218.html

,

Disney on kehittänyt virtuaalitodellisuustakin

Huono uutinen
54% (50 ääntä)
Hyvä uutinen
46% (42 ääntä)
Ääniä yhteensä: 92

Hollywoodin ja peliteollisuuden sijoittajat ovat sysänneet virtuaalitodellisuuden kehittelyyn viime vuosina miljoonia. Odotukset ovat suuret, vaikka toistaiseksi virtuaalitodellisuus ei ole lyönyt itseään isosti läpi. Tällä hetkellä virtuaalitodellisuuslaseja on myyty vain noin 6,4 miljoona kappaletta. Disneyn kehittelemä takki mahdollistaa pelien tuntemisen keholla. Takin avulla pelaaja pääsee tuntemaan käärmeen puristuksen sekä pelien lyönnit kehollaan. Tämä keksintö vie virtuaalitodellisuuden uudelle tasolle.

https://www.sciencealert.com/disney-vr-jacket-simulate-hugs-punches-snak...