Hyvä vai huono uutinen? Äänestä!

Suolistosta on suora hermoyhteys aivoihin

Hyvä uutinen
94% (338 ääntä)
Huono uutinen
6% (21 ääntä)
Ääniä yhteensä: 359

Jo pitkään on puhuttu, että suolisto on “toiset aivomme”. Nyt suoliston ja aivojen yhteys on havaittu olevan entistäkin vahvempi, ja viestit kulkevat nopeasti edestakaisin hermojen ansiosta. Suolisto on suuri aistinelin, ja siinä on sata miljoonaa hermosolua. Lihavuus, syömishäiriöt, masennus ja autismi liittyvät kaikki suolistohäiriöihin. Nyt tehtyjen havaintojen avulla voidaan edistää hoitojen kehittelyä.

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/suolistosta-suora-hermoyhteys-aiv...

,

USB-tikkua irroitettaessa tikku kannattaa poistaa turvallisesti

Hyvä uutinen
64% (184 ääntä)
Huono uutinen
36% (104 ääntä)
Ääniä yhteensä: 288

Yhdysvaltalaisen Phillip Remaker kysymys yhteisöllisellä kysymys–vastaus-sivustolla, Quorassa, on saanut vastauksia jo yli 92 000. Kysymys koski USB-tikun irroittamista koneesta ilman, että sitä on ensin poistanut koneesta turvallisesti. Kysymyksessä epäiltiin “turvallisen poistamisen” tarpeellisuutta. Useat vastaajat kuitenkin huomauttivat, että mikäli koneella käsitellään tietoja, jotka sijaitsevat tikulla, pelkkä irrottaminen koneesta saattaa vioittaa tiedostoa tai hävittää sen jopa kokonaan. Tästä syystä USB-tikun irrottamiseen kannattaa käyttää tarvittava 30 sekuntia enemmän ja tehdä se turvallisesti.

https://www.sciencealert.com/does-it-really-matter-if-you-pull-a-usb-out...

,

Suomalainen tähtitieteilijä löysi läheltämme supermaan

Hyvä uutinen
72% (187 ääntä)
Huono uutinen
28% (72 ääntä)
Ääniä yhteensä: 259

Barnardin tähtikunta on meitä toiseksi lähin, ja lähin yksinäinen tähti. Tuota tähteä kiertää kolme kertaa Maan massainen kiviplaneetta. Supermaasta ensimmäisen havainnon teki suomalainen tähtitieteilijä Mikko Tuomi, joka työskentelee Hertfordshiren yliopistossa Englannissa. Vain kuuden valovuoden päässä meistä oleva Barnard b planeetta ei sijaitse niin sanotulla elämävyöhykkeellä. Tuomi arvio planeetan olevan jään peitossa, minkä lisäksi siellä on 170 astetta miinusta.

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/suomalainen-tahtitieteilija-loysi...

,

Vauvan nauru liittyy puheen opetteluun

Hyvä uutinen
92% (241 ääntä)
Huono uutinen
8% (22 ääntä)
Ääniä yhteensä: 263

Vauvat ja simpanssit nauravat selkeästi enemmän sisään hengittäessä, kuin mitä aikuiset ihmiset. Amsterdamin yliopiston psykologian tutkija Disa Sauter tutki 3–18 kuukauden ikäisten vauvojen naurua. Nuoremmat vauvoista nauroivat sekä sisään että uloshengittäessä, kun taas jo vanhemmat vauvoista nauroivat pääasiassa uloshengitettäessä. Vielä ei varmuudella tiedetä miksi kädellisistä vain ihmiset nauravat ulos hengittäessään. Tutkija Sauterin mukaan yksi mahdollisuus on, että ihmisen äänen ohjailu kehittyy omalla tavallaan, koska ihminen oppii puhumaan.

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/vauva-nauraa-kuin-simpanssi

,

Me emme voi luottaa muistoihimme

Huono uutinen
77% (195 ääntä)
Hyvä uutinen
23% (58 ääntä)
Ääniä yhteensä: 253

Norjalainen neurotieteilijä Ylva Østby on julkaissut yhdessä sisarensa, kirjailija Hilde Østbyn kanssa kirjan valoittaakseen muistin toimintaa sikäli kuin se tämän päivän tieteen pohjalta tunnetaan. Muistin toimintaan on liitetty paljon virheellisiä teorioita, jotka häiritsevät edelleen sitä, miten me ymmärrämme muistin. Østbyt painottavat, että muistot eivät ole tiedostojen kaltaisia kirjauksia tapahtuneista. Filosofisesti tarkastellen muistot ovat aina epäluotettavia.

https://www.theguardian.com/science/2018/nov/18/philisophically-speak-we...

,

Temperamentti vaikuttaa yksilön ruokailutottumuksiin

Huono uutinen
55% (131 ääntä)
Hyvä uutinen
45% (106 ääntä)
Ääniä yhteensä: 237

Helsingin yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaiseman tutkimuksen mukaan yksilön ruokailutottumuksiin vaikuttaa hänen synnynnäinen temperamentti. Erilaisten ruokien syömistä tiedusteltiin yli sadalla eri kysymyksellä, joiden perusteella havaittiin selkeitä yhtäläisyyksiä. Esim. elämyshakuiset söivät tutkimuksen mukaan enemmän kalaa ja rasvaa ja joivat enemmän alkoholia. Sen sijaan viljaa, maitotuotteita ja hiilihydraatteja oli heidän ruokavalioissaan vähemmän. Temppermentti on synnynnäistä ja se vaikutta siihen, mitä yksilö haluaa syödä.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005821166.html?share=94081b78ed67b3b3e...

,

Laservaloilla luodusta lisätystä todellisuudesta apua vanhusten arkeen

Hyvä uutinen
88% (188 ääntä)
Huono uutinen
12% (25 ääntä)
Ääniä yhteensä: 213

Oulun yliopiston Zeeshan Asghar väitöskirja selvitti lisätyn todellisuuden mahdollisuuksia toimia vanhusten apuna arjessa. Asghar tutki vanhusten etäopastusta valoprojisoinnin avulla. Tavoitteena oli tutkia tapaa helpottaa vanhusten arkea ilman erillistä laitetta tai datalasien käyttöä. Tutkimuksen käyttäjäryhmä koostui ryhmästä, joista osa kärsi muistin vajaatoiminnasta. Tutkimuksessa havaittiin, että käyttöesineisiin, laitteisiin ja tiloihin asennetuilla lisätyn todellisuuden valaistusvarustuksista oli apua vanhusten arjessa.

https://www.sttinfo.fi/tiedote/lisatylla-todellisuudella-tukea-vanhusten...

,

Kilogramma ei ole enää entisensä

Huono uutinen
70% (152 ääntä)
Hyvä uutinen
30% (66 ääntä)
Ääniä yhteensä: 218

Vuodesta 1889 lähtien platinasta ja iridiumista valmistettu mitta on toiminut kilogramman prototyyppinä. Sitä on säilytetty lasikupujen alla kassakaapissa Pariisissa. Vuosien varrella kilogramman punnus on keventynyt 50 gramman miljoonasosaa. Nyt tuo 130 vuotta käytössä ollut punnus on korvattu. Vastedes kilogramma määritetään Planckin vakion avulla.

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/kilogramma-ei-ole-enaa-entisensa 

,

On todennäköistä, ettei Suomessa esiinny pölypunkkeja

Hyvä uutinen
94% (215 ääntä)
Huono uutinen
6% (14 ääntä)
Ääniä yhteensä: 229

Petivaatteiden tuulettamista pakkasella suositaan hyvänä tapana päästä eroon pölypunkeista. Nykyään huoli pölypunkkien olemassa olosta voi olla kuitenkin täysin turha. 1970-luvun alussa noin neljänneksestä tutkimuskodeista löydettiin pölypunkkeja ja 1990-luvun lopussa enää 6% näytteistä. Suomen ilmasto sekä tiiviit, ilmastoidut asunnot eivät suosi pölypunkkeja. Allergia-, iho- ja astmaliitto selvittää nyt löytyykö suomalaiskodeista pölypunkkeja lainkaan.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005821110.html?share=8fd4fde97cf6aabf7...

,

Suomalainen harrastaa kulttuuria lähtemällä ihmisten ilmoille

Hyvä uutinen
89% (188 ääntä)
Huono uutinen
11% (24 ääntä)
Ääniä yhteensä: 212

Tilastokeskus julkaisi marraskuussa 2018 tutkimuksen, jossa he olivat kartoittaneet yli 7000 suomalaisen vapaa-ajan käyttäytymistä. Selvisi, että 2010-luvulla konserteissa käyminen oli kasvanut merkittävästi siinä missä esim. päiväkirjan kirjoittaminen oli vähentynyt. Elävää musiikkia kävi kuuntelemassa peräti 60 prosenttia suomalaisista. Erityisesti tekno ja hip hop konsertit olivat nostaneet suosiotaan. Yleisesti tutkimuksesta oli havaittavissa, että suomalaiset lähtivät nauttimaan kulttuuria ihmisten ilmoille.

https://yle.fi/uutiset/3-10517975

,

Uudet menetelmät kouluissa heikentävät mahdollisuuksia oppia

Huono uutinen
95% (209 ääntä)
Hyvä uutinen
5% (10 ääntä)
Ääniä yhteensä: 219

Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan peruskoulun digitalisaation lisääminen sekä oppilaslähtöinen oppiminen eivät tehosta oppimista vaan itse asiassa eriarvoistavat sitä. Uusissa oppimistavoissa korostui esim. vanhempien käyttämä aika lapseen, mikä vaikutti suoraan oppilaan mahdollisuuksiin menestyä koulussa. Perinteisen opettaja auktoriteetin sijaan digitaalinen ja ilmiöoppiminen vaativat paljon enemmän itsekontrollia, itsenäisyyttä, keskittymiskykyä, aloitteellisuutta ja joustavuutta. Läheskään kaikilla 15-vuotiaille ei näitä taitoja ole vielä kehittynyt.

https://www.hs.fi/elama/art-2000005903400.html

,

Erityisen tukevat ja vaimentavat juoksukengät saattavat lisät rasitusvammoja

Huono uutinen
83% (171 ääntä)
Hyvä uutinen
17% (35 ääntä)
Ääniä yhteensä: 206

Vuosien ajan juoksukenkiä on kehitetty yhä paremmiksi ja teknisemmiksi, mutta rasitusvammat eivät silti ole vähentyneet. Jyväskylän yliopistossa koehenkilöt laitettiin juoksemaan erilaisilla kengillä ja eripituisia matkoja. Samalla juoksusta tehtiin 3d-liikeanalyysia ja mitattiin iskuvoimia jalan osuessa alustaan. Havaittiin, että jalkaan kohdistuva isku voimistui 12 prosenttia, kun jalassa oli erittäin vaimentavat kengät. Husin liikelaboratorion tutkija Juha-Pekka Kulmala muistuttaa toisesta ääripäästä, missä suositaan “minimalistijuoksua”, jossa on omat riskinsä. Hän suosittaakin kultaista keskitietä ja 2–3 sentin pohjalla varustettuja juoksukenkiä.

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/vaimentava-juoksukenka-saattaa-li...

,

Brasiliasta löytyi valtava termiittien rakennelma

Hyvä uutinen
66% (124 ääntä)
Huono uutinen
34% (64 ääntä)
Ääniä yhteensä: 188

Paikalliset ovat tienneet jo pitkää termiittien tekemistä kummuista, mutta nyt niitä on vasta tutkittu kunnolla. Noin 2,5 metriä korkeita ja pohjastaan 9 metriä halkaisijaltaan olevia kumpuja on jopa 200 miljoonaa 230 000 neliökilometrin suuruisella alueella. Termiitit kaivavat maan alle tunneliverkostojaan ja siirtävät hiekkaa maan päälle rakentaen samalla vajaan kolmen metrin korkuisen kummun. Vanhimmat kummuista ovat jopa 4000 vuotta vanhoja ja nuorimmat 700 vuotta. Kyseessä on luonnon todellinen insinöörityön taidonnäyte.  

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/brasiliasta-loytyi-valtava-elaint...

,

Suomessa on käynnissä hanke, jonka tarkoitus on kehittää automatisoitua meriliikennettä

Huono uutinen
61% (113 ääntä)
Hyvä uutinen
39% (73 ääntä)
Ääniä yhteensä: 186

Digitalisaatio ja automatisointi tulevat mullistamaan merenkulkua vauhdilla. Vuonna 2016 perustettu Sea One -ekosysteemissä on mukana isoja suomalaisia kansainvälisiä toimijoita, jotka yhteistyössä pyrkivät edistämään ja kehittämään itseohjautuvaa meriliikennettä. Autonomisissa laivoissa päätöksenteko perustuu tietoon, älykkäisiin algoritmeihin, tekoälyyn ja huippuunsa vietyyn optimointiin. Projekti tähtää autonomisen meriliikenteen mahdollistamiseen vuoteen 2025 mennessä.

https://www.sttinfo.fi/tiedote/merten-alykas-tulevaisuus-yha-vakevammin-...

,

Olemme kaikki tähtiainesta

Hyvä uutinen
84% (150 ääntä)
Huono uutinen
16% (29 ääntä)
Ääniä yhteensä: 179

Kuoleva tähti suoltaa avaruuteen valtavia määriä elämän alkuaineita. Yleisimmät alkuaineet vety ja helium syntyivät heti jo alkuräjähdyksen jälkeen. Supernova Cassiopeia A on meistä noin 11 000 valovuoden päässä 300 vuotta sitten räjähtänyt supernova. Yhdysvaltain avaruushallinnon Chandra-röntgenteleskooppi kuvasi kuuluisan supernovan Cassiopeia A:n jäännöksiä ja osoitti, että kuolinkouristuksissaan tähti suolsi avaruuteen uskomattomia määriä meille tuttuja alkuaineita, samoja alkuaineita, joista mekin koostumme.

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/olemme-kaikki-tahtiainesta 

,

Kissan kielen oivallinen rakenne selvittää takut erinomaisesti

Hyvä uutinen
92% (173 ääntä)
Huono uutinen
8% (15 ääntä)
Ääniä yhteensä: 188

Kissan kielen sarveisaineesta muodostuneet nystyt eivät ole pystysuoria vaan kaarevia. Nystyjen päässä on myös ontto U-kirjaimen muotoinen pää, jonka avulla kissa kieli kuljettaa sylkeä. Nämä nystyt ovat lepotilassa vaakasuorassa, kitalakeen päin, mutta kissan alkaessa käyttää kieltä ne pompahtavat pystyyn. Näiden havaintojen avulla tutkija ovat luoneet 3D-tulostimella harja, joka mukailee kissan kielen ominaisuuksia. He ovat nyt hakemassa patenttia tälle harjalla, josta he uskovat olevan apua lemmikkien hoidon lisäksi mattojen puhdistamiseen sekä lemmikkien irtokarvojen irrottamiseen esim. huonekaluista.

https://yle.fi/uutiset/3-10518061 

,

Välimeren ruokavalio voi hillitä masennusta

Hyvä uutinen
90% (167 ääntä)
Huono uutinen
10% (19 ääntä)
Ääniä yhteensä: 186

Välimeren ruokavalio pitää sisällään paljon kasviksia ja hedelmiä, siinä rasva tulee pääasiassa oliiviöljystä, lihaan syödään vähän, kun taas kaloja sekä mereneläviä enemmän. Ruokavaliomme vaikuttaa kehomme toimintaan, ja siten myös mieleemme. Ravinto säätää myös aivokemiaa. Australialaistutkimuksessa masennuspotilaat raportoivat Välimeren ruokavalion helpottaneen oireita ja kohentaneen mielialaa. Jo vaihto sekaruokavaliosta kasvispainotteiseen on havaittu parantaneen mielialaa huomattavasti.

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/valimeren-ruokavalio-voi-hillita-...

,

Aalto-yliopiston Suomi 100 -satelliitti laukaistiin avaruuteen

Hyvä uutinen
85% (143 ääntä)
Huono uutinen
15% (26 ääntä)
Ääniä yhteensä: 169

Satavuotiasta Suomea juhlistava satelliitti joutui odottamaan vuoden, ennen kuin se pääsi Falcon 9 kantoraketin mukana avaruuteen joulukuun 3. päivä. Suomi 100 -satelliitti kiertää avaruudessa radalla, joka kulkee napa-alueiden päältä, näin satelliitti on myös useasti Suomen yllä. Satelliitin avulla saadaan tietoa ns. avaruussäästä sekä kuvia Suomesta ja revontulista. Samalla testataan myös uutta Aalto-yliopiston kehittämää 3d-printattua muoviosaa, joka mahdollistaa tulevaisuudessa kevyempien ja edullisempien satelliittien valmistuksen.

https://www.sttinfo.fi/tiedote/vuoden-odotus-ohi-suomi-100--satelliitti-...

,

Hiihtoloma keksittiin, jotta koululaiset saataisiin pois pulpetista ja pihalle liikkumaan

Hyvä uutinen
93% (165 ääntä)
Huono uutinen
7% (12 ääntä)
Ääniä yhteensä: 177

Kouvolalainen voimistelunopettaja ja suojeluskuntaupseeri Santeri Hirvonen ehdotti Kasvatus ja koulu -lehdessä vuonna 1926 koululaisille sisätiloissa työskentelyn vastapainoksi viikon mittaista hiihtolomaa. Seitsemän vuotta myöhemmin Kouluhallitus hyväksyi Valtion urheilulautakunnan aloitteen. Joululomasta irrotettiin yksi viikko keväämmälle, ja sen ansiosta Suomessa vietetään helmi–maaliskuussa hiihtolomia. Viikon mittaisen loman tarkoitus on kannustaa ulos liikkumaan. UKK-instituutti on listannut eri ulkoliikunta muotojen hyötyjä.

http://www.ukkinstituutti.fi/talviliikunta

,

Parrakas mies on tutkitusti puoleensavetävämpi

Hyvä uutinen
53% (95 ääntä)
Huono uutinen
47% (83 ääntä)
Ääniä yhteensä: 178

Yhdysvalloissa on tutkittu sitä, miten parta vaikuttaa siihen, kuinka kiinnostavaksi naiset kokevat miehen. 8500 naista osallistui kokeeseen, jossa he pääsivät selaamaan miesten kuvia. Vaihtoehtoina oli täysin ajeltu sekä viisi päivää, 10 päivää ja neljä viikkoa parranajon jälkeen olevat kasvot. Yllättävää oli se, että täysin parraton naama menestyi vertailuissa huonoiten. Houkuttelevimmaksi koettiin 10 päivän sänki.

https://www.indy100.com/article/men-beards-more-attractive-women-study-f...

12.11.2018 klo 15:50
Vastaa ja vaikuta! Ovatko nämä uutiset hyviä vai huonoja?

Sukupuoli vaikuttaa jatko-opiskelupaikkaa valittaessa

Huono uutinen
83% (252 ääntä)
Hyvä uutinen
17% (50 ääntä)
Ääniä yhteensä: 302

Suomi on maailman kolmanneksi tasa-arvoisin maa, silti koulutusvalinnat ovat Suomessa Euroopan unionin sukupuolittuneimmat. Nuorten toiveammateissa näkyvät perinteiset naisten ja miesten työt. Tilastokeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan pojista yli kolmannes ja tytöistä viidennes arveli, että sukupuoli vaikuttaa ammatinvalintaan. Omien harrastusten tai vanhempien ammattien ollessa sukupuolelle epätyypillisiä, rohkaisevat nämä rikkomaan perinnettä.

https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/koulutus/sukupuoli-ja-perhe-vaikuttav...

,

Hakusanojen avulla voidaan löytää ihminen valvontavideoista

Hyvä uutinen
53% (142 ääntä)
Huono uutinen
47% (127 ääntä)
Ääniä yhteensä: 269

Intiassa on kehitteillä ohjelma, jota on tituleerattu “videokuvien Googleksi”. Ohjelmaan kirjoitetaan hakusanoja, kuten henkilön pituus, sukupuoli ja vaatetus, minkä jälkeen kone etsii videokuvasta kyseiset kriteerit omaavaa henkilöä. Ohjelmaa aiotaan kehittää nykyistä paremmaksi ja tavoitteena on, että se oppisi erottamaan myös ihmisen ruumiinrakenteen ja kehon asennon. Kyseinen ohjelma kehittää valvontajärjestelmiä.

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/ihmiset-loytaa-valvontavideoista-...

,

Stressi kutistaa keski-ikäisen aivojen kokoa

Huono uutinen
90% (238 ääntä)
Hyvä uutinen
10% (25 ääntä)
Ääniä yhteensä: 263

Harvardin ja Bostonin yliopistoissa tutkittiin runsasta 2200 keski-ikäistä. Osallistujat tekivät muistia ja ajattelukykyä mittaavia testejä, jotka toistettiin kahdeksan vuoden päästä.

Koehenkilöt, joilla oli kehossaan eniten stressihormoni kortisolia, suoriutuivat mustia ja päättelykykyä vaativissa tehtävistä heikoimmin. Stressin havaittiin heikentävän aivojen toimintaa ja jopa kutistavan niitä fyysisesti.

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/stressi-kutistaa-keski-ikaisen-ai...

,

Sambiasta on löydetty yksi kaikkien aikojen suurin smaragdi 

Hyvä uutinen
92% (234 ääntä)
Huono uutinen
8% (21 ääntä)
Ääniä yhteensä: 255

Erinomaisen kirkas ja kullanvihreän sävyinen smaragdi painaa reilun kilon eli 5655 karaattia. Smaragdit koostuvat kovassa paineessa kristalloituneesta beryllimineraalista. Kyseisen kaivoksen smaragdit ovat syntyneet noin 450 miljoonaa vuotta sitten vulkaanisen aktiivisuuden seurauksena. Inkalamuksi eli ”Leijona-smaragdiksi” nimetty jalokivi huutokaupataan marraskuun lopulla, ja 10 prosenttia myyntihinnasta menee leijonien suojeluohjelmien tukemiseen.

https://tekniikanmaailma.fi/sambiasta-loytyi-yksi-kaikkien-aikojen-suuri...

,

Kaksi proteiinia mahdollistaa ihmisen pystyyn nousemisen ilman pyörtymistä

Hyvä uutinen
98% (240 ääntä)
Huono uutinen
2% (6 ääntä)
Ääniä yhteensä: 246

Baroreseptoriheijaste eli paineheijaste on tärkein verenkierron nopea säätelyjärjestelmä. Noustessamme istuma-asennosta pystyyn, syke nousee hetkellisesti, verisuonet supistuvat ja tarvittaessa sydämen supistusvoimakkuus lisääntyy, jotta verta riittäisi päähän asti, emmekä pyörry. Nyt tutkijat ovat vakuuttuneita, että kaksi proteiinia, PIEZO1 ja PIEZO2 ovat oleellisesti vaikuttamassa kehomme paineheijasteeseen. Tästä tiedosta on hyötyä verenpainelääkkeitä kehitettäessä ja hoidettaessa verenpaineen säätelyongelmia.

https://www.sciencealert.com/why-you-dont-faint-every-time-you-stand-eve...

,

Variksenmarjasta on löydetty peptidi, josta on apua superbakteereja vastaan

Hyvä uutinen
99% (237 ääntä)
Huono uutinen
1% (2 ääntä)
Ääniä yhteensä: 239

Oulun yliopiston Ekologian ja genetiikan tutkimusyksikön dosenttien Anna Maria Pirttilä ja Tejesvi Mysoren alkuperäisenä tarkoituksena oli löytää lääkinnällisesti hyödyllisiä yhdisteitä paikallisista kasvilajeista. Ryhmä tutki useita eri kasvilajeja, kuten kanervaa ja suopursua. Variksenmarjassa elävästä mikrobista on löytynyt antibakteerisen proteiinin pätkä eli peptidi, joka pystyy tuhoamaan tulehduksia aiheuttavia bakteereja. Tutkijat ovat perustaneet start up -yrityksen, joka kehittää antimikrobisilla peptideillä päällystettyjä katetreja. Virtsatieinfektiot tappavat Euroopassa joka vuosi yli 6000 ihmistä.

https://www.sttinfo.fi/tiedote/variksenmarjasta-loytyi-uusi-keino-superb...

,

NASA on julkaissut avaruudesta 8K-videota, joka sisältää 16 kertaa enemmän kuvapikseleitä kuin normaali HD-kuva

Hyvä uutinen
69% (155 ääntä)
Huono uutinen
31% (71 ääntä)
Ääniä yhteensä: 226

Ensimmäiset HDTV-lähetykset käynnistyivät Suomessa vuonna 2005. Nykyään useista kotitalouksista löytyy Full HD -televisio, minkä lisäksi markkinoilla on ollut pitkään jo 4K-televisiota. Nasan julkaisema video avaruudesta on 4K-kuvaa neljä kertaa isompaa. Kuvapikseleiden moninkertainen määrä luo tunteen kolmiulotteisuudesta. Tällä hetkellä kuluttajille on tarjolla muutama varsin hintava televisio, jotka kykenevät toistamaan 8K-videota. Käytännössä kotisohvalta 4K- ja 8K-kuvan eroa hädin tuskin erottaa.

https://tekniikanmaailma.fi/nasa-julkaisi-ensimmaisen-8k-videon-avaruude...

,

Aivoissa sijaitsevat kaliumkanavat säätelevät alkoholista saatavaa mielihyvää Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan

Hyvä uutinen
80% (175 ääntä)
Huono uutinen
20% (44 ääntä)
Ääniä yhteensä: 219

Illinois’n yliopisto tutkijat paikansivat hiiriltä kaliumkanavan, joka näyttää säätelevän alkoholista saatavaa mielihyvää. Jos näitä kanavia on vähemmän, alkoholi ei tuota samanlaista mielihyvää, ja sitä täytyy juoda enemmän saman vaikutuksen aikaansaamiseksi. Tämä voisi teoriassa selittää sitä, miksi jotkut juovat hillittömästi, kun toisille riittää vähempikin. Tutkijat toivovat, että havainto voisi jatkotutkimuksissa johtaa täsmälääkkeen kehittämiseen taistelussa viinan kiroja vastaan. Kaliumkanavaan tähtäävällä lääkkeellä voitaisiin poistaa alkoholin nauttimisesta seuraava mielihyvä kokonaan.

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/kytkin-aivoissa-saataa-alkoholist...

,

Taidekokemuksia aletaan määrätä “lääkkeeksi”

Hyvä uutinen
80% (177 ääntä)
Huono uutinen
20% (43 ääntä)
Ääniä yhteensä: 220

Kanadassa on käynnistymässä hyvin epätavallinen kokeilu, jossa lääkärit voivat määrätä potilailleen taidekokemuksia ja antaa ilmaisia pääsylippuja museoihin. Nämä taidereseptit ovat tarkoitettu henkilöille, joilla on sekä henkisiä että fyysisiä sairauksia. Määrätty taidekokemus sisältää pääsylipun potilaalle sekä toiselle aikuiselle ja kahdelle lapselle. Taiteella on positiivisia vaikutuksia yksilön mielenterveyttä ajatellen, ja tätä kokeilua on ajateltu muiden hoitojen tueksi.

https://www.sciencealert.com/canadian-doctors-are-going-to-start-writing...

,

Bitcoinien louhinta vaikuttaa ilmaston lämpenemiseen

Huono uutinen
97% (206 ääntä)
Hyvä uutinen
3% (7 ääntä)
Ääniä yhteensä: 213

Bitcoin on vuonna 2008 luotu avoimeen lähdekoodiin pohjautuva kryptovaluutta. Toisin kuin viralliset valuutat, bitcoinit eivät ole keskuspankin tai muunkaan keskitetyn tahon liikkeellelaskemia, vaan niiden olemassaolo perustuu Bitcoin-ohjelmaa ajavien tietokoneiden vertaisverkon ylläpitämään laskentatehoon Internetissä. Uuden tutkimuksen mukaan, mikäli bitcoin otetaan käyttöön samalla vauhdilla kuin muitakin uusia teknologioita, se synnyttäisi yksinään niin paljon päästöjä, että globaalit lämpötilat voivat nousta kahdella asteella vuoteen 2033 mennessä.

https://tekniikanmaailma.fi/jos-bitcoinin-kaytto-yleistyy-ilmasto-lampen...

Selfie-suodattimet inspiroivat kauneusleikkauksiin

Huono uutinen
98% (300 ääntä)
Hyvä uutinen
2% (6 ääntä)
Ääniä yhteensä: 306

“Snapchat dysmorfiaksi” nimetty ilmiö on yleistynyt teini-ikäisten keskuudessa. Esimerkiksi Snapchat ja Instagram tarjoavat suodattimia, jotka muovaavat selfie-kameran kautta nähtävää kuvaa itsestä. Suodattimet tekevät mm. ihosta sileämmän, kasvoista kapeammat sekä vaihtavat silmien väriä. Nyt näitä suodattimien luomia kauneusihanteita yritetään luoda oikeassa elämässä etsimällä hoitoja, jotka muotoilevat kasvoja, suoristavat tai pienentävät nenän kokoa sekä tekevät vartalosta ohuemman.

https://www.independent.co.uk/life-style/plastic-surgery-cosmetic-snapch...

,

Morfiinia sata kertaa tehokkaampi kipulääke on kehitetty

Hyvä uutinen
92% (238 ääntä)
Huono uutinen
8% (21 ääntä)
Ääniä yhteensä: 259

Amerikkalais-japanilaisen tutkijaryhmän kehittämää kipulääkettä AT-121 on testattu apinoilla ja tulokset ovat olleet lupaavia. Nykyisten käytössä olevien voimakkaiden kipulääkkeiden kuten morfiinin ja kodeiinin väärinkäyttöpotentiaali on valtava. Tarkoituksena on kehittää uusi kipulääke, joka toimisi ilman sivuvaikutuksia eikä aiheuttaisi riippuvuutta. Rotilla ja apinoilla tehdyt tutkimukset ovat sujuneet onnistuneesti, ja tutkijaryhmä toivookin, että ihmisillä suoritettavat kokeet voitaisiin aloittaa puolentoista vuoden sisällä.

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/sata-kertaa-morfiinia-tehokkaampi...

,

Huippututkijat ovat onnistuneet katkaisemaan spagetin kahteen osaan

Hyvä uutinen
81% (193 ääntä)
Huono uutinen
19% (45 ääntä)
Ääniä yhteensä: 238

Fyysikoita on jo pitkään hämmentänyt spagetin tai muun ohuen pitkä kepin tapa väännettäessä hajota useampaan kuin kahteen osaan. Kun spagettia ottaa päistä kiinni ja lähtee taivuttamaan, paineen kasvaessa murtuminen tapahtuu aina useammasta kohdasta. Yhdysvaltalaisen MIT:n yliopiston tutkijat onnistuivat katkaisemaan spagetin kahteen osaan, kun taivutuksen lisäksi spagettia myös väännettiin. Tästä tiedosta voi olla hyötyä hauraiden putkimaisten materiaalien kehittelyssä.

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005794865.html?share=d211c54eb365b7711ce...

,

Google avasi alueellisen palvelinkeskuksen Haminaan

Hyvä uutinen
63% (138 ääntä)
Huono uutinen
37% (80 ääntä)
Ääniä yhteensä: 218

Pilvipalveluihin tallentamamme tieto sijaitsee palvelinkeskuksissa, ja yleisimmin useammassa, jotka puolestaan voivat sijaita jopa eri maissa. Toistaiseksi vain yritykset ja yhteisöt ovat voineet valita datan konkreettisen sijainnin. Haminassa sijaitsevaan palvelinkeskukseen datansa ovat siirtäneet ainakin Neste, Nokian älypuhelimia valmistava HMD, Rolls Royce ja terveydenhuoltoyhtiö Mehiläinen. Toisin sanoen Haminassa sijaitsevassa, entisen paperitehtaan tiloissa, liikkuu nyt potilaisiin liittyvää tietoa sekä liikesalaisuuksia.

https://www.hs.fi/teknologia/art-2000005818443.html 

,

Aikuisten kesäleirit kasvattavat suosiotaan

Hyvä uutinen
80% (179 ääntä)
Huono uutinen
20% (46 ääntä)
Ääniä yhteensä: 225

Jo useamman vuoden ajan Yhdysvalloissa sekä Briteissä suosiotaan ovat kasvattaneet aikuisille suunnatut kesäleirit. Perinteisesti kesäisin on järjestetty leirejä, joihin vanhemmat ovat voineet viedä koulusta lomalla olevat lapsensa. Nyt leirinuotiot, kerrossängyt ja kenttäpelit eivät ole enää vain lapsille. Nostalgian nälkäiset aikuiset suuntaavat leireille, jossa he pääsevät elämään uudestaan kaikki lapsuuden leireillä koetut aktiviteetit.

https://www.amexessentials.com/adult-summer-camp/ 

,

Luonnonvalosta voi olla apua likinäköön

Hyvä uutinen
90% (198 ääntä)
Huono uutinen
10% (22 ääntä)
Ääniä yhteensä: 220

Lähityöskentely ja ruutujen tuijottelu altistaa likinäköisyydelle. Likinäköisyys lisääntyy voimakkaasti etenkin kehittyneissä maissa, ja on arvioitu, että vuonna 2050 puolet maailman ihmisistä olisi likinäköisiä. Ruutujen tuijottelun lisäksi on havaittu, että runsas sisätiloissa oleskelu lisää likinäköisyyttä. Ulkoilu, ja erityisesti luonnonvalossa oleminen ehkäisevät likinäköisyyttä. Useat kansainväliset tutkimukset tukevat valoteoriaksi nimettyä käsitystä siitä, että nimenomaan luonnonvalosta on apua ikänäköön.

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005787472.html?share=e5f907e9213f830c61e...

,

Presidentti Trump on vähentänyt Yhdysvaltojen kiinnostavuutta matkakohteena

Hyvä uutinen
52% (111 ääntä)
Huono uutinen
48% (101 ääntä)
Ääniä yhteensä: 212

Vuonna 2017 kansainvälinen turismi kasvoi jopa 7 prosenttia. Maailman suosituimpien matkailumaiden joukossa ainoastaan Yhdysvallat laski suosiotaan matkakohteena. Aukotonta tutkimusta Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin vaikutuksesta maansa matkailuun ei voida tehdä, sillä muuten täysin verrannollista tilannetta, missä vain presidentti on vaihtunut, ei voida luoda. Kuitenkin numeroiden sekä kansainvälisten turistien mielipiteiden pohjalta voidaan todeta nykyisen presidentin ja tämän hallinnon vähentäneen kiinnostusta matkata Yhdysvaltoihin.

https://www.businessinsider.com/us-tourism-plateaued-since-trump-adminis...

,

Lapsen nimeä valittaessa vapaana oleva nettisivuosoite saattaa vaikuttaa päätökseen

Huono uutinen
96% (201 ääntä)
Hyvä uutinen
4% (8 ääntä)
Ääniä yhteensä: 209

Nuorten vanhempien on havaittu ottavan huomioon lapsen nimeä valittaessa, onko tulevan nimen mukaista domain eli nettisivuosoite vielä vapaana. Tällä tarkoitetaan nettiosoitetta, missä yhdistyy nimen etu- ja sukunimi, esimerkiksi mattimeikäläinen.com. Jopa 20 prosenttia vanhemmista kertoi vaihtaneensa tai harkinneensa vaihtaa lapselle kaavailtua nimeä sen perusteella, oliko kyseinen domain vielä vapaana.

https://www.swnsdigital.com/2018/08/millennial-parents-are-preparing-the...

,

Ihmisen aivoista on löytynyt uudenlainen hermosolu

Hyvä uutinen
97% (199 ääntä)
Huono uutinen
3% (7 ääntä)
Ääniä yhteensä: 206

Ukrainalais-amerikkalainen tutkijaryhmä on paikantanut täysin uudenlaisen solun ihmisen aivoista, jota ei esiinny muilla eläimillä. Hermosolu sijaitsee aivokuoren päällimmäisessä kerroksessa, ja se nimettiin ruusunmarjaneuroni. Solun pullea pääte muistuttaa toisinaan ruusunmarjaa, minkä mukaan se sai nimensä. Tarkkaa tietoa solun toiminnasta ei vielä ole, mutta sen näyttäisi auttavan tiedonkulun ohjaamisessa aivoissa.

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/ihmisen-aivoista-loytyi-uudenlain...

,

Tutkijat ovat selvittäneet, miksi pidämme tiukasti kiinni vääristä käsityksistä

Hyvä uutinen
53% (103 ääntä)
Huono uutinen
47% (92 ääntä)
Ääniä yhteensä: 195

Rochester ja Kalifornian yliopistoissa on tutkittu ajattelun ajattelua. Yleisesti tieteessä on havaittu, että mitä kiinnostuneempi ihminen on jostain asiasta tai aihepiiristä, sitä realistisemmat käsitykset hänellä on omasta tiedonmäärästään. Mikäli aihepiiri ei kiinnosta, ihmiset yleisesti yliarvioivat oman tiedon määrän. Tutkija ryhmä pyrki selvittämään, mikä vaikuttaa ihmisten haluun pitää kiinni omista käsityksistään. Kävi ilmi, että toisilta ihmisiltä saatu positiivinen palaute ja samanmielisyys vaikuttivat ihmisten käsityksiin vahvemmin kuin looginen tai tieteellinen perustelu.

https://www.iflscience.com/brain/this-is-why-we-stick-to-false-beliefs-a...