Big Brother Suomi

Big Brother Suomi

Nyt kytätään! Asukkaat ovat vihdoin talossa ja heidän arkeaan säätelee isoveljen päähänpistot ja yllättävät tehtävät. Katso suora lähetys joka ilta Nelonen -suoratoistokanavalta tai nauti 24/7!

341 uutta julkaisua

Kauppareissu aiheuttaa jäätävän jälkipyykin – Sami jää väittelyssä yksin

Ansaitakseen kauppa-aikaa Big Brother -asukkaat ovat kuluneella viikolla pähkäilleet 47 erilaisen ongelmanratkaisutehtävän parissa.

Keskiviikkona iltapäivällä pulmamaraton saadaan päätökseen ja Isoveli kertoo asukkaiden ratkaiseen tehtäviä ja ansainneen kaikkiaan 114 sekuntia kauppa-aikaa.

Kauppaan suuntaavat Big Brotherin ilmoituksesta Jasmiina ja Taavi.

Kaksikko kauhoo sylikaupalla maitoa, juustoa ja kananmunia. Viimeisillä sekunneilla Jasmiina yrittää vielä napata kyytiin herkkuja ja energiajuomaa, mutta sekunnit loppuvat kesken viime hetkellä.

Ajan päätyttyä kaksikko miettii, unohtuiko heiltä jokin oleellinen.

“Ei ole mitään oikeata lihaa”, Jasmiina parahtaa.

Nainen iloitsee kuitenkin saamastaan tonnikalasaaliista. Pakatessaan ostoksia hän huomaa kuitenkin epämieluisan yllätyksen:

“Eiku tämä oli jotain villikalaa! Muikkua öljyssä. Ei se edes ollut tonnikalaa. Mikä muikku?” hän vaikeroi.

Kaksikko palaa ostosten kera muiden joukkoon ja tunnustaa muille unohtaneensa lihan.

“Tulihan tuossa lyhyelle ajalle monipuolinen setti”, Aki miettii.

Juhani miettii, että nyt asukkailla olisi mahdollisuus keittää vaikka riisipuuroa.

“Kelpaa!” muut komppaavat.

Jasmiinaa kuitenkin harmittaa, että proteiinit jäivät kaupan hyllylle. Melodykin päivittelee, kuinka kaksikko saattoi unohtaa lihan.

Kauppareissun saalis herättää asukkaista keskustelua, mikäli he voisivat käydä keskenään vaihtokauppaa. Anssi ehdottaa, että asukkaat, jotka haluavat enemmän lihaleikkelettä voisivat vaihtaa oman osuutensa juustosta toisen asukkaan kinkkusiivuun. Aiheesta puhutaan hypoteettisesti, ja Sami kokee kasvissyöjänä, että ehdotettu järjestely olisi epätasa-arvoinen, sillä hänellä olisi vaihtokaupassa vähemmän vaihdettavaa.

“Lähtötilanne ei ole reilu. Miten lihalla voi käydä kauppaa, kun minä en ole saanut lihaa?” Sami kyselee.

“Ei täällä ole reiluja asiat muutenkaan”, Minna toteaa.

Kuumentunut keskustelu aiheen ympärillä ei ota laantuakseen, vaan sitä jatketaan vielä ulkona, jonne Laura L ja Sami ovat siirtyneet polkemaan kuntopyörillä. Laura L kyselee, jäikö tilanteesta Samille paha mieli. Mies vannoo, että kaikki on hyvin, vaikka muut tuntuivat olevankin eri mieltä hänen kanssaan.

“Aika yksin mä jäin”, Sami miettii ja toteaa, että asioista on pystyttävä keskustelemaan.

“Tämän porukan kanssa voi olla vaikea keskustella”, Laura K toteaa.

Jasmiina alkaa turhautua keskusteluun, eikä vieläkään halua ymmärtää Samin pointtia.

“Sami, haluatko, että mennään keittiöön, niin minä pilkon sinulle oman lihan, niin voit ottaa sen vaikka talouspaperiin ja voit myydä sitä?” Jasmiina tivaa.

Asukkaat eivät pääse yhteisymmärrykseen asiassa, ja Anssi haluaa jo kuopata koko jutun.

“Tää ehkä eskaloituu liikaa nyt. Me ei päästä yhteisymmärrykseen, niin käy monesti. No bad blood, mutta jätetään tää aihe kokonaan, se ei johda mihinkään”, Anssi ehdottaa.

“Saa kai täällä puhua asioista”, Sami tiedustelee.

Anssi ja Sami päättävät jättää puheenaiheen sikseen ja vitsailevat odottavansa jo seuraavaa kiistaa.

Finaalibileet käynnistyvät! Asukkaat näkevät karanteeniviikolla kuvaamansa videot itsestään

Big Brother Suomi -kauden finaaliviikkoa on vietetty nostalgisissa tunnelmissa. Asukkaat ovat kerryttäneet torstai-illan juhlapottia pitkin viikkoa muistelemalla menneiden viikkojen viikkotehtäviä ja suorittamalla niitä uudestaan päivätehtävinä.
Anssi ja Aki pääsivät vierailemaan Lemmenjoella, Taavi ja Lasse puolestaan ratkaisivat pulmamaratonin tehtäviä.
Mitä enemmän pisteitä juhlapottiin on kertynyt, sitä paremmat bileet on torstai-iltana luvassa.
Torstana asukkaat valmistavat itselleen juhla-aterian ja odottavat kuumeisesti juhlien alkua herkkuruokia kokkaillessaan.
Juhlat pääsevät alkamaan myöhemmin torstai-iltana. Isoveli on virittänyt talon diskotunnelmaan välkkyvillä valoilla ja tehokkailla äänentoistolaitteilla.
“Kannatti odottaa”, finaaliviikon viisikko hihkuu.
Asukkaat nauttivat juhla-ateriaa, kun olohuoneen televisio menee päälle. Ruudulta näkyy asukkaiden hotellikaranteenissa kuvaamia videoita, joilla he kertovat terveisensä finaaliviikolle edenneelle itselleen.
Ensimmäiseksi katsellaan Jasmiinan video.
“Olo on kuin onkimadolla”, alkavat Jasmiinan terveiset, joita nainen katselee pää käsiin painettuna.
“Ei v*ttu, mitkä myötikset”, hän parahtaa.
Muut asukkaat katselevat ruutua innoissaan, ja video päättyy aplodeihin ja suosionosoituksiin.
“Ei muistanu yhtään, mitä on sanonut”, Jasmiina miettii.
“Ei tietenkään muistanut”, Lasse heittää.
Hetkeä myöhemmin päästään katselemaan Anssin videota.
“Ihan kuin olisi pidempikin karanteeni ollut”, Anssi nauraa omalle ulkomuodolleen.
Videolla Anssi toivottelee itselleen:
“Tulevaisuuden Andylle: Jos jollain h*lvetin ihmeellä olet selviytynyt finaaliin asti, niin ehkä sä et ole niin m*lkku äijä kuin kaikki sanoo. Onnea finaaliin!”
Muita Anssin video huvittaa, ja sitä kehutaan vuolaasti.
“On Anssilla posket pienentyny”, Aki arvioi näkemäänsä.
Seuraavaksi nähdäänkin Akin video.
“Pelkoja on sellaisia, ettei tulisi munittua”, hän toteaa videollaan.
Finaaliviikolle selvinneen itselleen hän toivottelee:
“Aki, sinä teit sen! Enpä olisi j*malauta uskonut.”
Illallishetken lähestyessä loppuaan asukkaat näkevät Taavin videon.
“Taavi, jos tämä video esitetään ja olet finaaliviikolla, tämä on mennyt kaikin puolin yli odotusten. Nyt nautit ja annat palaa!”, hän kehottaa videolla itseään.
Muihin Taavin video tekee suuren vaikutuksen.
“Taavi, miksi sä kuulostat noin fiksulta”, Lasse ihmettelee.
Viimeiseksi asukkaille näytetään vielä Lassen karanteenivideo, jonka alussa hän tervehtii itseään ja uusia ystäviään. Videolla Lasse listaa omia tavoitteitaan BB-reissulle:
“Ei mielellään mitään naisseikkailuja. Toivottavasti olet pitänyt tämänkin tavoitteen.”
Lisäksi hän lausuu:
“Mutsi on kyllä ylpeä, tai ei välttämättä ylpeä, mutta mutsi rakastaa sua aina.”
Seuraa finaalibileiden käänteitä Ruudussa 24/7!

Toteutuvatko BB-talon viimeiset bileet? Jasmiina palaa päivätehtävässä heinien pariin

Big Brother -talon finaaliviikkoa on vietetty nostalgisissa tunnelmissa. Asukkaat ovat finaaliviikon kunniaksi kerryttäneet juhlapottia aiemmilta viikoilta totuttujen kauppasekuntien sijaan. Juhlapottia on kerrytetty muistelemalla edellisten viikkojen viikkotehtäviä sekä suorittamalla niitä uudestaan päivätehtävänä.

Anssi ja Aki pääsivät muun muassa vierailemaan Lemmenjoella, Taavi ja Lasse puolestaan ratkaisivat pulmamaratonin tehtäviä.

Mitä enemmän pisteitä juhlapottiin kertyy, sitä paremmat bileet asukkaat torstai-iltana saavat. Pisteiden maksimimäärä on sata. Keskiviikkoiltana asukkailla oli kasassa 81 pistettä.

Asukkaiden torstaipäivä on kulunut omien kuviensa ja sloganiensa painamisessa fanituotteisiin, kunnes Isoveli muistaa asukkaita kirjeellä. Jasmiina on hetkeä aiemmin veikannut, että Big Brother -talon terassille on tulossa tehtävä, sillä verhot ovat olleet jo jokusen tunnin kiinni.

Jasmiina osuu oikeaan.

“Ei jumalauta”, Jasmiina huudahtaa avatessaan kirjekuoren.

“Helppoa kuin heinänteko”, nainen aloittaa kirjeen luvun.

Tänään Big Brother -talossa palataan takaisin Lemmenjoen maisemiin ja oikeammin kryptovaluutan louhinnan pariin. Jasmiinan tehtävänä on kerätä asukkaiden juhlapotista puuttuvat 19 pistettä rakentamalla Lemmenjoen tunturiheinästä lohkoketju, jolle hän steikkaa yhden sekä viiden pisteen arvoisia tokeneita. Tämä oli yksi tehokkaimmaksi – ja samalla riskialtteimmaksi – havaittu kryptovaluutan louhintatekniikka.

Kaikki tokenit, jotka Jasmiinan köysi kestää, lisätään asukkaiden pistepottiin. Jos köysi katkeaa, asukkaat menettävät kaikki pisteet.

“Tehtävään on aikaa 90 minuuttia, aika alkaa välittömästi”, Jasmiina lukee.

Muut asukkaat saavat auttaa Jasmiinaa ainoastaan suullisia ohjeita antamalla. Lisäksi he saavat kannatella köyttä loppusuorituksen aikana. Köyden tulee olla pituudeltaan 1,2 metriä. Myös loppusuoritus on tehtävä ilmoitetun ajan eli 90 minuutin puitteissa.

Köyden on kannateltava tokeneita minuutin ajan.

“Tää on v*tun paha”, tuumaa Jasmiina.

Pian Big Brother komentaa asukkaat talon pihalle, jonka kesäkeittiöön on toimitettu heinää. Lasse lohduttaa epäilevää Jasmiinaa, että ensimmäisellä kerralla kun tehtävä epäonnistui, köyden piti olla pidempi, ja siihen piti saada enemmän painoa.

Jasmiina ryhtyy pihalla hommiin, ja muut ohjeistavat vieressä.

“Semmosta teet vua pötköö tähän ensin”, Aki neuvoo.

“Se tulloo se köysi itestään siinä”, mies vielä tsemppaa.

Onnistuuko tehtävä, ja kuinka käy bileiden? Ota seurantaan Ruutu 24/7 ja näet talon tapahtumat reaaliajassa!

Fanituotemallistot painoon: “Sehän on hyvännäkönen”

Big Brother -talon asukkaat ovat finaaliviikon kunniaksi luoneet omat fanituotemallistonsa. Maanantaina he valmistivat kangaskasseja sekä suunnittelivat kukin oman sloganinsa ja sen asemoinnin myöhempää painamista varten. Sloganeiden kylkeen Isoveli on valmistanut asukkaista fanikuvat.

Asukkaiden keksimät sloganit kuuluvat seuraavasti:
● Jasmiina: “Olo on kuin onkimadolla”
● Anssi: “Menisit sinäkin oikeisiin töihin”
● Lasse: “Oppaaa!”
● Aki: “Kyl myö kazomma tämän!”
● Taavi: “Miks olis beib?”

Maanantain kangaskassityöpajan jälkeen tiistaina ommeltiin t-paitoja, ja keskiviikkona kasvomaskeja.

Torstaina Isoveli lähestyy asukkaita kirjeellä ja ilmoittaa, että onnistuneen ompelulinjaston päätteeksi on tullut aika viedä valmiit tuotteet painoon.

Asukkaat siirtyvät tehtävähuoneeseen, johon on tuotu painokone ja muut tykötarpeet kuvien painamista varten. Tarkkojen ohjeiden avulla asukkaat tekevät ensin yhden testikappaleen kangastilkulle ja aloittavat sitten painourakan valmiisiin tuotteisiin.

Painokonetta käytetään yksi asukas kerrallaan. Tehtävähuoneessa saa kuitenkin yhtä aikaa olla enintään kolme asukasta. Ensimmäisenä painohuoneessa työhelevät Taavi, Lasse ja Anssi.

Muiden avustuksella Taavi saa painettua ensin kaksi ompelemaansa kangasmaskia, sen jälkeen kaksi kangaskassia ja lopulta t-paidan.

“Ei tähän mitään paksuu kerrosta tullu mut…”, Taavi arvioi suoritustaan.

“Ei, sehän on hyvännäkönen”, Anssi kehuu paidan painokuviota.

Seuraa Ruudun 24/7-palvelusta, kuinka paino-operaatio etenee!

Ilta-Ärrä: asukkailla on 71 sekuntia aikaa kerätä kioskilta juhlaherkut

Asukkaat ovat kuluneella viikolla kauppasekuntien sijasta kerryttäneet pistepottia torstaina järjestättäviä juhlia varten erilaisilla nostalgisilla tehtävillä.

Keskiviikkona asukkaat sukeltavat muistojen syövereihin päivätehtävässä, jossa kerrytetään pisteiden sijasta sekunteja R-kioskia varten. Kioskilta on tarkoitus saada herkut torstain juhliin.

Heidän tehtävänään oli asettaa esineitä oikeille päiville BB-matkansa varrelta. Jokainen oikealle päivälle sijoitettu esine vastaa yhtä kioskisekuntia.

Yhteensä he kerryttivät kioskiaikaa 71 sekuntia.

“R-kioski avautuu myöhemmin tänä iltana”, asukkaiden myöhäisillassa saama kirje lupaa.

Asukkaat saavat vierailla kioskilla yksi kerrallaan. Mukaan saa ottaa neljä tuotetta kunkin kierroksen aikana. Isoveli muistuttaa vielä armollisesti, että 71 sekuntia jaettuna viidelle tekee noin 14 sekuntia asukasta kohti.

“Kaikki miettii tasan tarkkaan sen mitä ottaa”, Anssi ehdottaa.

“Ja sovitaan, mitä otetaan”, Jasmiina politikoi.

“Eiku, mitä ite otat”, Lasse korjaa.

“Nii, ai nää on omat vaan, okei”, Jasmiina sanoo.

Neljätoista sekuntia ei ole kovin pitkä aika. Anssi summaakin kullanarvoisen neuvon:

“Ei kannata lähtee ahnehtii.”

Katso asukkaiden salamannopeaa kioskikäyntiä Neloselta Big Brother Suomi -lähetyksestä tai Ruudun 24/7 -palvelusta!

Viimeistä fanituotetta viedään: illan puhteena pinssipaja!

Finaaliviikon viisikko on kuluneella viikolla valmistanut fanituotteita, joissa on oma kuva ja slogan.

Maanantaina tuotantolinjalla oli kangaskassien painatus, tiistaina heidän piti ommella itse t-paitoja ja tänään keskiviikkona on työn alla ollut kangaskasvomaskit. Keskiviikon iltapuhteeksi he pääsevät tekemään lisäksi pinssejä, jotka ovat fanituotemalliston viimeinen tuote. Heidän tulee tehdä pinssejä omasta kuvastaan 20 kappaletta.

“Pinssikone on helppo”, Lasse tuumaa itsevarmasti.

Asukkaat hakevat varastohuoneesta tarvikkeet ja ryhtyvät tuumasta toimeen. Anssi lukee huolellisesti ohjeet ja leikkaa oman fanikuvansa paperista. Hän pyöräyttää kuvan pinssikoneessa ja napsauttaa sieltä valmiin ja oikein onnistuneen kappaleen ulos.

“Hieno!” Jasmiina kehuu.

“Se on täydellinen”, Anssi toteaa mielissään ja kiinnittää pinssin tyytyväisenä paitaansa.

Sen jälkeen hän ryhtyy neuvomaan muita ja pinssipaja alkaa pyörimään täydellä teholla!