Big Brother Suomi

Big Brother Suomi

Nyt kytätään antaumuksella - entistäkin pidempi ja komeampi kausi on käynnissä! Isonveljen valvovan silmän alla vietetään nyt 12 viikkoa putkeen. BB:n 24/7-kanavat ovat seurattavissa Ruutu+-tilauksella. Kotimainen realityohjelma.

282 uutta julkaisua

Asukkaille väliaikatietoja häätöäänestyksestä – “Arttu otti loppukirin!”

Big Brother -asukkaat ovat viettäneet krapulapäivää herkkujen ja lepäilyn merkeissä perjantain juhlien jälkeen. Myöhään lauantai-iltana heihin saadaan vähän vipinää, kun Isoveli vilauttaa asukkaille häätöäänestystilannetta.

Häätöäänestyksessä ovat kaikki asukkaat ja katsojat äänestävät sitä henkilöä, jonka haluavat ulos talosta. Sunnuntaina BB-talosta saa lähtöpassit kaksi asukasta.

Asukkaiden iltapuuhat keskeytyvät Isoveljen pyytäessä heidät kerääntymään olohuoneen sohvalle. Spekulointi alkaa välittömästi. Konkkaronkka pohtii, mikäli eiliset bileet ovat vaikuttaneet katsojien antamiin ääniin.

“Jos lähtö tulee huomenna, niin onpahan ainakin vedetty päätyyn asti”, Sami miettii.

Spekuloinnit keskeyttää tv-ruudulle lävähtävä tämänhetkinen häätöäänestystilanne. Näky ruudulla saa asukkaissa aikaan naurun remakan.

“Arttu otti loppukirin”, Olli-Pekka heittää.

Tällä hetkellä talosta olisivat lähdössä Arttu ja Sami. Arttu on saanut eniten ääniä katsojilta, vähiten ääniä ovat saaneet Timo, Joel ja Marko. Prosentuaalisesti erot ovat hyvin niukkoja.

Häätöäänestys on edelleen käynnissä, vielä ehdit vaikuttaa!

Joulupukki lähetti taloon “kovan ja kuuman paketin”

Viimeisen lauantain kunniaksi Joulupukki lähetti BB-talon asukkaille lahjapaketin, joka Korvatunturin väen mukaan on “kova ja kuuma”.

Asukkaat kuulutetaan Big Brotherin toimesta ulos. Takaisin sisälle päästyään olohuoneessa odottaa kaunis lahjapaketti, joka kuitenkin saa asukkaiden mielikuvituksen laukalle.

“Siellä on joku ihminen!” Paula lietsoo.

“Minna!” Joel arvuuttelee.

Asukkaat pelkäävät valtavaa pakettia, sillä sen sisästä kuulemma kuuluu ääntä.

“Aivan varmaan kuulu pieni rasahdus!” Paula jatkaa.

Ohjeistus lahjan avaamiseen on, ettei sitä tule käsitellä ilman patakintaita. Sen jäähdyttyä, asukkailla on lupa käyttää myös suutaan paketin äärellä.

Jää seuraamaan Ruudun 24/7, mitä Joulupukin mystinen paketti pitää sisällään!

Julian häätö jätti taloon häätöpelon: “Mähän sanoin, että tästä alkaa laskettelu”

Eilen perjantaina Big Brotherissa nähtiin dramaattinen käänne, kun Julia häädettiin yllättäen talosta yöpuvussaan.

Asukkailla ei ollut aavistustakaan siitä, että katsojat olivat viikon mittaan äänestäneet voittajasuosikkiaan, joten vähiten ääniä saanut häädettiin perjantaina talosta.

Finaaliäänestys on edelleen käynnissä ja katsojien antamat äänet ovat voimassa sunnuntaihin asti, huolimatta eilisen ja tämän päivän häädöistä. Äänestysohjeet löydät tästä.

Julian poistuttua Big Brother -talosta, loppuviisikko jäi odottamaan pelonsekaisin tuntein tulevaa.

“Se oli vaan menoks”, Kristiina päivittelee.

Arttu epäilee, ettei vastaavaa tapahdu enää ennen sunnuntain finaalilähetystä.

“Vai lähteekö tänään vielä toinen?” Joel maalailee.

“Ei, mut huomenna”, Paula arvuuttelee.

Tilanteesta erityisen jännittävän tekee se, etteivät asukkaat selvästikään voi varautua häätöön mitenkään. Se tapahtuu Isoveljen mielen mukaisesti, kun sitä vähiten odottaa.

“Mähän sanoin, että tästä alkaa laskettelu”, Joel päivittelee.

Asukkaat kauhistelevat yhteen ääneen, että heidän joukostaan todella lähti juuri yksi.

“Se vaan lähti, mitä v*ttua!” Arttu hekottaa hämmentyneenä.

“Sulla on minuutti aikaa ja ovi aukes”, Olli-Pekka kertaa tapahtumia.

Tilanteen arvaamattomuus saa asukkaat myös pohtimaan vaatetustaan, sillä häätöovi voi kolahtaa mihin aikaan vain vuorokaudesta.

“Pitääkö huomenna olla mintissä koko päivä?”, Paula ja Kristiina täydentävät toisiaan.

Viisikko kummastelee, että todella vain he ovat enää jäljellä Big Brother -talossa.

“Katotaan monta on aamulla kun herätään”, Joel veistelee saaden muut nauramaan makeasti.

Jää seuraamaan Ruudusta 24/7 ja jännitä asukkaiden kanssa, kenelle häätöovi kolahtaa ja milloin!

Asukkaat yllätetään täysin: Hämmästynyt Julia häädettiin BB-talosta!

Big Brother Suomen finaaliviikon ensimmäinen häädetty asukas on Julia. Häädöstä ilmoitettiin asukkaille kirjeellä myöhään perjantai-iltana ja Julia sai minuutin aikaa poistua talosta.

Finaaliviikolla kaikki asukkaat ovat häätöäänestyksessä ja katsojat äänestävät voittajasuosikkiaan. Perjantai-iltana häädetty Julia oli saanut katsojilta vähiten ääniä.

Tieto häädöstä otetaan talossa vastaan järkyttyneissä tunnelmissa.

“Mitä nyt tapahtuu?” häätöuutisen saanut Julia kommentoi.

Julialla ei ole aikaa edes pakata tavaroitaan, vaan muut asukkaat hoitavat pakkaamisen hänen puolestaan.

“Nyt jännittää”, nainen ehtii hihkaista ennen kuin BB-talon ovet sulkeutuvat hänen perässään.

Häätöovien heilahdettua nainen astelee Big Brother Suomen suoraan lähetykseen Alman ja Kimmon haastateltavaksi. Muut asukkaat jäävät suut auki ihmettelemään juuri tapahtunutta.

“Huomenna lähtee toinen, mää pakkaan”, Paula arvelee.

Epäuskoisuus on päällimmäinen tunnetila, joka finaaliviisikosta paistaa.

“Tuo oli karmivaa”, Arttu pohtii.

Julia on nyt poistunut BB-talosta ja voittajaäänestys jatkuu! Toinen vähiten ääniä saanut asukasta saa vastaavasti lähtöpassit huomenna lauantaina.

Muista äänestää voittajasuosikkiasi!

Päivätehtävä: Muistikuvia – asukkaat pääsevät muistelemaan mennyttä kautta!

Big Brother -talon ovet aukesivat miltei tasan 12 viikkoa sitten. Asukkaita on yhteensä talossa ollut 20 ja jäljellä heitä on enää kuusi. Alkuperäisistä talon asukkaista ovat jäljellä Arttu ja Joel, kun taas alunperin mökkiläisistä jäljellä on Paula, Olli-Pekka ja Kristiina. Kesken kauden taloon saapuneista asukkaista jäljellä on Julia. Vajaan kolmen kuukauden aikana on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista.

Finaaliviikon perjantaina asukkaat saavat alkuillasta Isoveljeltä kirjeen, jonka Joel lukee muille:

“Ihmisen käsitys ja muistot aiemmin tapahtuneista asioista ovat usein epämääräisiä ja joskus aivan virheellisiä. Muistojen palautuminen helpottuu, kun ihminen kohtaa jonkin muistin virkistämistä helpottavan esineen tai tilanteen.

Tehtävänne on laittaa muistikuvanne oikeaan järjestykseen edellisen kahdeksankymmenenyhden vuorokauden ajalta. Muistikuvat kiinnitetään rivinä seinälle vasemmalta oikealle alkaen Big Brotherin merkitsemästä paikasta X.

Kun olette saaneet muistikuvat mielestänne oikeaan järjestykseen, Big Brother antaa äänimerkin, joka ilmaisee, oletteko muistaneet asiat niiden oikeassa tapahtumisjärjestyksessä. Tehtävää jatketaan niin kauan, kunnes saatte muistikuvanne järjesteltyä.

Terveisin,
Big Brother”

Jo torstain pikkujoulubileissä asukkaat kävivät läpi mieluisia ja ei niin mieluisia viikkotehtäviä, joten tämä tehtävä saa asukkaat lähes tunteellisiksi.

“Tää on siistiä”, Arttu huokaa innostuneena.

“Wau wau wau wau”, Paula hihkuu hakiessaan varastohuoneesta valokuvat.

Asukkaat alkavat yhdessä selaamaan kuvia ja kaikkia naurattaa vanhojen muistelu.

“Onks toi Minna?” kesken kauden mukaan tullut Julia kyselee.

“Kessukin siellä”, O-P muistelee vanhoja asukkaita.

Seuraa päivätehtävää ja menneiden muistelua Ruudusta!

Krapulaiset asukkaat ahertavat pakettiurakan parissa – 1000 lahjaa jo paketoitu!

Big Brotherin viimeisellä viikolla asukkaat ovat aamusta iltaan paketoineet kauppakeskus REDIn liikkeiden ja Isoveljen muiden yhteistyökumppaneiden lahjoittamia joululahjoja. Perjantaina urakka on sujunut normaalia verkkaisemmin, sillä eiliset pikkujoulut painavat asukkaiden silmäluomia.

Iltapäivällä Isoveli yllättää väsähtäneet tontut toimittamalla heille virvoitusjuomia. Paula noutaa juomakorin ja yllättää muut asukkaat.

“Näin se muuttuu!” Paula hihkaisee ulkona käyskenteleville Joelille ja Olli-Pekalle.

Kolmikko kantaa juomat lahjapajaan ja paketoinnin parissa puuhailevat tontut innostuvat näkemästään.

“Ei juma, kyllä on nyt viimesen päälle”, Arttu hehkuttaa.

Asukkaat saavat energiajuomaa ja alkoholiannokset.

“Mähän sanoin, että tästä tulee paras päivä ikinä”, Olli-Pekka uumoilee.

Virkistävien kuplajuomien vauhdittamana asukkaiden vireystila nousee ja paketteja valmistuu pikavauhtia. Asukkaat ovat tähän mennessä paketoineet 1000 joululahjaa, joille hyväntekeväisyysjärjestö Hope ry etsii sopivat saajat.

Pakkailu jatkuu hilpeissä tunnelmissa, kun Isoveli päättää piristää tonttuja entisestään eilisistä bileistä tutuilla sävelillä.

Näin se muuttuu!