Big Brother Suomi

Big Brother Suomi

Big Brother Suomi nähdään jälleen syksyllä 2020. Luvassa on entistä pidempi kausi, ja Isonveljen valvovan silmän alla vietetään nyt 12 viikkoa. BB:n 24/7-kanavat ovat seurattavissa Ruutu+-tilauksella. Kotimainen realityohjelma.

21 uutta julkaisua

Anun avautuminen Kristianin alkoholinkäytöstä saa miehen vaitonaiseksi

Asukkaat ovat viettäneet perjantaina kosteita pikkujouluja Big Brother -talossa. Kevin on vetäytynyt nukkumaan makuuhuoneeseen, ja muut asukkaat keskustelevat retronurkkauksessa. Anu alkaa avautua Kristianille miehen alkoholinkäytöstä, mutta epäröi sanojaan.

“Anna tulla, älä säästele”, yllyttää Kristian Anua.

“Tulee semmoinen olo, että mä oon joskus kokenut ton aikaisemminkin, että joku on holtiton, eikä ymmärrä mitä se tekee. Ja se tuntuu pahalta”, paljastaa Anu Kristianille kyynelehtien.

Anu jatkaa, että hänen mielestään Kristian on hyvä tyyppi, mutta häntä harmittaa miehen käytös alkoholin vaikutuksen alaisena:

“Sä olisit selvinpäin ihan erilainen, mut sit kännissä teet aina ihan tosi tyhmiä juttuja.”

Anun sanat saavat Kristianin vaitonaiseksi, ja mies tuijottaa tyhjyyteen lasittunein silmin.

“Sori”, sanoo Anu lopulta Kristianille saaden miehen hymähtämään hiljaisena ja pyyhkimään silmiään.

Lopulta kaksikko halaa, ja Kristian myöntää ettei Anu ole ensimmäinen joka hänelle on sanonut tällaisista asioista.

“Toi merkkaa paljon enemmän, kuin joku semmoinen lässynlää-mulkku sanoo jotain semmosta”, myöntää Kristian Anulle.

10 viikon eristyksissä olo päättyy tänään - lähtö stressaa Anua

Tänään on finaalipäivä. Asukkaiden mielessä on pyörinyt koko päivän ulkomaailma ja heidän Big Brother -matkansa päättyminen.

Anu on vetäytynyt makuuhuoneeseen, ja Kevin tulee makoilemaan hänen seuraksi.

Kaksikko silittelee toisiaan, ja Anu kertoo että hän on ahdistunut ja häntä stressaa kotiin pääsy. Anua jännittää se, että hänen on otettava taas elämänsä ohjat käsiin. Anu on muiden finalistien tapaan viettänyt viimeiset 10 viikkoa Big Brother -talossa, jossa Big Brother on huolehtinut pitkälti käytännön asioista.

Kevin ihmettelee mitä ohjaamista elämässä on, ja lohduttaa Anua:

“Kyllähän sä osaat. Ei sulla ole mitään suoritettavaa. Menet kotiin, rakastat sun lapsia. Jes! Sä osaat tehdä itelles aamupalan, lapset osaa melkein tehdä aamupalan, sä osaat tehdä niillekin. Sit sä jossain kohtaa meet töihin, sä oot tehny sitäkin kaks vuotta. Ei hätiä mitiä!”

Kevinin sanat saavat Anun paremmalle tuulelle, ja hän hymyilee nyökkäillen Kevinille.

Big Brother Suomi -finaalilähetys tänään klo 21 Nelosella!

Kuka voittaa 30 000 euroa? Äänestä!

Finaalipäivä jännittää asukkaita: “Ihan absurdia lähteä täältä!”

Finaaliviisikko eli Kimmo, Kristian, Kevin, Helmeri ja Anu on mennyt nukkumaan viimeistä kertaa yhdessä. Talosta lähteminen ja tuleva finaali puhututtaa asukkaita ennen nukkumaanmenoa.

“Ihan absurdia lähteä täältä!” huudahtaa Kevin.

Finaaliviisikko on viettänyt talossa viimeiset 10 viikkoa. Sunnuntai-iltana he viimein pääsevät näkemään läheisiään.

“Onkohan se tunteikas hetki kun kävelee sinne (studioon) ja näkee kaikki omaiset?” pohtii Helmeri.

Kevin epäilee että tilanne tulee olemaan euforinen.

“Elina kysyy jotain että ‘miltä nyt tuntuu päästä ulos?’ Niin sit on niin lukossa että sanoo vain jotain ‘tortilla’”, vitsailee Kristian.

Asukkaat toivottavat toisilleen hyvät viimeistä kertaa talossa.

“Seuraavan kerran sanotaan hyvää yötä joskus tulevaisuudessa…”, sanoo Helmeri.

“Lauantaisin!” huudahtaa joku peittojen alta saaden Helmerin hihittämään.


Kuka voittaa Big Brotherin ja nappaa 30 000 euron potin? Äänestä suosikkiasi!

Big Brother Suomi -finaali tänään Nelosella klo 21.

Katsojat äänestivät – talon viimeisen aterian päättää Kristian: "Surströmmingiä?"

Katsojat saivat tämän kauden viimeisessä hybridi tv -äänestyksessä valita, kuka asukkaista päättää mitä he syövät huomenna eli finaalisunnuntaina.
Katsojat äänestivät ja viimeisen aterian päättää Kristian.
Kevin luki kirjeen, jossa kerrottiin katsojien äänestäneen viimeisen ruon valitsija.
Big Brother ilmoitti kuulutuksella, että äänestyksen voittaja on Kristian.
"Mitäs me halutaan syödä?", mies aloittaa kysymällä diplomaattisesti.
"Mä mietin, ku mä en tota surströmmingiä oo maistanu", Krisu jatkaa kuitenkin ovelasti ja saa muut nauramaan.
Surströmming eli hapansilakka on ruotsalaisten perinneherkkua.
Toivottavasti Kristian ei todella valitse hapansilakkaa, koska se haisee todella pahalta ja aiheuttaisi luultavasti enemmän oksennusta kuin syömistä. 
Huomenna selviää, mitä Kristian keksii asukkaiden viimeiseksi ateriaksi.
Vähiin käy aika! Viimeinen yö on edessä ja huomenna viimeinen päivä ja sitten kaikki asukkaat saadaan ulos talosta!

Helmeri joutuu piikittelyn kohteeksi – toiset eivät usko, etteivät “pesä” ja rahat kiinnosta

Kristian, Helmeri ja Kevin kuluttavat aikaa retronurkkauksessa istuskellen. Ajatukset pyörivät kovaa vauhtia lähestyvässä kotiinpaluussa, ja Kristianin juttuja värittää myös pitkällinen selibaatissa eläminen – sekä oma että toius

“Hemmikin saa pesää huomenna”, Krisu veistelee.

Krisun kommentti saa Helmerin hymyilemään leveästi, mutta mies kuitenkin toppuuttelee:

“Ei kai ny tommosta!” Helmeri tuumaa.

Kristian ihmettelee, ketä Helmeri luulee huijaavansa.

“No niitä samoja ihmisiä, jotka usko sen, että Hemmi ei ajatellu täällä voittoa kertaakaan”, Kevin letkauttaa ja nauraa ääneen yhdessä Kristianin kanssa.

Helmeri saa paistatella tiukan ironian kohteena, kun Kevin lyö lisää vettä myllyyn:

“En tullut tänne voittamaan, kokemus on tärkein. Hyvä fiilis!” Kevin heittää Helmeriä matkien.

Vitsi ammentuu tämän päivän aiemmista tapahtumista: asukkaat saivat tehtäväkseen pitää viimeisen yhtiökokouksen, jonka aikana heidän täytyi nimetä, kuka heistä eli “hallituksen jäsenistä” ansaitsisi 30 000 euron palkkion. Helmeri pysyi vaatimattomana ja kertoi, ettei ole ajatellut voittoa vaan halusi osallistua Big Brotheriin kokemuksen takia.

“Noi on ihan mahottomii”, Helmeri naurahtaa, kun Kimmo ja Anu ilmestyvät retronurkkauksen ovelle.

Pöytäseksi, aamuhannut, kärppä pesässä – Isoveljen kuulutuksesta syntyi hervoton seksikeskustelu

Ruoanlaitto sai uudenlaisia käänteitä tänään kesken Kevinin kokkauspuuhien, kun Anu käveli keittiön pöydän luo ja heittäytyi siihen selinmakuulle.

“Tuntuuks hyvälle selässä tommonen?” Helmeri kommentoi naisen venyttelyä.

“Anu koko ajan makoilee ja niinku toivoo, että Hemmi tulee sen päälle”, Kevin ottaa virnuillen osaa keskusteluun.

Seuraavaksi Helmeri käveleekin Anun luo ja nojautuu pöydällä tätä vasten.

“Mitä mun pitää tehdä, että se venyttää sua enemmän?” Helmeri sitten kysyy.

Yhtäkkiä yllättäen Isoveljelläkin on asiaa, koska seuraa kuulutus:

“Helmeri, menkää sisään.”

Anu vetää säikähtäneenä kätensä suun eteen, Helmeri ja Kevin räjähtävät huutonauruun.

“Isoveli, hyi! Onpa se… kauhee!” Helmeri sopertaa.

Jonkin ajan kuluttua hysteria on laantunut sen verran, että Kimmo, Kristian, Helmeri ja Anu nauttivat yhdessä muunlaisia pöydän antimia.

“Hyvä, että saatiin päätökseen tommonen seksiasentojen esittely keittiön pöydän päällä”, Kevin heittää.

Anu selittelee turhautuneena, ettei asennolla ollut mitään tekemistä seksin kanssa – kyse oli venyttelystä. Kevin, Kimmo ja Kristian eivät kuitenkaan lopeta kiusoitteluaan aiheella. Helmeri naureskelee nolostuneena vieressä.

Anu syyttää tilanteen syntymisestä Keviniä, koska hänen mukaansa Kevin yllytti Helmeriä tilanteessa.

“Olin venyttelemässä, ja nämä ihmiset häiritsi minua”, Anu tilittää.

Kristian antaa kaksikolle kehuja siitä, miten siivosti he ovat nukkuneet vierekkäin jo 70 päivää.

“Yhtään ei ole käynyt kärppä kurkkaamassa pesäänsä”, Krisu velmuilee.

“Huomenna Helmeri kertoo Anulle, kuinka yritysjohtajuus on vienyt häneltä potenssin”, Kimmo nauraa.

Kristian kuitenkin vakuuttaa Kimmon teorian vääräksi.

“Kyl Helmmillä muutaman kerran niin hyvä aamuhannu on ollu, että kyllä komee kanki on”, Kristian raportoi.

Helmerin hämmennyksen myötä Krisu kiiruhtaa selittämään havaintoaan sillä, että ei ole voinut olla aamuisin huomaamatta asiaa, kun Helmeri on noussut sängystään Kristianin sängyn vieressä.