Why Women Kill, El Chapo ja Toisenlaiset teiniäidit – Ruudun keväässä nähdään kansainvälisiä huippusarjoja ja kotimaisia suosikkeja

31.3. WHY WOMEN KILL

Kolmeen eri aikakauteen sijoittuva upouusi draamakomedia kertoo naisista ja heidän uskottomista aviomiehistään. 60-luvulla kotirouva Beth Ann (Ginnifer Goodwin), 80-luvulla seurapiirikaunotar Simone (Lucy Liu) ja nykyajassa lakinainen Taylor (Kirby Howell-Baptiste) ratkovat kukin omalla tavallaan liittonsa ongelmia. Sarja käsittelee historian saatossa muuttuneita sukupuolirooleja sekä sitä, kuinka tiettyihin asioihin, kuten petetyn naisen vihaan, ajan hammas ei pure. Aviomiesten rooleissa nähdään Sam Jaeger, Jack Davenport ja Reid Scott. Mustalla huumorilla maustetun sarjan tekijäkaartiin kuuluu Marc Cherry, jonka käsialaa ovat olleet myös Täydelliset naiset ja Devious maids -sarjat. Menestyksekkäästi Yhdysvalloissa alkaneesta sarjasta on jo tilattu toinen tuotantokausi.

Why Women kill -sarjaa ilmestyy Ruutuun ensimmäisellä viikolla kaksi jaksoa ja siitä eteenpäin yksi uusi jakso aina tiistaisin. FOX-lisäpalvelun sarjat näkyvät ilmaiseksi kaikille katsojille.

 

9.4. EL CHAPO

Joaquin ”El Chapo” Guzman nousi 90-luvulla mitättömästä pikkurikollisesta Sinaloa-kartellin johtajaksi ja mahtavaksi huumeparoniksi Meksikossa. Ryysyistä rikkauksiin kohonnut Guzman johti kartellia armottomalla väkivallalla ja hänet tunnettiin erityisesti kekseliäistä huumekuljetus- ja pakotunneleistaan.

Tositarinaan peustuvan El Chapo -draamasarjan kaikki kaudet nähdään putkeen Nelosella ja Ruudussa! Sarja alkaa Nelosella 9.4. klo 23 ja jokainen jakso on katsottavissa ilmaiseksi Ruudussa 30 päivää tv-esityksestään.

 

5.5. STAND UP

Uudistunut Stand Up juoksuttaa lavalle jälleen Suomen koomikoiden parhaimmiston. Mukana mm. Sami Hedberg, Jaakko Saariluoma, Ilari Johansson, Andre Wikström ja monta muuta huippunimeä.

Ohjelmasta ilmestyy uusi jakso joka tiistai. Uudet jaksot ovat on vain Ruutu+-tilaajien katsottavissa.

 

10.5. BLESS THIS MESS

Uusi amerikkalainen komediasarja kertoo rempseästä nuoresta parista, joka päättää jättää hektisen New Yorkin taakseen ja rauhoittua maatilalla Nebraskassa. Sarjan pääosia näyttelevät Dax Shepard ja Lake Bell.

Sarjasta ilmestyy yksi uusi jakso joka sunnuntai. FOX-lisäpalvelun sarjat näkyvät ilmaiseksi kaikille katsojille.

 

10.5. BLESS THE HEARTS

Animaatiokomediasarja kertoo Hartin hulvattomasta duunariperheestä, joka tavoittelee amerikkalaista unelmaa kekseliäillä, vaikka ei aina kovin tuottoisilla tempauksilla.

Sarjasta ilmestyy yksi uusi jakso joka sunnuntai. FOX-lisäpalvelun sarjat näkyvät ilmaiseksi kaikille katsojille.

 

11.5. PARATIISIHOTELLI RUOTSI

11. kausi lennättää jälleen joukon kauniita ruotsalaisia sinkkuja luksushotelliin Meksikoon. Draamalta ei vältytä, kun kaikki tavoittelevat 500 000 kruunun pääpottia.

Ohjelmasta ilmestyy uusi jakso joka päivä maanantaista torstaihin. Jaksot ovat on vain Ruutu+-tilaajien katsottavissa.

 

18.5. TOISENLAISET TEINIÄIDIT

Toisenlaisten teiniäitien kakkoskausi tutustuttaa meidät jälleen kahteentoista tulevaan äitiin, joiden on kasvettava vanhemman rooliin vaikka omakin nuoruus on vielä kesken. Sarjaa juontaa Sami Kuronen ja äitien tukena nähdään myös psykologi Leea Mattila.

Ohjelmasta ilmestyy uusi jakso joka maanantai. Jaksot ovat on vain Ruutu+-tilaajien katsottavissa.

 

NATIONAL GEOGRAPHIC -UUTUUDET
Kaikki ohjelmat näkyvät Ruudussa ilmaiseksi mainosten kanssa.

30.3. COSMOS
Maailmankaikkeudessa on tuhansia tutkittavia maailmoja ja loputtomasti tarinoita kerrottavaksi. Visuaalisesti upea Cosmos tarjoaa jännittävän matkan kadonneisiin ja vielä muodostumattomiin maailmoihin. Sarjasta ilmestyy yksi uusi jakso joka maanantai.

30.4. POHJOLAN VILLI LUONTO
Pohjoismaiden luonnosta kertova viisiosainen dokumenttisarja kuvaa kauniisti erilaisia luonnon elementtejä ja vuodenaikoja. Ensimmäisessä osassa keskitytään Suomen luontoon! Sarjan ensimmäinen jakso ilmestyy torstaina ja tästä eteenpäin uusi jakso nähdään maanantaisin.

GENIUS: ARETHA
Suuren suosion saavuttanut National Geographic Genius -sarja saa vihdoin jatkoa. Kolmas kausi kertoo Aretha Franklinin koskettavan elämäkerran. Arethan roolissa nähdään upea ja lahjakas Cynthia Erivo, joka muistetaan mm. Harriet-elokuvasta. Tulossa kesällä 2020.

 

CIRKUS-ENSI-ILLAT
Ohjelmat näkyvät vain Ruutu+-tilaajille

Huhtikuu:
The Hour, 1. kausi
Line of Duty, 5. kausi

Toukokuu:
Brittania, 1. kausi
Grantchester, 3. kausi
Humans, 1. kausi

Kesäkuu
Temple, 1. kausi
The Hour, 2. kausi

Tarkat päivämäärät selviävät myöhemmin.

UUSIA ELOKUVIA JOKA VIIKKO
Kaikki elokuvat näkyvät vain Ruutu+-tilaajille

Beck-elokuvia Ruudussa joka lauantai!
14.3. Beck: Huone 302
21.3. Beck: Perhe
28.3. Beck: Invaasio
4.4. Beck: Sairaalamurhat
11.4. Beck: Gunvald
18.4. Beck: Steinar
25.4. Beck: Tien päässä
2.5. Beck: Viimeinen päivä

Elokuvat maaliskuussa:
6.3. Mission Impossible - Ghost Protocol
7.3. Monsteriperhe
13.3. Mission Impossible - Rogue Nation
20.3. Terminator Genisys
27.3. Outcast (27.3.)

Elokuvat huhtikuussa:
10.4. I feel pretty
2018 ilmestynyt komedialeffa kertoo epävarmasta Reneestä (Amy Schumer), joka kolauttaa päänsä ja loukkaantumisen seurauksena pursuaa itsevarmuutta! Muissa rooleissa nähdään mm. Michelle Williams ja Emily Ratajkowski.

3.4. No Escape – ei pakotietä
4.4. Spark
17.4. Cool Girls
24.4. Everly