The Walking Dead ja Free Solo Ruutuun! Valikoima täydentyi FOX:n ja National Geographicin huippusisällöillä

Ruudun valikoima on täydentynyt FOX:n ja National Geographicin ohjelmistolla. FOX:n sisällöt ovat aikaisemmin olleet tarjolla FOXplay-palvelussa. National Geographicin sisällöt Ruutu toi suoratoistopalveluun vapaasti katsottavaksi ensimmäistä kertaa Suomessa. 

”FOX:n ja National Geographicin ohjelmat siirtyivät Ruutuun osana kumppanuussopimusta, jonka myötä Sanoma alkoi hoitaa Fox Networks Groupin mediamyyntiä Suomessa. On erittäin hienoa saada nämä uudet sisällöt Ruutuun, jossa uskomme niiden saavuttavan laajemman yleisön. Ne myös täydentävät entisestään monipuolista valikoimaamme”, kertoo Ruudusta Nelonen Medialla vastaava johtaja, Jenni Nummela.

”Yleisömme on aina kaiken toimintamme keskiössä. Koska olemme omistautuneita maailmanluokan tarinankerronnalle, haluamme taata, että tarinamme, brändiemme ja kiinnostavien sisältöjemme muodossa, ovat helposti saatavilla mahdollisimman monen nautittavaksi. FOX:n ja National Geographicin lanseeraus Ruudussa korostaa tätä sitoumusta emmekä voisi olla tyytyväisempiä saadessamme sisältöjämme esitettäväksi Ruudun kaltaiseen maineikkaaseen suoratoistopalveluun”, iloitsee Fox Networks Groupin Pohjoismaiden johtaja, Hans van Rijn.

FOX tuo Ruutuun kotimaisia suosikkeja ja kansainvälisiä hittisarjoja

Huippusuositun The Walking Dead -jännityssarjan 9. kauden uudet jaksot alkoivat helmikuussa ja kauden toinen puolikas ilmestyy kokonaisuudessaan Ruutuun maaliskuusta eteenpäin.

Ruudun valikoima on täydentynyt myös valikoiduilla FOX:n kotimaisten ohjelmien kokonaisilla kausilla. Sara Chafak suolasta sahramiin ja Sara La Fountain -kokkausohjelma vievät Ruudun katsojat herkullisten patojen ääreen ja tosi-tv tarjontaa täydentävät V##n puhelinmyyjätToosaTV ja Lapin poliisit. Lisäksi FOX:lla pyörivien KymppitonniHuutokaupan metsästäjät Suomi ja 112 Hätäkeskus -ohjelmien uudet jaksot ovat katsottavissa Ruudussa 30 päivää kauden viimeisen jakson tv-esityksen jälkeen.

National Geographic -tarjonnasta löytyy huippusarjoja ja tuore Oscar-voittaja

National Geographic tuo tänä sunnuntaina Ruutuun äskettäin Oscarin voittaneen Free Solo -dokumenttielokuvan. Lisäksi tarjonta täydentyy faktapohjaisilla sarjoilla, joista heti maaliskuussa ovat katsottavissa mm. Lentoturmatutkinta ja Pohjoisen valtatien pelastajat.

FOX:n ja National Geographicin sisältöjen valikoima täydentyy Ruudussa säännöllisesti. Uudet sisällöt eivät vaadi Ruudun tilausta vaan ohjelmat ovat kaikkien katsottavissa ilmaiseksi mainosten kanssa.