Jokainen hoitaa oman ruutunsa - Liiga-starat panivat kroppaa likoon Ruutu-filmin kuvauksissa! Katso upea lopputulos

Ruutu+ lähtee tähdet edellä syyskuussa alkavaan jääkiekon Liiga-kauteen. Suomen seuratuimman urheilutuotteen uuden kauden mainoskampanjaa tähdittävät totta kai Suomen kirkkaimmat Liiga-starat.

Ruutu+:n alkavan Liiga-kauden lanseerauskampanja polkaistiin käyntiin tänään maanantaina. Ja nyt mennään entistäkin lähemmäs, iholle ja ytimeen. Mainostoimisto Dynamo & Sonin ja tuotantoyhtiö Lucy Lovesin kanssa toteutetussa Jokainen hoitaa oman ruutunsa -kampanjassa korostuvat sarjan kuumimmat tähdet ja joukkueiden ympärille kietoutunut yhteisöllisyys. Filmin on ohjannut mainoselokuvien parissa mainetta niittänyt Nalle Sjöblad.

Kampanjassa mukana ovat mm. sarjan superkiinnostavaan paluumuuttajaporukkaan kuuluvat Juhamatti Aaltonen (HIFK), Niklas Bäckström (HIFK), Niko Kapanen (HPK) ja Juha-Pekka Hytönen (JYP) sekä jo viime kaudella Liigan faneja hemmotelleet Tomi Kallio (TPS), Lasse Kukkonen (Kärpät) ja Jani Lajunen (Tappara).

Intohimoa, omistautumista, äärimmäistä treeniä, sukellus jääaltaaseen, Pyynikin portaita oksennukseen asti… Tähdet laittoivat kampanjan kuvauksissa itsensä likoon samalla inspiroivalla tarmolla kuin kaukalossa otteluiden ratkaisuhetkillä.

– Oli hieno kokemus olla tässä mukana. Vähän käytiin ensin käsikirjoitusta läpi ja sitten mentiin. Niin paljon tuli portaita vedettyä, että sekosin laskuissa jo puolivälissä, ykkössentterinä Tapparan viime keväänä mestariksi johdattanut Jani Lajunen muistelee kuvauspäivää.

– Yhdessä tekeminen, yhteisöllisyys, yhteishenki… ne ovat tässä hommassa niitä isoimpia juttuja. Meillä kaikki antavat arvoa toistensa tekemälle työlle. Fanit arvostavat meitä ja me heitä. Siitä se kaikki lähtee.

"SIITÄ SYNTYY LIIGA-ILMIÖ"

Liigaa ja sen seuroja ympäröi ainutlaatuinen tunne yhteenkuuluvuudesta, meistä ja meidän kiekkoperheestä.  Meitä kaikkia yhdistää intohimo, omistautuminen ja rakkaus yhteiseen lajiin.

– Haluamme tehdä kunniaa kaikille kiekkoyhteisön perheenjäsenille, niin faneille, huoltajille, seura-aktiiveille kuin pelaajillekin. Jokainen todellakin hoitaa oman ruutunsa, ja enemmänkin. Siitä syntyy jotain suurempaa kuin vain osiensa summa. Siitä syntyy Liiga-ilmiö, joka on tässä maassa vertaansa vailla, markkinointipäällikkö Anssi Nevalainen Nelonen Medialta taustoittaa.

– Ruudun roolina on tiivistää entisestään fanien suhdetta omaan joukkueeseen ja lajiin. Tuoda oma joukkue lähelle milloin ja missä tahansa. Lähelle meneminen oli yksi teemoista kampanjaa suunnitellessa. Suuri kiitos mukana olleille pelaajille ja heidän seuroilleen. Heittäytyminen oli ihailtavaa ja lopputuloksesta voimme olla ylpeitä.

Syyskuun 16. päivä alkavalla Liiga-kaudella Ruutu+ näyttää tuttuun tapaan jokaisen kierroksen jokaisen matsin suorana lähetyksenä. Ruutu tarjoaa kiihtyvällä tahdilla Liigan kiinnostavimmat tapahtumat ja kiperimmät puheenaiheet myös lyhytvideosisältöinä.

Ruudun uusitusta studiokonseptista ja alkavan kauden tarkemmista lähetyssuunnitelmista tiedotetaan lisää lähiaikoina.