Räppäri Nikke Ankaran äiti: "Olen erittäin häkeltynyt poliisin lausunnoista"

  • Kuva: Nikke Ankaran Facebook-sivut/Heikki Salonen

Nelosen viihdeuutiset tavoitti noin kaksi vuorokautta kadoksissa olleen räppäri Nikke Ankaran äidin, joka kertoi olevansa hämmästynyt poliisin antamista lausunnoista.

- Olemme erittäin häkeltyneitä poliisin lausunnoista. Meille ei ole tullut mitään ilmoitusta siitä, että Niiles olisi löytynyt tai että häntä olisi nähty. Olen pojastani todella huolissani, Nikke Ankaran äiti kertoi.

Nelonen uutisoi maanantai-iltana, että suosittu lahtelaisräppäri on kadonnut jäljettömiin, eikä kukaan ole tavoittanut miestä kohta kahteen vuorokauteen. Hämeen poliisilaitoksen komisario Taisto Kuhlman, joka toimi tapauksen ensimmäisenä tutkinnanjohtajana, kertoi useaan otteeseen julkisuudessa, että Ankarasta, oikealta nimeltään Niiles Hiirola, olisi tehty näköhavaintoja. 

- Tämän hetkinen tilanne on se, että Ankaran etsinnöissä tehdään muutamia tarkastuksia ja meillä on olemassa luotettavan tuntuisia havaintoja, mutta henkilöä ei ole vielä tavattu, Kuhlman kertoi Nelosen viihdeuutisille tiistaina aamupäivällä.

Omaisten mukaan viimeinen varma havainto Ankarasta on tehty sunnuntai-iltana.

Sittemmin Hämeen poliisilaitos on vaihtanut tapauksen Ankaran katoamisen päivittäistutkinnasta rikostutkintaan. Tällä hetkellä tutkintaa johtaa rikosylikonstaapeli Jukka Heiskanen.

Mikäli olet nähnyt Nikke Ankaraa tai ollut kontaktissa hänen kanssaan, ota välittömästi yhteyttä Hämeen poliisilaitokselle numeroon 0295 430 311 tai hätäkeskukseen.

Lisää aiheesta: