Kuolemanrangaistuksen kannatus yllättävän laajaa – perussuomalaiset tiukimpia

  • Sarasvuo

Sarasvuo-ohjelmassa keskustellaan torstaina siitä, mitä mieltä suomalaiset ovat kuolemanrangaistuksen käyttöönotosta Suomessa. Tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen Taloustutkimuksesta kertoo, ettei hän muista vastaavaa tutkimusta toteutetun aiemmin, ja siitäkin syystä on mielenkiintoista ottaa vaikea eettinen kysymys käsittelyyn.

Tutkimuksessa selvisi, että 19 prosenttia eli melkein joka viides suomalaisista kannattaa kuolemanrangaistuksen käyttöön ottamista vakavimmista rikoksista tuomituille myös Suomessa. Rahkosen mukaan on yllättävää, että näinkin suuri osa kannattaa niin radikaalia asiaa ja eettisesti vaikeaa kysymystä, joka on kaukana suomalaisesta oikeuskäsityksestä. Rangaistus sisältää koston piirteitä, ja Rahkonen arvelee ihmisten kokevan, ettei sellainen sovi Suomeen.

Sekä Suomen perustuslaki että Euroopan ihmisoikeussopimus kieltävät kuolemanrangaistuksen. Etyj:n eli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön 55 osanottajavaltiosta vain kolme sallii kuolemanrangaistuksen: Uzbekistan, Valko-Venäjä sekä Yhdysvallat.

Yksi kohta, joka tutkimuksessa nousi selkeästi esiin, on perussuomalaisten kannattajien suhtautuminen asiaan. Perussuomalaisten kannattajista jopa 41 prosenttia olisi valmis ottamaan kuolemanrangaistuksen käyttöön. Tulos alleviivaa Rahkosen mielestä perussuomalaisten olevan omassa, muista puolueista poikkeavassa joukossaan, jolla on erilaiset arvot ja mielipiteet kuin väestöllä yleisesti. Esimerkiksi Vasemmistoliiton kannattajista asiaa puoltaa vain 4 prosenttia ja Kristillisdemokraattien kannattajista 9 prosenttia.

Rahkonen havaitsi tutkimusta analysoidessaan, että jakolinjat olivat osittain samanlaiset kuin aiemmin Sarasvuo-ohjelmaan tehdyssä lasten ruumiilliseen kurittamiseen suhtautumiseen liittyvässä tutkimuksessa. Perussuomalaisten kannattajista useimmat hyväksyvät lasten kurittamisen ainakin varauksin.

Tutkimusta käsitellään laajasti Sarasvuo-ohjelmassa torstaina. Kantaa asiaan ottamaan saapuu Suomen kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja ja sisäasiainministeri Päivi Räsänen.

Sarasvuo suorana Nelosella torstaina kello 22.00!