Media ja bloggaajat, tervetuloa Nelonen Median pressisivulle!

 

Pressisivustoltamme löydät Nelonen Median kanavia ja ohjelmistoa koskevat tärkeimmät tiedot ja tiedotteet.

Muistathan, että tarjolla olevia pressikuvia saa käyttää vain ohjelmaan liittyvän uutisen, blogi- tai somepostauksen yhteydessä. Mainitse kuvakrediiteissä kuvaajan nimi ja/tai Nelonen Media.

Alta löydät tärkeimmät tiedotteemme sekä muita hyödyllisiä linkkejä!

Tervetuloa tekemään kanssamme Suomen suurimpia tv-ilmiöitä!

 

Nelonen Median PR & Press -asiat: tiedotus@nelonenmedia.fi

Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan ensi ilta siirtyy – nähdään elokuvateattereissa 22.12.

13.9.2021 klo 15:00

Uusi koko perheen fantasiaelokuva Vinski ja näkymättömyyspulveri saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 22. joulukuuta. Elokuvan on ohjannut Juha Wuolijoki.

Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan ensi-ilta siirtyy loppuvuoteen. Elokuva nähdään teattereissa kautta maan 22. joulukuuta alkaen. Elokuvan oli tarkoitus tulla teattereihin 15. lokakuuta. Elokuvan levittäjänä toimii Nelonen Media.

"Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan ensi-ilta siirtyy rajoitusten takia. Suuren koko perheen elokuvan yleisöpotentiaali on niin valtava, etteivät rajoitetut salit riitä kattamaan kysyntää. Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan on ohjannut Juha Wuolijoki, joka räjäytti pankin elokuvateattereissa Joulutarinalla. Vinski-elokuva tähtää vielä tätäkin suurempiin katsojalukuihin. Elokuvan päähenkilö Kuura Rossi loistaa seikkailussa, jota tukevat valovoimaiset Pirjo Heikkilä, Martti Suosalo ja Mikko Leppilampi", kertoo Nelonen Median kotimaisten elokuvien päällikkö Antti Luusuaniemi.

Vinski ja näkymättömyyspulveri perustuu jo useita sukupolvia riemastuttaneeseen Aapelin kirjaan Koko kaupungin Vinski (1954). Elokuvan käsikirjoituksen ovat kirjoittaneet Jari Olavi Rantala, Mauri Ahola ja Juha Wuolijoki. Elokuvan tuottaa Snapper Films Oy.

Elokuvan pääosissa nähdään Vinski (Kuura Rossi), Antero (Mikko Leppilampi), Krista (Pirjo Heikkilä) sekä apteekkari (Martti Suosalo).

 

Vinski ja näkymättömyyspulveri sijoittuu kuvitteelliseen Hömpstadin kaupunkiin, joka on joutunut röyhkeän rikosaallon kouriin. Murrot ja ryöstöt ovat osa kaupunkilaisten todellisuutta, ja poliisia auttamaan tarvittaisiin nyt todellinen supersankari. Koulupoika Vinski (Kuura Rossi) tutustuu salaperäiseen apteekkariin (Martti Suosalo), joka tarjoaa Vinskille mahdollisuutta tulla Hömpstadin sankariksi. Apteekkarin salaisuus on näkymättömyyspulveri, jonka avulla Vinski voisi auttaa rikosaallon kynsissä kamppailevaa kaupunkia.Supersankaruus ei kuitenkaan ole helppoa, kun samaan aikaan Vinskin äiti Krista (Pirjo Heikkilä) alkaa seurustella turvayrittäjä Anteron (Mikko Leppilampi) kanssa. Hankalinta Vinskille on kuitenkin pitää omat sankarityönsä salassa. Hän on luvannut apteekkarille, ettei paljasta pulverin salaisuutta kenellekään. Pelastaakseen Hömpstadin Vinskin täytyy todellakin olla näkymätön supersankari.

Syke-elokuvan ensi-ilta siirtyy myöhempään ajankohtaan

20.8.2021 klo 09:00

Syke-elokuva: Hätätilan ensi-ilta siirtyy esitettäväksi myöhemmin. Elokuvan oli tarkoitus saada ensi-iltansa 10. syyskuuta. Elokuvan pääosissa nähdään Iina Kuustonen ja Riku Nieminen ja mukana on monta fanien rakastamaa Syke-hahmoa. 

"Elokuvien vieminen teattereihin ei nykyisillä rajoituksilla ole mahdollista. Elokuvissa käyminen on turvallista ja rajoitukset pitäisi poistaa kokonaan. Elokuvateattereista ei ole lähtenyt yhtään tartuntaketjua. Syke-elokuva ja Syke-fanit ansaitsevat vapaat elokuvateatterit", kommentoi ensi-illan siirtoa Nelonen Median kotimaisten elokuvien päällikkö Antti Luusuaniemi.

Syke-elokuva: Hätätilassa Iiris (Iina Kuustonen) yrittää toipua vaikeasta erostaan Artturiin (Juha-Tapio Arola) ja tapaa yllättäen kiinnostavan ja lohdutusta tarjoavan Antonin (Riku Nieminen). Suhde ei kuitenkaan pääse etenemään alkua pidemmälle, sillä Iiriksen poika Niilo (Noa Tola) sairastuu yhtäkkiä. Niilo tarvitsisi vain pienen operaation, mutta pojan päästyä leikkaussaliin sairaala joutuu verkkohyökkäyksen kohteeksi. Käynnistyy trilleri, jossa juostaan aikaa ja mahdottomaksi käyviä olosuhteita vastaan.  

Kuustosen lisäksi elokuvassa nähdään muutkin Sykkeen alkuperäisen hoitajanelikon jäsenet. Johannan roolissa Leena Pöysti, Lenitana Lena Meriläinen ja Marleenan roolissa Tiina Lymi, joka piipahtaa elokuvassa yllättävällä tavalla.

Mukana on lisäksi monta tuttua Syke-hahmoa: Holopainen (Jarkko Niemi), Max (Antti Luusuaniemi), Ilmari (Matti Ristinen), Aino (Amelie Blauberg), Leevi (Valtteri Lehtinen), Jesse (Sebastian Rejman), Marjut (Jaana Pesonen), Sonja (Iida-Maria Heinonen), Nikke (Janne Saarinen), Artturi (Juha-Tapio Arola), Elina (Krista Putkonen-Örn) sekä Uffe (Pedram Notash). Syke-elokuvassa nähdään myös mm. Martti Suosalo, Vera Kiiskinen ja Ernest Lawson.

Elokuvan on ohjannut myös Syke-sarjaa ohjannut Toni Laine. Elokuvan tuottaa Yellow Film & TV ja sen on käsikirjoittanut Syke-sarjan luoja Petja Peltomaa. Elokuvan levittäjänä toimii Nelonen Media. Elokuvan kesto on 1 h 40 min ja ikäraja K-12. 

Salibandyä Nelosella ja Jimillä! Miesten Ruotsi-maaottelut Vantaalta ja Lahdesta televisioidaan suorana

19.8.2021 klo 14:15

Suomen miesten salibandymaajoukkue kohtaa Ruotsin kahdesti 4.–5. syyskuuta. Molemmat ottelut näytetään suorana Nelonen Median kanavissa.

Ensimmäinen ottelu pelataan lauantaina 4. syyskuuta klo 18.30 alkaen Vantaan Energia Areenalla. Tämä näytetään suorana Jim-kanavalla sekä Ruudussa. Toinen ottelu on sunnuntaina 5. syyskuuta klo 14.00 Lahti Energia -areenalla. Sunnuntain kamppailu näytetään suorana Nelosella ja Ruudussa.

– Hienoa päästä starttaamaan myös maajoukkuesalibandy Nelonen Median kanavissa. Yhteistyömme Salibandyliiton ja F-liigan kanssa on tiivistynyt kausi kaudelta ja Ruotsi-ottelut tuovat hyvää nostetta syyskuussa käynnistyvään F-liigaan, Nelonen Median urheilutuotantojen päällikkö Tuomas Saarela kommentoi.

Studioisäntänä toimii Toni Lötjönen ja asiantuntijana huikean maajoukkueuran tehnyt Tero Tiitu. Selostamossa kuullaan Tuomo Reposta ja hänen aisaparinaan lauantaina Miikka Lamua ja sunnuntaina Perttu Kytöhonkaa.

– On tämä kova juttu, että salibandyä nähdään taas lineaarisen tv:n puolella. Tätä osataan varmasti arvostaa niin lajipiireissä kuin itse maajoukkueen sisällä. Muutamilta pelaajilta ja joukkueenjohdoltakin tuli heti positiivista palautetta, kun uutisen heille kerroin. On tottakai myös tärkeä näkyvyysaskel kohti joulukuun kotikisoja, Salibandyliiton viestintäjohtaja Jussi Ojala kommentoi.

Lähtökohdat otteluihin ovat kutkuttavat. Suomi lähtee Ruotsia vastaan jopa ennakkosuosikkina, sillä päävalmentaja Petteri Nykyn suojatit näyttivät iskukykynsä jo viime viikolla, kun Ruotsi kaatui kahdesti Eerikkilän Urheiluopistolla pelatuissa maaotteluissa.

Kirkkaimpana maalina siintää tietenkin MM-kisat, jotka pelataan Helsingissä 3.–11.12.2021. Suomi on hallitseva maailmanmestari.

– Tuntuu, että siitä on ikuisuus kun olemme viimeksi päässeet pelaamaan maaottelua kotiyleisön edessä. MM-kotikisat ovat muutaman kuukauden kuluttua ja taistelu kisapaikoista on nyt kovimmillaan. Mahtavaa, että ottelut televisioidaan Nelosella ja Jimille. Kun lajin kaksi maailman parasta kohtaavat niin näin sen kuulukin mennä, maajoukkuekapteeni Nico Salo iloitsee.

Ottelutapahtumat järjestetään voimassaolevien terveysturvallisuusohjeiden ja rajoituksien mukaisesti. Velvoitamme kaikkia halleille saapuvia käyttämään kasvomaskia. Vantaan Energia Areenalle on rajoitusten vuoksi mahdollista ottaa vain 75 katsojaa. Yleisö jaetaan 25 hengen lohkoihin. Lahden tapahtumaan lippuja on myynnissä 50 % kapasiteetista.

JULKISTUS: Tässä ovat The Voice of Finland: All Stars -kilpailijat!

16.8.2021 klo 11:00

The Voice of Finlandin 10. juhlavuosi huipentuu uskomattomaan musiikilliseen ilotulitukseen, kun The Voice of Finland: All Stars alkaa Nelosella ja Ruudussa lauantaina 28. elokuuta!

The Voice of Finland: All Starsissa kaikkien aikojen parhaimmat The Voice of Finland -kilpailijat ottavat mittaa toisistaan! Kaikki mukana olevat laulajat ovat päässeet aikoinaan mukaan TVOFin suoriin lähetyksiin ja jopa finaaliin, mutta eivät ole vielä voittaneet.

The Voice of Finland: All Starsin tähtivalmentajina toimivat aikaisemmilta kausilta tutut: Michael Monroe, Tarja Turunen ja Elastinen. Tuttuun tapaan he päättävät pelkän kilpailijan äänen perusteella, kääntävätkö tuolinsa ja haluavatko kilpailijan mukaan omaan tiimiinsä.

The Voice of Finland: All Starsissa on luvassa tunteikkaita jälleennäkemisiä ja häkellyttäviä hetkiä, kun kilpailijat astuvat takaisin lavalle, ja vain ääni ratkaisee. Tunnistavatko tähtivalmentajat pelkän äänen perusteella, ketkä ovat palanneet takaisin mukaan kisaan?

The Voice of Finland: All Stars on upouusi ohjelma, joka nähdään nyt ensimmäisenä maailmassa Suomessa ja Ranskassa. All Starsin kausi on totuttua TVOF-kautta lyhyempi, ja kausi koostuu kuudesta jaksosta.

The Voice of Finland: All Starsin juontaa Heikki Paasonen.

The Voice of Finland: All Stars alkaa Nelosella ja Ruudussa lauantaina 28. elokuuta.

The Voice of Finland: All Starsissa nähdään mm. nämä kilpailijat:

 

Jesse Kaikuranta, 38, Helsinki
Jesse osallistui The Voice of Finlandin 1. kaudelle, ja siitä lähti Jessen musiikkiura nousuun. Hänen ensimmäinen hittibiisinsä Vie mut kotiin tehtiin Jesselle finaalilähetykseen. Jesse piti kolmen vuoden tauon musabisneksestä ja esiintyi musiikkiteatterissa. Kaikuranta on julkaissut 3 albumia ja 15 sinkkua.

 

 

Astrid Nicole, 24, Helsinki
Astrid oli mukana The Voice of Finlandin 8. kaudella. Alun perin hän on kotoisin Panamasta, mutta asuu nykyisin Suomessa. Työkseen Astrid opettaa laulamista ja tekee musiikkia. Myös Astridin mies osallistui aikoinaan The Voice of Finlandiin.

 

Meri Vahtera, 35, Helsinki
Meri oli mukana TVOF-kaudella 5. Sen jälkeen hän on aloittanut uran Universalin artistina: Vahtera. Meri on kahden lapsen äiti ja on vahvasti sitä mieltä, että uran ja äitiyden pystyy yhdistämään. Meri tekee itse omia biisejä.

 

 

Roberto Brandao, 42, Järvenpää
Roberto oli mukana kaudella 7. Hän on kotoisin Brasiliasta ja on naimissa suomalaisen naisen kanssa. Robertolla on ollut Alfa TV:llä oma kokkishow Bom Apetite!, ja hänen tyttärensä on kisannut mukana Junior Masterchef Suomi -ohjelmassa. Roberto keikkailee ja on tehnyt myös omia levyjä.

 

 

Andrea Brosio, 33, Helsinki
Andrea osallistui TVOFin 8. kaudelle ja kilpaili Michael Monroen tiimissä. Michaelin kanssa ystävyys on jatkunut myös kisan jälkeen. Andrea on kotoisin Italiasta, mutta asunut Suomessa jo 14 vuotta. Andrealla on oma bändi White Cloud Fire, jolle Michael on tuottanut myös biisin Liberta, ja jolla Michael myös feattaa. Michael auttaa Andreaa biisien teossa, ja molemmat herrat vierailevat toistensa keikoilla.

 

Emilia Virlander, 22, Kerava
Emilia kilpaili TVOF-kaudella 9. Hän työskentelee resurssiopettajana alakoulussa. Emilia tekee omia biisejä ja säveltää pianon kanssa. Urheileminen on Emilialle tärkeää. Hän vetääkin ryhmäliikuntatunteja ja käy ahkerasti Crossfit-salilla, jonka yhteisö oli suuri tuki Emilialle tämän TVOF-aikana.

 

The Voice of Finland: All Stars -kilpailijat:

 

1. kaudelta
Jesse Kaikuranta, 38, Helsinki
Karoliina Kallio, 41, Espoo
Kimmo Härmä, 49, Helsinki
Taru Ratilainen, 33, Espoo

 

2. kaudelta
Ike Ikegwuonu, 33,  Helsinki
DUOSTA: Tomas Höglund & Maria Höglund, Tomas, 47

 

3. kaudelta
Tiia Erämeri, 28,  Oulu
Camilla Bäckman, 34, Helsinki

 

4. kaudelta
Paolo Ribaldini, 34, Helsinki
Jani Klemola, 30, Veteli
DUOSTA: Tomas Höglund & Maria Höglund, Maria, 41
Kaisa Leskinen, 34, Helsinki

 

5. kaudelta
Alex Ikonen, 24, Vantaa
Meri Vahtera, 35, Helsinki

 

6. kaudelta
Andrea Brosio, 33, Helsinki
A-J Keskinen, 34, Tampere
Tiina Nyyssönen, 23, Jyväskylä

 

7. kaudelta
Roberto Brandao, 42, Järvenpää
Eveliina Määttä, 30, Helsinki
Fiona Krüger, 19, Espoo

 

8. kaudelta
Jhayden Aleo, 19, Tampere
Astrid Nicole, 24, Helsinki
Sarina Kettunen, 30, Söderkulla

 

9. kaudelta
Emilia Virlander, 22, Kerava
Aada Adaya, 27, Tampere

Remppa vai muutto Suomi starttaa 26.8. – tässä ovat ohjelman muutoskohteet!

13.8.2021 klo 10:15

Nelosen syksyn uutuussarjassa Remppa vai muutto Suomi kymmenen perhettä on suurien valintojen edessä. Jäävätkö perheet juuri heidän tarpeidensa mukaan remontoituun vanhaan kotiin vai olisiko muutto kokonaan uuteen asuntoon sittenkin houkuttelevampi vaihtoehto?

Maailmalla valtavan suosion saavuttaneen Remppa vai muutto -sarjan (Love It or List It) jokaisessa jaksossa yksi perhe pääsee toteuttamaan kotiunelmiaan. Nykyinen koti ei enää palvele muuttuneita tarpeita, joten se päivitetään lattiasta kattoon vastaamaan paremmin tämän päivän tarpeita. Samalla perheelle esitellään kolme upeaa ja houkuttelevaa ehdotusta uudeksi kodiksi.

Kiinteistönvälittäjä, LKV, KTM Anne Ramsay ja sisustusarkkitehti Marko Paananen kisaavat leikkimielisesti keskenään yrittäessään löytää täydellisen ratkaisun, joka täyttäisi perheen kaikki toiveet ja sopisi heidän asettamaansa budjettiin.

Ohjelman lopussa perheelle esitellään heidän toiveidensa mukainen ja uudistettu koti. Perhe valitsee jäävätkö he asumaan nykyiseen kotiinsa vai laittavatko sen myyntiin ja mahdollisesti muuttavat yhteen heille esitellyistä uusista kohteista. Edessä onkin enää suuri kysymys: Remppa vai muutto?

Remppa vai muutto Suomi alkaa 26. elokuuta kello 20 Nelosella ja Ruudussa.

Katso Remppa vai muutto Suomi -ohjelman kohteet TÄÄLTÄ!

JULKISTUS: Tässä ovat Hurja painonpudotus Suomi -ohjelman osallistujat!

12.8.2021 klo 11:30

Hurja Painonpudotus Suomi -ohjelmassa kymmenen uskomattoman rohkeaa ihmistä laittavat elämänsä täysin uusiksi. Vuosia jatkunut painonnousu on saanut aikaiseksi fyysistä ja henkistä tuhoa ja tilanne on monelle jo hengenvaarallinen. Nyt on aika korjata kurssi, ennen kuin on liian myöhäistä!

Hurja Painonpudotus Suomi -ohjelmassa osallistujat saavat suureen elämäntapamuutokseensa avuksi joukon oman alansa huippuasiantuntijoita: lääkärin, psykologin, ravitsemusterapeutin ja personal trainerin. Kahdeksan kuukauden aikana osallistujat oivaltavat, että kysymys on paljon muustakin kuin kilojen karistamisesta. On uskallettava kohdatta kipeät asiat, jotka ovat aiheuttaneet elämänhallinnan menetyksen ja painonnousun.

Vanhoista tavoista ja tottumuksista on vaikea päästä eroon ja matka kohti uutta elämää on kaikkea muuta kuin helppoa. Edessä siintelee kuitenkin kirkkaana yksi tavoite – terveempi elämä. Luvassa on uskomattomia muodonmuutoksia ja hurjia painonpudotuksia. Tulevaisuus lupaa rutkasti lisää terveitä elinvuosia ja uuden alun, joka mahdollistaa mitä vain!

Hurja painonpudotus Suomi perustuu jo kymmenessä maassa menestystä keränneeseen ja yhteen maailman suosituimpaan elämäntapamuutosohjelmaformaattiin Obese.

Hurja painonpudotus Suomi -ohjelman juontaa Ellen Jokikunnas.

Hurja painonpudotus Suomi alkaa keskiviikkona 25. elokuuta kello 20 Nelosella ja Ruudussa.

Katso Hurja painonpudotus Suomi -ohjelman osallistujat TÄÄLTÄ!