Media ja bloggaajat, tervetuloa Nelonen Median pressisivulle!

 

Pressisivustoltamme löydät Nelonen Median kanavia ja ohjelmistoa koskevat tärkeimmät tiedot ja tiedotteet.

Muistathan, että tarjolla olevia pressikuvia saa käyttää vain ohjelmaan liittyvän uutisen, blogi- tai somepostauksen yhteydessä. Mainitse kuvakrediiteissä kuvaajan nimi ja/tai Nelonen Media.

Alta löydät tärkeimmät tiedotteemme sekä muita hyödyllisiä linkkejä!

Tervetuloa tekemään kanssamme Suomen suurimpia tv-ilmiöitä!

 

Nelonen Median PR & Press -asiat: tiedotus@nelonenmedia.fi

Syke-elokuva: Hätätila saa ensi-iltansa 10. syyskuuta!

22.6.2021 klo 09:00

Keväältä siirretty Syke-elokuva: Hätätila saapuu elokuvateattereihin kautta maan 10. syyskuuta 2021! Elokuvan pääosissa nähdään Iina Kuustonen ja Riku Nieminen ja mukana on monta fanien rakastamaa Syke-hahmoa. 

Elokuvan alussa Iiris (Iina Kuustonen) yrittää toipua vaikeasta erostaan Artturiin (Juha-Tapio Arola) ja tapaa yllättäen kiinnostavan ja lohdutusta tarjoavan Antonin (Riku Nieminen). Suhde ei kuitenkaan pääse etenemään alkua pidemmälle, sillä Iiriksen poika Niilo (Noa Tola) sairastuu yhtäkkiä.

Niilo tarvitsisi vain pienen operaation, mutta pojan päästyä leikkaussaliin sairaala joutuu verkkohyökkäyksen kohteeksi. Sähköt katkeavat, hengityskoneet pysähtyvät ja pääsy potilastietoihin on estetty. Hoitajien on priorisoitava kenen henki on arvokkain. Käynnistyy trilleri, jossa juostaan aikaa ja mahdottomaksi käyviä olosuhteita vastaan.  

"Oli hienoa päästä näyttelemään tämä hurja tarina ja palata Iiriksen rooliin kahden vuoden tauon jälkeen. Hahmoni viedään äärirajoilleen ja hän joutuu vastakkain pahimman pelkonsa kanssa. Rakastin tämän elokuvan tuomaa haastetta", kertoo pääroolissa nähtävä Iina Kuustonen. 

Kuustosen lisäksi elokuvassa nähdään muutkin Sykkeen alkuperäisen hoitajanelikon jäsenet. Johannan roolissa Leena Pöysti, Lenitana Lena Meriläinen ja Marleenan roolissa Tiina Lymi, joka piipahtaa elokuvassa yllättävällä tavalla.

Mukana on lisäksi monta tuttua Syke-hahmoa: Holopainen (Jarkko Niemi), Max (Antti Luusuaniemi), Ilmari (Matti Ristinen), Aino (Amelie Blauberg), Leevi (Valtteri Lehtinen), Jesse (Sebastian Rejman), Marjut (Jaana Pesonen), Sonja (Iida-Maria Heinonen), Nikke (Janne Saarinen), Artturi (Juha-Tapio Arola), Elina (Krista Putkonen-Örn) sekä Uffe (Pedram Notash). Syke-elokuvassa nähdään myös mm. Martti Suosalo, Vera Kiiskinen ja Ernest Lawson.

"Halusimme tehdä Syke-sarjasta elokuvan, koska sen maailmassa ja hahmoissa on ainekset isoon elokuvaan. Vaikka tiesin odottaa siltä paljon, elokuva pääsi silti yllättämään minut. On hykerryttävää nähdä Iina Kuustonen, Jarkko Niemi ja Tiina Lymi taas traumapolilla, Hätätila on napakymppi sen jokaista osa-aluetta myöten", kertoo Nelonen Median kotimaisen elokuvan päällikkö Antti Luusuaniemi.

Elokuvan ohjaa myös Syke-sarjaa ohjannut Toni Laine. Elokuvan tuottaa Yellow Film & TV ja sen on käsikirjoittanut Syke-sarjan luoja Petja Peltomaa. Elokuvan kesto on 1 h 40 min ja ikäraja K-12. 

Haloo Helsinki! ja Apulanta -yhtyeiden Olympiastadion keikkoja ei järjestetä elokuussa 2021 – uudet keikkapäivät kesällä 2022

17.6.2021 klo 13:00

Apulanta ja Haloo Helsinki! -yhtyeiden Olympiastadionin keikat järjestetään kesällä 2022. Yhtyeiden oli tarkoitus esiintyä peräkkäisinä viikonloppuina elokuussa 2021 Olympiastadionilla, mutta pandemiatilanne on hankaloittanut keikkojen järjestelyjä merkittävästi.

Vaikka tilanne vaikuttaa tällä hetkellä kehittyvän hyvään suuntaan, ja kesällä päästään varmasti nauttimaan yleisötapahtumista, tulee elokuu pian, ja näin mittavien konserttituotantojen läpivienti rajoitetulla kapasiteetilla ei ole mahdollista, sillä Olympiastadionille odotetaan yhteen konserttiin noin 40 000 konserttivierasta.

Päätös ei ole helppo, mutta sillä halutaan varmistaa, että yleisö pääsee ensi vuonna juhlimaan molempien yhtyeiden kaikkien aikojen suurimpia keikkoja turvallisesti yhdessä ilman rajoituksia! 

Uudet tapahtumat järjestetään vuonna 2022:

Haloo Helsinki - Haloo Stadion!
La 18.6.2022, Olympiastadion, Helsinki

Apulanta - A30 
La 2.7.2022, Olympiastadion, Helsinki

"Elokuussa piti soittaa loppuunmyydyllä Stadikalla ja juhlistaa meidän bändin 30-vuotista retkeä komeasti ja eniten. Ollaan kuitenkin saavuttu siihen pisteeseen, että joudumme ilmoittamaan, että A30-synttärijuhlia ei juhlita vielä tänä vuonna. Maailma on avautumassa, mutta juuri nyt tilanne ei kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä meille. Kaikkemme teimme, mutta valitettavasti aika loppui kesken. Olemme tehneet älyttömän määrän työtä keikan eteen. Kuukausitolkulla ideointia, suunnittelua ja valmisteluja, inspiraatiota, innostusta ja tekemistä", kommentoi Toni Wirtanen Apulanta-yhtyeestä

"Nyt kuitenkin käännämme katseet tulevaan! Voimme nimittäin luvata, että ensi vuonna tulee hienoa! Sen me ansaitsemme, ja ennen kaikkea sen ansaitsevat meidän fanit, joiden kanssa tämä matka ollaan kuljettu. Nyt pitää vain jaksaa odottaa tämä viimeinen pätkä, niin kyllä tästä vielä juhlimaan päästään!" Wirtanen jatkaa.

"Joudumme valitettavasti ilmoittamaan, että tämän vuoden elokuuksi suunniteltua Haloo Stadion! konserttia ei voida toteuttaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti elokuussa 2021. Tämä on luonnollisesti pettymys meille kaikille. Olemme treenanneet ja suunnitelleet bändimme uran suurinta show'ta useita kuukausia. Mutta ei lannistuta tästä, eikä menetetä uskoa, vaan kohdistetaan katseet tulevaisuuteen. Lupaamme tarjota teille kesällä 2022 entistä nälkäisemmän ja energisemmän Haloon! Suuria tunteita, yhteislaulua ja ennen kaikkea yhdessäoloa, kirkkaan valomeren loisteessa Helsingin taivaan alla. Sen takaamme, että illasta tulee ikimuistoinen!"  lupaa Haloo Helsinki!

"Tässä kohtaa oli kuitenkin pakko ottaa realiteetit huomioon, koska shown teknisten valmistelujen tuotantoaikataulut muodostuivat liian tiukoiksi vallitsevassa maailmantilanteessa. Aika yksinkertaisesti loppui kesken. Mutta onneksi valoa siintää tunnelin päässä, ja hetki kun maltetaan vielä, niin voimme taas nauttia yhdessäolosta. Näin uskomme! Laitetaan hetkeksi silmät kiinni, hypätään mielikuvissa stadikalle tanssimaan, laulamaan ja bailaamaan yhdessä frendien ja läheisten kanssa. Se hetki nimittäin tulee vielä, ja meillä kaikilla on todellakin jotain, mitä odottaa yhdessä!” Haloo Helsinki! tunnelmoi.

https://www.lippu.fi/artist/haloo-helsinki/
https://www.lippu.fi/artist/apulanta/apulanta-a30-2822720/

Nähdään kesällä 2022!

Ruudun golfkausi jatkuu U.S. Openin ja Ladies European Tourin parissa!

16.6.2021 klo 10:00

Golffanit viihtyvät Ruudun ääressä läpi kesän. Tällä viikolla seurataan suorana kauden kolmatta major-turnausta ja heinäkuussa vuoroon tulee naisten huippugolfia tarjoava Ladies European Tour. U.S. Open nähdään Ruudussa kertamaksullisena tapahtumana (Pay-Per-View) ja Ladies European Tour on katsottavissa maksutta. 

Golfkauden kolmas major-turnaus U.S. Open palaa kolmentoista vuoden jälkeen Torrey Pinesin kentälle Kaliforniaan. Viime vuonna turnaus pelattiin New Yorkin Winged Foot -kentällä ja voiton vei Bryson DeChambeau. Hänen lisäkseen tämän vuoden voittajasuosikkeihin lukeutuvat mm. Jon Rahm ja Dustin Johnson. Suomalaisia ei ole turnauksessa tällä kertaa mukana. 

Ruutu esittää U.S. Openin kansainväliset lähetykset suorana englanninkielisellä selostuksella. U.S. Open nähdään Ruudussa erillisenä kertamaksullisena tapahtumana (Pay-Per-View), eikä se sisälly Ruutu+-tilaukseen. Katselupaketin hinta on 9,95 € ja sen voi ostaa osoitteessa: www.ruutu.fi/ohjelmat/golf. Asiakkailla, jotka ostivat katseluoikeuden huhtikuussa pelattuun The Masters -turnaukseen, on katseluoikeus myös U.S. Open -turnaukseen.

Ruudun golfkausi jatkuu heinäkuussa, kun Ladies European Tour saapuu Suomeen. Osakilpailu pelataan Turun Aura Golfissa 15.–17.7. Suomen osakilpailu järjestetään kymmenen vuoden tauon jälkeen ja mukana on monia eurooppalaisia ja kotimaisia huippunimiä. Ruutu esittää turnauksen suorana ja maksutta suomenkielisellä selostuksella.

U.S. Open -turnauksen suorien lähetysten aikataulu Ruudussa:

To 17.6.
1. kierros
klo 21.00

Pe 18.6.
2. kierros
klo 21.00

La 19.6.
3. kierros
klo 20.00

Su 20.6.
4. kierros
klo 19.00

JULKISTUS: Michael Monroe, Tarja Turunen ja Elastinen ovat The Voice of Finland: All Starsin tähtivalmentajat!

14.6.2021 klo 15:00

The Voice of Finlandin 10. juhlavuosi huipentuu uskomattomaan musiikilliseen ilotulitukseen, kun The Voice of Finland: All Stars alkaa Nelosella ja Ruudussa lauantaina 28. elokuuta.

The Voice of Finland: All Starsissa kaikkien aikojen parhaimmat The Voice of Finland -kilpailijat ottavat mittaa toisistaan! Kaikki mukana olevat laulajat ovat päässeet aikoinaan mukaan TVOFin suoriin lähetyksiin ja jopa finaaliin, mutta eivät ole vielä voittaneet.

The Voice of Finland: All Starsin tähtivalmentajina toimivat aikaisemmilta kausilta tutut: Michael Monroe, Tarja Turunen ja Elastinen. Tuttuun tapaan he päättävät pelkän kilpailijan äänen perusteella, kääntävätkö tuolinsa ja haluavatko kilpailijan mukaan omaan tiimiinsä.

Michael Monroe on toiminut kolmikosta pisimpään The Voice of Finlandin tähtivalmentajana. Hän oli mukana kausilla 1-6. Elastinen nähtiin punaisessa valmentajan tuolissa kausilla 1-3, ja Tarja Turunen valmensi omia tiimejään TVOF-kausilla 4-5.

”Tämä on hienoimpia asioita, mitä mulle on tapahtunut vuosikausiin. Mä olen kaivannut, ja sydän on ollut aina Voicessa. Harmitti silloin, kun se loppui, mutta nyt tämä on maailman paras pay back, että me ollaan täällä kolmestaan. Ei voi muuta kuin nauttia! Tämä on aivan mieletöntä!” riemuitsee Michael Monroe.

”Ihan supersiistiä olla taas tässä!” iloitsee puolestaan Tarja Turunen.

"Upealta tuntuu taas istua tässä pitkästä aikaa! En malta odottaa, että kausi alkaa ja päästään taas kuuntelemaan hurja määrä hieoja laulajia ja tällä kertaa ekstrahienoja, koska kaikki on olleet jo liveissä mukana!", Elastinen kertoo tyytyväisenä.

 

Elastinen ja Michael Monroe ovat valmentaneet yhdessä kolme The Voice of Finland -kautta, mutta Tarja Turusen kanssa Elastinen istuu nyt ensimmäistä kertaa yhdessä tähtivalmentajien punaisiin tuoleihin.

”Tarja on mulle vähän yllätys, mä en ihan tiedä, miten kova vastus hän saattaa olla. Michael on mun vanha arkkivihollinen kolmelta ensimmäiseltä kaudelta. Siihen mä olen jo tottunut vähän, että häntä vastaan joutuu tosi koville. Tarjasta saattaa tulla yllättävä vastus”, Elastinen arvioi muita valmentajia.

”Kimmon kanssa me on juuri vasta päästy tutustumaan. Hän on ollut erittäin ihana uusi tuttavuus”, Tarja kehuu Elastista.

The Voice of Finland: All Starsin juontaa Heikki Paasonen.

”Kaikki tietää, että meillä on mielettömän kova taso The Voice of Finlandissa, ja nyt kun sieltä otetaan yhdeksältä kaudelta kaikki parhaat laulajat, niin tämä on sellaista musiikillista ilotulitusta, että koko ajan saa olla kananlihalla”, Paasonen kertoo.

The Voice of Finland: All Starsissa on luvassa tunteikkaita jälleennäkemisiä ja häkellyttäviä hetkiä, kun kilpailijat astuvat takaisin lavalle, ja vain ääni ratkaisee. Tunnistavatko tähtivalmentajat pelkän äänen perusteella, ketkä ovat palanneet takaisin mukaan kisaan?

The Voice of Finland: All Stars on upouusi ohjelma, joka nähdään nyt ensimmäisenä maailmassa Suomessa ja Ranskassa. All Starsin kausi on totuttua TVOF-kautta lyhyempi, ja kausi koostuu kuudesta jaksosta.

The Voice of Finland: All Stars alkaa Nelosella ja Ruudussa lauantaina 28. elokuuta.

 

Jaajon luotsaama Diili saa jatkoa – nyt etsitään kilpailijoiden omia start up -ideoita!

8.6.2021 klo 09:00

Suomen vaativin työnhaku on jälleen auki.

Diili-ohjelma teki menneenä keväänä näyttävän paluun Nelosella ja Ruudussa, ja huipentui Sointu Borgin voittoon.
Kevään kaudella legendaarisiin Diili-pomon saappaisiin astunut Suomen suosituin radiojuontaja ja moninkertainen start up -yrittäjä Jaajo Linnonmaa jatkaa pestissä myös seuraavalla kaudella, jonka kilpailijahaku on nyt auki.

Tällä kertaa Jaajo etsii kokonaan uutta bisnesideaa ja sen vetäjää yritysryppääseensä. Tarjolla on kiihdytyskaista yrittäjyyteen ja startup-maailman ytimeen. Diilin palkintona on starttiraha voittajan aloittavalle firmalle, ja yhtiökumppani Jaajo, joka antaa voittajan aloittelevalle bisnekselle tukevaa nojaa verkostoitumisessa, markkinoinnissa ja bisnesosaamisessa.

Jaajon rinnalla Diilin johtoryhmässä istuvat seuraavallakin kaudella brändistrategi, luova johtaja ja Macwellin toinen perustaja Toni Lähde sekä yrittäjä ja enkelisijoittaja Noora Fagerström.

Diili etsii siis kunnianhimoisia, kekseliäitä ja motivoituneita kilpailijoita, joilla on jo oma yritysidea, jonka käynnistämiseen he haluavat saada täydellisen kiitoradan.

Diilin kilpailijahaku on nyt auki osoitteessa nelonen.fi/osallistu , ohjelma kuvataan syys-lokakuussa.

Diili Nelosella ja Ruudussa 2022.

Kristian Heiskari on Selviytyjät Suomi -kisan voittaja!

3.6.2021 klo 14:30

Juuri päättyneessä neljännen tuotantokauden Selviytyjät Suomi -finaalissa voittajaksi julistettiin Kristian Heiskari! Toiseksi kisassa tuli Marianne Kiukkonen ja kolmanneksi Joalin Loukamaa.

Selviytyjät Suomi -kilpailu on päättynyt. Pohjolan karuissa oloissa äärimmäisen selviytymiskisan voittajaksi selviytyi Big Brother Suomi -voittaja Kristian Heiskari.

33 päivää pohjolan ääriolosuhteissa taistellut Heiskari kuittasi voitosta itselleen 30 000 euron rahapalkinnon.

"Aika päätön fiilis. Ihan mahtavaa! Sanattomaksi vetää, ja onhan tämä nyt ihan älytön päätös 33 päivälle. Kun miettii, että mitä tässä on vuoden aikana tapahtunut… Ei olis vuosi sitten pystynyt kuvittelemaan. Aivan tajuttoman hyvä fiilis. Meinaa itku tulla", Kristian kertoo liikuttuneena.

"Moni tiesi jo monta viikkoa takaperin, että oon uhka, mutta jos on kaiken lisäksi mukava ja hyödyllinen, niin veikkaan, että sillä selviää aika pitkälle”, Heiskari pohtii menestystään kisassa.

Voittamalla Selviytyjät Suomen Heiskari teki historiaa, sillä hän on vienyt nimiinsä nyt kahden jättirealityn ykkössijat! Heiskari on paitsi Big Brother Suomi -voittaja myös Selviytyjät Suomi -voittaja!

"En tiedä ketään, kuka ois kaksi Suomen isointa tosi-tv-formaattia voittanut vuoden sisään. Tai tiedän mä yhden ja se istuu tässä!” Heiskari iloitsee.

Finaalijaksossa kilpailivat Kristianin lisäksi yrittäjä ja entinen poliisi Marianne Kiukkonen ja tanssija Joalin Loukamaa. Kolmikko kilpaili ensin hurjalta näyttävässä ja pitkään jatkuneessa tasapainokilpailussa, jonka voittanut Joalin sai itselleen minuutin etumatkan muihin viimeisessä finaalitehtävässä.

Finaalitehtävässä Joalinin kisa päättyi kuitenkin tulentekotehtävään, ja tiensä heimoneuvoston eteen taistelivat Kristian ja kisassa itsensä pahasti loukannut Marianne.

Pudonneista kilpailijoista koostuneen juryn viimeisessä heimoneuvostossa, jury pääsi tenttaamaan finalisteja ja lopulta äänestämään, kuka voittaa Selviytyjät Suomen.