8 uutta julkaisua

Odotettu toinen Under the Dome -kausi alkaa 10. syyskuuta Nelosella

Suursuosion saavuttanut, jännittävä Under the Dome jatkuu toisen tuotantokauden jaksoilla syyskuussa.

Stephen Kingin kirjaan perustuva tarina sai alkunsa, kun mystinen voimakenttä laskeutui pienen yhdysvaltalaiskaupungin ylle vangiten kaupungin asukkaat sisäänsä. Eristyksissä muusta maailmasta asukkaiden täytyy ratkaista voimakentän salaisuudet ja alkuperä.

Salaisuuden selvittäminen jatkuu 10. syyskuuta kello 21 Nelosella.

Suosikkisarjan viimeiseksi jäänyt kausi alkaa Nelosella torstaina

Nelosen suosittu scifi-draama Under the Dome on tullut tiensä päähän. Yhdysvalloista kantautuvien uutisten mukaan sarjaa ei enää jatketa Nelosella tänä syksynä nähtävän kolmannen kauden jälkeen. Ohjelman tuottanut NBC ilmoitti, että neljättä kautta ei enää kuvata odotettua pienempien katsojalukujen johdosta.
 
Sarja perustuu samannimiseen romaaniin, jonka on kirjoittanut kauhutarinoiden suurmestari Stephen King. Näillä näkymin Under the Domen viimeiseksi jäävä jakso nähdään Yhdysvalloissa 10. syyskuuta.
 
Under the Dome -sarjan viimeinen kausi käynnistyy Nelosella torstaina 3. syyskuuta.

Muistatko, mihin Under the Dome jäi? Katso koostejakso ennen uuden kauden alkua!

Under the Domen huippujännittävä toinen tuotantokausi alkaa Nelosella keskiviikkona 10. syyskuuta kello 21.

Muistatko, mihin ensimmäisellä kaudella jäätiin? Nelonen esittää ensimmäisen kauden kertausjakson maanantain myöhäisillassa 8. syyskuuta kello 23.15.

Virittäydy tunnelmaan, mitä kuvun sisällä jo tähän mennessä on tapahtunut!

Under the Dome: kauden jännittävä päätösjakso ke 19.3. klo 21

Suositun Under the Dome -sarjan ensimmäinen tuotantokausi huipentuu kauden päätösjaksolla nimeltä Esirippu laskeutuu. Monarkkiperhosen kuoriutuessa kupu pimenee, ja Angie, Joe, Norrie ja Julia saavat kuulla suuren salaisuuden. Big Jim valmistelee Barbien kuolemantuomiota sekasortoisessa tilanteessa.

Mystinen draamasarja Under the Dome keskiviikkona klo 21 Nelosella! Jäikö edellinen jakso näkemättä? Katso jakso Ruudusta www.ruutu.fi/ohjelmat/under-the-dome