9 uutta julkaisua

Plastiikkaimperiumin johtajatar Tiina Jylhä Maria!:ssa ke 30.3.

Tulevan keskiviikon suorassa Maria!:ssa juuri vankilasta vapautunut Pohjoismaiden vaarallisin pankkiryöstäjä Jan Jalutsi kertoo, miltä tuntuu kantaa 80 000 euroa pankista ulos. Jättisakot lapsensa koulukiusaamistapauksen takia saanut kirjailija Päivi Alasalmi tilittää kuinka kaikki oikein tapahtui.

Umpirakastunut plastiikkaimperiumin johtajatar Tiina Jylhä paljastaa, miksi Tapani "Tape" Valkonen on hänen elämänsä ensimmäinen Mies. Syvähaastattelussa myös soololevyn tehnyt, Rasmuksen miljoonamies Lauri Ylönen, joka aikoo kasvaa aikuiseksi. Artistivieraana kultalevyn kunniaksi kevätkiertueelle lähtevä reggaemies Jukka-Poika!

Jakso 7: Miksi Maija Vilkkumaa ei anna haastatteluja naistenlehdille?

Sukupolvensa tyyli-ikoni Maria Veitola aloittaa oman persoonallisen talkshownsa. Suorassa lähetyksessä mukana ajankohtaisia vieraita ja mielenkiintoisia ilmiöitä, - aina mariamaisella twistillä. Maria Veitola lupaa ruutuun rohkeaa, itseironista ja viihdyttävää ohjelmaa. Koska Maria itse on estoton heittäytyjä, isossa studiossa yleisön edessä voi tapahtua myös yllättäviä asioita. Maria!-talkshown tuottaa Tarinatalo. Kotimainen talkshow.

Jakso 7: Maria ja Maria Guzenina-Richardson keksivät tylytyksenpoistokonsteja

Sukupolvensa tyyli-ikoni Maria Veitola aloittaa oman persoonallisen talkshownsa. Suorassa lähetyksessä mukana ajankohtaisia vieraita ja mielenkiintoisia ilmiöitä, - aina mariamaisella twistillä. Maria Veitola lupaa ruutuun rohkeaa, itseironista ja viihdyttävää ohjelmaa. Koska Maria itse on estoton heittäytyjä, isossa studiossa yleisön edessä voi tapahtua myös yllättäviä asioita. Maria!-talkshown tuottaa Tarinatalo. Kotimainen talkshow.

Jakso 7: Teuvo Loman testasi, onko Kike Elomaasta homoikoniksi

Sukupolvensa tyyli-ikoni Maria Veitola aloittaa oman persoonallisen talkshownsa. Suorassa lähetyksessä mukana ajankohtaisia vieraita ja mielenkiintoisia ilmiöitä, - aina mariamaisella twistillä. Maria Veitola lupaa ruutuun rohkeaa, itseironista ja viihdyttävää ohjelmaa. Koska Maria itse on estoton heittäytyjä, isossa studiossa yleisön edessä voi tapahtua myös yllättäviä asioita. Maria!-talkshown tuottaa Tarinatalo. Kotimainen talkshow.

Jakso 5: Rasmuksen Lauri nauttii isyydestä täysillä