The Voice of Finlandissa Ilmo Ylinärä pääsi Michael Monroen tiimiin, kun nuori laulaja sai uuden mahdollisuuden Radio Aallon taajuuksilla. Myös Michael pääsi korjaamaan tekemänsä virheen päästettyään Ilmon ensimmäisellä laulukerralla luikahtamaan pois ilman jatkopaikkaa. Kaikki tähtivalmentajat painoivat Ilmon esityksen kohdalla, mutta mies valitsi Monroen. Victoria Björndahlin matka sen sijaan loppui tähän.
Tämän päivän jälkeen Lauri Tähkällä sekä Michael Monroella molemmilla on tiimit kasassa. Elastinen sekä Paula Koivuniemi tarvitsevat vielä laulajia talliinsa jotta tarvittavat 12 paikkaa täyttyvät ja joiden kanssa matka jatkuu kohti perjantaina alkavia Kaksintaistelu -jaksoja.
Keskiviikkona kuulemme kuinka Ina Forsman ja Jenni Haapakorva laulavat toistamiseen tähtivalmentajille. Kenen tiimeihin tytöt päätyvät, selviää klo 11 Radio Aallolta.
Mainos:
Vuonna 1984 ilmestyneen Spinal Tap -kulttielokuvan tähti Michael McKean joutui eilen keskiviikkona onnettomuuteen, jonka jälkeen mies kiidätettiin sairaalaan.
Comments
Kommentoi