Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Ohjelmat
Videot
Podcastit
Uutiset
Muut
Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Uutiset
    Uutiset > Viihde > Black Sabbathin rumpalin vaatimus vaarantaa kiertueen
    Katso tämä!

    Nelosen uutiset

    Uutinen

    Black Sabbathin rumpalin vaatimus vaarantaa kiertueen

    Mustan metallin ruhtinasryhmä Black Sabbath on ilmoittanut tekevänsä tämän vuoden aikana kiertueen alkuperäiskokoonpanossaan. Yhtye on kertonut levyttävänsä myös uuden albumin.

    Mutkia matkaan tuo kuitenkin rumpali Bill Wardin vaatimus paremmasta sopimuksesta.

    - En halua mitään niin paljon kuin olla mukana tekemässä albumia ja kiertuetta.

    - En kuitenkaan voi jatkaa ennen kuin saan eteeni allekirjoituskelpoisen sopimuksen. Tahdon, että arvoni yhtyeen alkuperäisjäsenenä tunnustetaan, Bill Ward sanoo.

    Muitakin mutkia Black Sabbathin matkaan on tullut. Kitaristi Tony Iommilla diagnosoitiin tammikuussa imusolmukesyöpä.

    Black Sabbathin on kiertueaikataulun mukaan määrä esiintyä Helsingissä 23. toukokuuta.

    Yli 70 miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti myyneen yhtyeen alkuperäiskokoonpanon muodostavat Iommin ja Wardin lisäksi solisti Ozzy Osbourne ja basisti Geezer Butler.

    Kommentit (0)

    Kommentoi

    • Nelosen uutiset
    Muuta aiheesta
    Muualla verkossa

    Mainos:

     

    Lue myös nämä

    Uusimmat Suosituimmat
     

    Videot

     
    Uusimmat Suosituimmat
    » Lisää uutisvideoita