Täydelliset naiset palaa Neloselle 5. maaliskuuta dramaattisempana kuin koskaan. Luvassa ovat rakastetun sarjan viimeiset jaksot ja kaikkien aikojen huikeimmat juonenkäänteet – eivätkä kaikki päähenkilöt välttämättä selviä hengissä.
Täydelliset naiset oli alkaessaan ennennäkemätön sensaatio tv-maailmassa. Nyt, kahdeksan kauden jälkeen, rakastettu ja kohuttu sarja saa arvoisensa päätöksen. Täydellisten naisten viimeisen kauden viimeinen puolisko alkaa Nelosella 5. maaliskuuta, ja luvassa on suurempaa rakkautta, synkempiä salaisuuksia ja syvempää ystävyyttä kuin koskaan aikaisemmin.
Wisteria Lanen naisten kaiken kestänyt ystävyys on ollut kahdeksannella kaudella kovalla koetuksella, kun Bree (Marcia Cross), Gaby (Eva Longoria), Lynette (Felicity Huffman) ja Susan (Teri Hatcher) ovat varjelleet yhdessä karmeaa salaisuutta, Gabyn isäpuolen Alejandron surmaa. Carlos (Ricardo Antonio Chavira) tappoi Alejandron suojellakseen vaimoaan, ja syyllisyyden taakka on ajanut hänet alkoholisoitumaan. Myös Bree tarttui tuskissaan pulloon ja päätyi paljastumisen pelossa pohtimaan itsemurhaa.
Yliajajaa etsitään perhepiiristä
Breen kohtalon ratkaisee yllättävä ihminen, ja näin saa alkunsa omalaatuinen ystävyys. Myös muiden Wisteria Lanen naisten rakoillut ystävyys alkaa toipua, kun he kuulevat, että heidän salaisuutensa jäljille päässyt poliisi Chuck Vance on jäänyt auton alle ja kuollut. Naapurukset päätyvät pohtimaan yhdessä, kuka Chuckin yli ajoi – ja miksi.
Gaby alkaa epäillä, että vieroitushoidosta omin päin lähteneellä Carlosilla on jotain tekemistä yliajon kanssa. Pariskunnalla on edessään ongelma, kun käy ilmi, että muillakin on syytä epäillä Carlosia. Lynetten ja Pariisin-matkansa peruneen Tomin (Doug Savant) puolestaan on pakko ratkaista oma keskinäinen ongelmansa: kuinka tästä eteenpäin? Myös Susan tekee suuren ratkaisun, joka tulee yllätyksenä hänen puolisolleen Mikelle (James Denton).
Yksi päähenkilöistä kuolee?
Täydellisten naisten kahdeksannen kauden viimeisissä jaksoissa kaikkien päähenkilöiden elämässä on siis luvassa suurta draamaa ja merkittäviä käänteitä. Amerikkalaisen viihdealan erikoislehden Entertainment Weeklyn mukaan käänteistä suurin on se, että yksi sarjan keskeisistä hahmoista kuolee. Entertainment Weekly kertoo, että kuolemajakso nähdään Yhdysvalloissa maaliskuussa.
Nelonen esittää Täydellisten naisten jaksot tuoreeltaan, alle kaksi kuukautta niiden Yhdysvaltain-ensi-illan jälkeen. Suomessakin nähdään siis huhti–toukokuussa, kuka henkilöhahmoista kohtaa tiensä pään. Sarjan lopullinen päätösjakso esitetään Nelosella toukokuun lopussa, ja odotettavissa on yksi televisiohistorian huikeimmista finaaleista.
Täydelliset naiset (Desperate Housewives) Nelosella 5. maaliskuuta alkaen maanantaisin kello 21.00.
Mainos:
Vuonna 1984 ilmestyneen Spinal Tap -kulttielokuvan tähti Michael McKean joutui eilen keskiviikkona onnettomuuteen, jonka jälkeen mies kiidätettiin sairaalaan.