Julkaistu: ke 08.02.2012 klo 22:02| Päivitetty: ke 08.02.2012 klo 22:04| Urheilu
Hollannin liiga keskiviikkona:
Den Haag-Alkmaar 0-6 (Niklas Moisander A 90 min).
Mainos:
Suomi saavutti naisten trapin joukkuepronssia ammunnan haulikkolajien EM-kisoissa Kyproksella.
Keinosydän pelasti vauvan hengen
Sydänkirurgit onnistuivat pitämään sydänsairaan vauvan hengissä tekosydämen avulla. Italiassa vauvaan leikattu laite oli vain 11 gramman painoinen. (Kuva: Reuters)
Naantalin teatteri teki komedian Kekkosesta
Viime syksynä tuli täyteen kolmekymmentä vuotta siitä, kun Suomen pitkäaikaisin presidentti Urho Kekkonen luopui vallasta. Nyt Kekkosen elämästä on valmistunut ensimmäinen komedia. Se saa ensi-iltansa kuun lopussa Teatteri Emmassa Naantalissa.
Lämmintä riittää viikonlopulle
Viikonlopusta on vielä luvassa lämmin, mutta ensi viikolla sää viilenee ja sateenvarjojakin tarvitaan.
Urpilainen aikoo johtaa maan suurinta puoluetta
SDP on käynnistänyt kolmipäiväisen puoluekokouksensa Helsingissä. Puheenjohtajaksi huomenna uudelleen valittava Jutta Urpilainen vannoi kannattajille, että SDP nousee maan suurimmaksi puolueeksi. Puolueensa saavutuksia hallituksessa Urpilainen kehui tavalla, joka jätti varjoonsa muiden puolueiden mukanaolon Kataisen hallituksessa. (Toimittaja: Timo Toropainen, kuvaus ja editointi: Terhi Liimu)
Tervakosken yliajaja pelottaa koululaisia
Tervakoskella koululaisia pelottaa ylittää autoteitä, sillä alueella on sattunut jo kolme tahallista yliajon yritystä. Lapsia ihmetyttää, miksi joku yrittää tahallaan ajaa lasten päälle. Opettaja Maarit Nurminen kertoo videolla, kuinka koulussa tapauksia on käsitelty. Toimittaja: Paula Korva. Kuvaaja: Janne Järvinen.
Onko tässä maailman pienin hevonen
Kirkkonummella asusteleva falabella-rotuinen Micra-hevonen on vain 50 senttimetriä korkea. Se on Suomen pienin täysikasvuinen hevonen ja ilmeisesti maailmaltakaan ei pienempää löydy. (Toimittaja: Riikka Haikarainen, kuvaus ja editointi: Janne Järvinen)
Uhkarohkean stunt-miehen vaimo: Olen helpottunut
Gary Connerysta tuli keskiviikkona ensimmäinen ihminen, joka on hypännyt yli 700 metrin korkeudesta ilman laskuvarjoa - ja selvinnyt hengissä tempusta. Batman- ja James Bond -elokuvissakin stunt-temppuja tehneen Conneryn hyppy päättyi vajaan minuutin kestäneen lennon jälkeen yli 18 000 pahvilaatikosta kootun laskeutumisalustan päälle. Videolla Conneryn vaimo sanoo hypyn jälkeen olevansa helpottunut.
Prinsessa Estelle kastettiin
Ruotsissa koko kuninkaallinen kerma oli tänään paikalla, kun Tukholmassa vietettiin pikkuprinsessa Estellen ristiäisiä. Kastejuhlaan oli kutsuttu noin 400 vierasta, heidän joukossaan presidentti Sauli Niinistö puolisoineen.
Comments
Kommentoi