Espoon Bluesin vaikeudet jääkiekon SM-liigassa jatkuvat. Kuluvalla kaudella vain kerran täyden pistepotin metsästänyt espoolaisryhmä otti lukua HIFK:lta peräti 0-7. Helsinkiläisjoukkue jämäköitti täysosumaottelullaan paikkaansa kärkiviisikossa.
Ottelun ratkaisun kannalta merkittäväksi muodostui vieraiden jäähyily. Mukana kunnostautui myös päävalmentaja Petri Matikainen, joka puhui HIFK:n 3-0-maalin jälkeen itselleen suihkukomennuksen.
Vierailijat olivat ottelun alusta asti vaikeuksissa. Ajassa 6.06 puolustaja Dale Clarke laukoi ylivoimalla ensimmäisen liigaosumansa petopaidassa. Vain reilu minuuttia myöhemmin Arttu Luttinen vei isännät jo 2-0-johtoon.
HIFK:n maalivahti Jani Nieminen pelasi kauden ensimmäisen nollapelinsä torjumalla 25 laukausta sisältäen muutaman haamutorjunnan.
Päätuomaripari Timo Favorin-Tuomas Pöyhönen jakoi HIFK:lle viisi kaksiminuuttista ja rankaisi Bluesia 12:lla kakkosella. Matikainen kuittasi pelirangaistuksen eli 20:n minuutin jäähyn käytöksestä, mikä ei johda automaattisesti jatkoseuraamuksiin.
Mainos:
NHL perjantaina: Ottawa-NY Islanders ja. 1-2 (0-0, 1-0, 0-1, 0-1) Florida-Winnipeg 2-1 (1-0, 1-1, 0-0) F: Sean Bergenheim 0+1. St. Louis-Los Angeles 1-0 (0-0, 0-0, 1-0)
Comments
Kommentoi