Ennen Mika Myllylän tunnustusta selvää näyttöä on vain kahden suomalaishiihtäjän EPO:n käytöstä: Sami Heiskasen ja Kaisa Variksen.
2000-luvun alussa hiihtäjä Sami Heiskanen myönsi käyttäneensä ainetta. Hän kertoi asiasta keskusrikospoliisille sen selvittäessä Lahden MM-kisojen sotkua. Heiskanen kertoi esitutkinnassa myös luovuttaneensa EPO-hormonia kahdesti vuosina 1998 ja 1999 hiihtäjä Janne Immoselle. Immonen kuului siihen kuusikkoon, joka jäi Lahdessa 2001 kiinni plasmanlaajentajien käytöstä.
Vuonna 2003 Kaisa Varis Varis jäi Val di Fiemmen MM-hiihdoissa 2003 kiinni EPO:n käytöstä. Hänelle langetettiin kahden vuoden kilpailukielto. Tammikuussa 2008 tuolloin ampumahiihdossa kilpailleen Variksen dopingnäytteestään löytyi taas merkkejä EPOsta. Varis tuomittiin elinikäiseen kilpailukieltoon, jonka urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin kuitenkin kumosi maaliskuussa 2009.
Vuonna 2001 Lauri Tarastin johtama maastohiihdon doping-selvitysryhmä totesi seuraavaa:
”Myös suomalaisten saatavilla oli punasoluhormonia EPO:a. Plasmaekspandereiden käytön mahdollisen syyn – peittää EPO:n käyttö - selvittäminen ei selvitysryhmältä voinut poliisivaltuuksien puuttuessa onnistua.”
Mainos:
Suomen Jari-Matti Latvala piti Fordillaan parasta vauhtia Ruotsin MM-rallin aika-ajossa tänään Karlstadissa.
Comments
Kommentoi