Presidentti Sarkozy varoitti, että alkavassa EU:n huippukokouksessa on löydettävä ratkaisuja velkakriisin taltuttamiseksi. Kuva: Lehtikuva/AFP
Ranskassa presidentti Nicolas Sarkozy ilmoittautuu huomenna mukaan presidentinvaalitaistoon, kertovat lähteet presidentinkansliasta uutistoimisto AFP:lle. Vaalien ensimmäinen kierros järjestetään 22. huhtikuuta.
Mielipidetiedusteluissa Sarkozy on ollut mukana pitkään. Hän on suosikkilistalla kakkosena noin neljä prosenttiyksikköä sosialistien Francois Hollandea jäljessä.
Kolmantena kyselyissä keikkuu kansallismielisen oikeiston Marine Le Pen.
Kyselyiden mukaan ennakkosuosikki Hollande voittaisi Sarkozyn myös toisella kierroksella toukokuussa. Keskusta-oikeistolaisen Sarkozyn tukijat uskovat presidentin kannatuksen kuitenkin pomppaavan ylöspäin, kun ehdokkuus julkistetaan.
Le Figaro -lehden tietojen mukaan vaalikampanjan avaustilaisuus järjestetään Marseillessa sunnuntaina. Lehden haastattelussa viime viikolla Sarkozy kuvaili konservatiivista linjaansa. Hän vakuutti vastustavansa samaa sukupuolta olevien avioliittoja ja armokuolemaa sekä rajoittavansa maahanmuuttoa.
Mainos:
Sama ihminen, joka kiivaasti puheissaan vastustaa ikärasismia, saattaa puhua todella halveksivasti nuorista.
Comments
Kommentoi