Yhdysvaltain presidentti Barack Obama kiistää, että maan Israelin-suhteet olisivat kriisissä. Liittolaisten välit ovat viilentyneet siirtokuntakiistan takia.
Obaman mukaan Yhdysvalloilla ja Israelilla on erityinen side, jota ei voi katkaista. Hän kuvaa Israelia yhdeksi Yhdysvaltain läheisimmäksi liittolaiseksi.
- Ystävät ovat välillä myös erimielisiä, Obama sanoo Fox-kanavan haastattelussa.
Israel antoi viime viikolla lisää rakennuslupia juutalaiseen siirtokuntaan Itä-Jerusalemissa. Yhdysvaltain mielestä päätös oli erityisen loukkaava, koska varapresidentti Joe Biden oli samanaikaisesti vierailemassa Jerusalemissa.
Ulkoministeri Hillary Clinton varoitti perjantaina Israelia vaarantamasta maiden erityissuhteita.
Mainos:
Italia varautuu uusiin pakkasiin ja lumentuloon. Kylmän aallon odotettiin iskevän ensin pohjoisosiin ja valuvan sieltä kohti etelää.
Comments
Kommentoi