
Jännitys tiivistyy kruununprinsessa Victorian synnytyksessä. Ruotsin hovin mukaan prinssi Daniel tulee kertomaan synnytystä odottaville toimittajille klo 8 Suomen aikaa, mitä hän on viime tuntien aikana kokenut. Mukana lehdistötilaisuudessa Karoliinisessa sairaalassa on myös Victorian synnytyslääkäri. Tieto Danielin lehdistötilaisuudesta vahvistaa arvailuja, että lapsi olisi jo syntynyt. Victoria saapui sairaalaan hieman ennen kello yhtä yöllä.
Mainos
Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean diplomaatit ovat aloittaneet neuvottelut Pohjois-Korean ydinohjelmasta Pekingissä. Tapaaminen on ensimmäinen merkittävä maiden välillä sen jälkeen, kun Pohjois-Korean entinen johtaja Kim Jong Il kuoli joulukuussa. Amerikkalaisvaltuuskuntaa johtava Glyn Davies pyrkii vierailulla selvittämään, mikä on Pohjois-Korean uuden johtajan Kim Jong Unin poliittinen linja..
Yhdysvaltain republikaanien presidenttiehdokkuudesta taistelevat neljä ehdokasta kiistelivät suorassa tv-väittelyssä valtion säästöistä, talouspolitiikasta, uskonnosta ja laittomien siirtolaisten asemasta. Ehdokkuudesta kiivaimmin kamppailevat Rick Santorum ja Mitt Romney suomivat presidentti Barack Obamaa uskonnon vähättelystä ja kauhistelivat sitä, kuinka julkisilla varoilla tuetaan muun muassa ehkäisyvälineiden hankkimista.
Yhdysvalloissa ainakin kolmelle kongressin jäsenelle on lähetetty uhkaavia kirjeitä. Kirjeistä kaksi on sisältänyt jauhetta, joka viranomaislähteiden mukaan on tähänastisissa tutkimuksissa todettu vaarattomaksi. Lähteiden mukaan kirjeet sisälsivät myös hallinnon ja Wall Streetin vastaista sanomaa. Kirjeistä lähetettiin etukäteen viesti tunnetuille talkshow-persoonille Jon Stewartille ja Stephen Colbertille.
Viron poliisi on pidättänyt maan turvallisuuspoliisin korkea-arvoisen edustajan ja hänen vaimonsa epäiltyinä vakoilusta Venäjän laskuun.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on kokeillut laulutaitojaan bluesin parissa musiikkitähtien seurassa.
Rolling Stonesin keulakuva Mick Jagger onnistui houkuttelemaan Obaman laulamaan, kun Jagger, BB. King ja Buddy Guy esiintyivät Valkoisessa talossa tiistaina.
Obama lauloi osan kappaleesta Sweet Home Chicago. Havaijilla syntynyt presidentti on asunut pitkään Chicagossa ja pitää sitä kotikaupunkinaan.
Afroamerikkalainen Obama testasi osaamistaan mustan musiikin solistina jo viime kuussa. Hän lauloi New Yorkin maineikkaassa Apollo-teatterissa Al Greenin hittiä Let's Stay Together. Tuosta esityksestä tehtyä videota on katsottu yli viisi miljoonaa kertaa internetin Youtubessa.
Italialaisesta turmaristeilijästä on löydetty lisää ruumiita. Raivaustöistä vastaavat viranomaiset kertovat, että puoliksi upoksissa olevasta aluksesta on löydetty neljä ruumista. Risteilyalus Costa Concordia ajoi karille tammikuun puolivälissä.
Vuotosivusto Wikileaks suunnittelee Ruotsiin kohdistuvaa massiivista mustamaalauskampanjaa, mikäli järjestön nokkahahmo Julian Assange luovutetaan Britanniasta Ruotsiin.
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n vierailu Iraniin ei tuonut toivottua lisävaloa kiisteltyyn ydinohjelmaan.
Argentiinan pääkaupungissa Buenos Airesissa sattuneen tuhoisan junaturman uhriluku kasvaa. Viranomaisten mukaan turmassa on kuollut yli 40 ihmistä.
Jännitys tiivistyy kruununprinsessa Victorian synnytyksessä.