Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Ohjelmat
Videot
Podcastit
Uutiset
Muut
Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Uutiset
    Uutiset > Talous > Suomen työmailla yhä useammin ihmiskaupan uhreja

    Suomen työmailla yhä useammin ihmiskaupan uhreja

    Ihmiskaupan piirteet ovat yleistymään päin suomalaisilla rakennustyömailla ja muilla työpaikoilla.

    Ylitarkastaja Venla Roth vähemmistövaltuutetun toimistosta kertoo, että yhä useampi ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään ohjautunut henkilö on tullut Suomeen ns. kunnollisen työn perässä.

    Rothin mukaan iso ongelma on, että työpaikoillakaan tapauksia ei usein tunnisteta ihmiskaupaksi eikä surkeista työoloista saada tietoa. Erityisiksi riskialoiksi on havaittu rakennusalan lisäksi esimerkiksi ravintolat, siivous- ja puutarha-ala sekä kotitalouksissa tehtävät työt.

    Ammattiliitot moittivat hallituksen toimien jopa helpottaneen väärinkäytöksiä.

    - Lainsäädäntö ei anna välineitä toimia hyväksikäytön ja ihmiskaupan estämiseksi ja valvoa näitä asioita, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sanoi.

    Vastuuta on yritetty rakentaa tilaajavastuulailla, jonka mukaan yrityksen on selvitettävä, miten ja millaisin ehdoin sen työvoima on maahan tuotu ja palkattu. Tilaajayritykset pystyvät kuitenkin helposti pesaisemaan kätensä ilmoittamalla, etteivät ne ole tienneet epäkohdista.

    Kommentit (0)

    Kommentoi

    Mainos:

    Talousotsikot

    Finnair haluaa laajentaa reittiverkostoaan Pohjolassa

    Torstai 09.02.2012

    Lentoyhtiö Finnair havittelee Pohjoismaiden ilmaherruutta. Yhtiö aikoo haastaa toden teolla muiden muassa halpalentoyhtiö Norwegianin sekä pohjoismaisen SAS:n niiden kotimarkkinoilla.

     

    Lue myös nämä

    Uusimmat Suosituimmat
     

    Videot

     
    Uusimmat Suosituimmat
    » Lisää uutisvideoita
     

    Erikoissivustot

     
     

    Nelosen uutiset Facebookissa