Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Ohjelmat
Videot
Podcastit
Uutiset
Muut
Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Uutiset
    Uutiset > Talous > EU:n omasta valuuttarahastosta syntyi jo riita

    EU:n omasta valuuttarahastosta syntyi jo riita

    EU:lle kaavaillaan omaa valuuttarahastoa, joka voisi auttaa Kreikan kaltaisia velkakriisiin uponneita maita. Talouskomissaari Olli Rehnin tiedottajan mukaan komissaari esittelee asiasta käytyjä keskusteluja koko komissiolle huomenna.

    Ehdotus on kuitenkin herättänyt välittömästi vastarintaa. Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsen Jürgen Stark arveli Handelsblatt-lehden haastattelussa, että rahasto rikkoisi EU:n sääntöjä, haittaisi taloutensa hyvin hoitaneita maita ja kannustaisi löperöön taloudenpitoon.

    Rehn kertoi Financial Times Deutschland -lehdelle, että rahastoa tukisivat euroalueen jäsenmaat ja että tuki kytkettäisiin tiukkoihin ehtoihin.

    Rahasto toimisi samaan tapaan kuin Kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Se voisi näin ollen myöntää lainoja kriisimaille, mutta lainojen ehtona on vakautusohjelman noudattaminen.

    Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble sanoi lehtihaastattelussa viikonloppuna, että euroalueen vakauden takia tarvitaan IMF:ää vastaava eurooppalainen toimija.

    Kommentit (1)
    Kommentit
    Otto (ei rekisteröitynyt) 8.3.2010 19.19

    Euroopan Keskuspankki otti jo tuon rahastoroolin lainoittamalla Kreikkaa välillisesti eurooppalaisten suurpankkien kautta.

    Kommentoi

    Mainos:

    Talousotsikot

    Finnair haluaa laajentaa reittiverkostoaan Pohjolassa

    Torstai 09.02.2012

    Lentoyhtiö Finnair havittelee Pohjoismaiden ilmaherruutta. Yhtiö aikoo haastaa toden teolla muiden muassa halpalentoyhtiö Norwegianin sekä pohjoismaisen SAS:n niiden kotimarkkinoilla.

     

    Lue myös nämä

    Uusimmat Suosituimmat
     

    Videot

     
    Uusimmat Suosituimmat
    » Lisää uutisvideoita
     

    Erikoissivustot

     
     

    Nelosen uutiset Facebookissa