Taiteilija Mari Kedon muotokuva Tanskan kuningatar Margareta II:sta, joka on tehty tahitinhelmistä ja jalokivistä. Kuva: Lehtikuva
Korutaiteilijana tunnettu Mari Keto on kutsuttu tekemään muotokuva Tanskan kuningatar Margareetasta. Kutsu tuli Tanskan kuninkaallisilta kokoelmilta.
Teos esitellään kuningattaren järjestämässä yksityistilaisuudessa Rosenborgin linnassa ensi lauantaina, jolloin myös kuningatar tutustuu teokseen. Teos on esillä yleisölle ensi viikolla alkavassa Pearls-näyttelyssä.
Halkaisijaltaan noin 80 senttimetriä oleva muotokuva koostuu tuhansista helmistä. Teoksen päämateriaaleja ovat tahitinhelmet ja jalokivet.
Keto on valmistunut Kööpenhaminan Jalometalli-instituutista vuonna 2008. Korutaidetta kuvataiteeseen yhdistävä Keto on tehnyt vastaavalla tekniikalla muotokuvia useista julkisuuden henkilöistä.
Keto on aiemminkin kuvannut töissään kuningatar Margareettaa, minkä vuoksi hän sai mahdollisuuden tehdä muotokuvan näyttelyyn.
Mainos:
Aasian-kiertueella oleva poppari Lady Gaga on aiheuttanut kohun Thaimaassa Twitter-letkautuksellaan. Laulaja ilmoitti 24 miljoonalle seuraajalleen haluavansa ostaa Bangkokista Rolex-kopion.
Comments
Kommentoi