Jukka Savolainen siirtyy designmuseon johtajaksi apulaisjohtajan virasta. Kuva: Lehtikuva / Mikko Stig
Designmuseon uudeksi johtajaksi on valittu Jukka Savolainen. Hän on hoitanut virkaa marraskuusta, jolloin museon pitkäaikainen johtaja Marianne Aav menehtyi sairauteen.
Museonjohtaja vastaa henkilöstöstä ja taloudesta sekä museon rahoituspohjan kehittämisestä. Hänen kontollaan ovat myös toiminnan suunnittelu sekä yhteiskunnalliset ja kansainväliset suhteet.
Savolainen on aiemmin työskennellyt Designmuseossa apulaisjohtajana ja näyttelyintendenttinä. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Britanniassa.
Helsingissä sijaitseva Designmuseo on valtakunnallinen erikoismuseo, joka kerää ja tallentaa muotoilukokoelmaa. Sen alaisuudessa ovat myös Arabian museo, Iittalan lasimuseo ja Nuutajärven lasimuseo.
Museon uudessa näyttelyssä esittäytyy uusi puolalainen muotoilu maaliskuun alkupäiviin asti. Esillä on valikoima keramiikkaa, lasia, valaisimia, huonekaluja ja pienelektroniikkaa.
Yhteistä monille esineille on materiaalien kierrätys ja uudelleen hyödyntäminen sekä ilo ja leikkimielisyys. Myös puolalaisen käsityöperinteen moderni hyödyntäminen näkyy.
Mukana on neljäntoista muotoilijan töitä.
Mainos:
Aasian-kiertueella oleva poppari Lady Gaga on aiheuttanut kohun Thaimaassa Twitter-letkautuksellaan. Laulaja ilmoitti 24 miljoonalle seuraajalleen haluavansa ostaa Bangkokista Rolex-kopion.
Comments
Kommentoi