Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Ohjelmat
Videot
Podcastit
Uutiset
Muut
Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Uutiset
    Uutiset > Kotimaa > Suomeen yrittää laittomasti yhä useampi afrikkalainen

    Suomeen yrittää laittomasti yhä useampi afrikkalainen

    Suomeen laittomasti yrittävien joukossa on yhä useammin ihmisiä läntisestä ja keskisestä Afrikasta. Uusia tulomaita ovat esimerkiksi Kamerun, Norsunluurannikko ja Kongo. Valtaosa tulijoista on nuoria miehiä.

    Useimmille Suomi on kauttakulkumaa, josta aiotaan jatkaa muualle Schengen-alueelle. Suosikkimaita ovat Italia, Espanja, Ranska ja Saksa.

    Viranomaisten mukaan Kaakkois-Suomen raja on läpikulkualuetta, jonne tullaan Venäjän kautta Pietarista tai Moskovasta. Osa päätyy yrittämään EU-rajan ylitystä Viron ja Latvian kautta.

    Pohjois-Afrikasta alkunsa saanut arabikevään pakolaistulva ei kasvattanut laitonta maahantuloa Suomeen. Alueen maista esimerkiksi Libyassa tilanne on kuitenkin varsin sekava. Maan tulevilla tapahtumilla voi olla vaikutusta tilanteeseen myös Suomen rajoilla.

    Suurimpia Suomeen pyrkiviä afrikkalaisryhmiä ovat somalit. He myös haluavat jäädä tänne perheenyhdistämissyistä.

    Kommentit (1)
    Kommentit
    Petri Pölkky (ei rekisteröitynyt) 4.2.2012 07.39

    Rajoille vaan tiukka valvonta. Köyhiä, työttömiä ja asunnottomia suomessa jo omastakin takaa ja asiat eivät vaan järjesty joten ei tänne tarvita enempää porukkaa. Kaduilla pian suomalaisiakin kerjäläisiä jos meininki tällä lailla jatkuu. Pistäisivät asiansa itse sellaiseen kuntoon ettei tarvitse maasta paeta. Sama tarvittaisiin tänne koto suomeenkin. Päättäjät polvilleen ja vikuroijat saunan taa. Koko maapallo alkaa olla sillä mallilla että kapinaa ja terroria tarvitaan että rikkaat ja sortajat saadaan ruotuun ja ihmisille mukavat olot. Liha tottelee väkivaltaa.

    Kommentoi

    Muuta aiheesta
    Muualla verkossa

    Mainos:

    Kotimaan uutisotsikot

    Syyttäjä vaatii Fouganthinelle vankeutta

    Torstai 24.05.2012

    Syyttäjä vaatii Nikita Fougathinelle vankeusrangaistusta kahdesta pahoinpitelystä ja tuhotyöstä. Jutun käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa tänään.

     

    Lue myös nämä

    Uusimmat Suosituimmat
     

    Videot

     
    Uusimmat Suosituimmat
     
     

    Nelosen uutiset Facebookissa