Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) tekisi kuntauudistuksessa yhteistyötä opposition kanssa. Kuva: Lehtikuva / Mikko Stig
Keskusta ei ole lähdössä mukaan kuntauudistuksen valmisteluun. Puolueen puheenjohtaja Mari Kiviniemi tyrmää valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) lauantaisen ehdotuksen, jonka mukaan oppositiopuolueet haluttaisiin mukaan tekemään uudistusta.
Kiviniemi toteaa tiedotteessaan, että keskusta on valmis yhteistyöhön hallituksen kanssa vasta sitten, kun kuntauudistus on "upotettu Atlantin syvänteeseen".
Urpilainen maanitteli oppositiota mukaan Turun Sanomien, Kalevan ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa lauantaina. Urpilaisen mukaan keskusta ja perussuomalaiset voisivat tulla mukaan kuntauudistukseen virkamiesesityksen jälkeen. Hallituksella olisi kuitenkin valmisteluvastuu.
Keskusta on jo väläyttänyt kuntauudistuksesta välikysymystä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti Savon Sanomissa puolueensa lähtevän mielellään mukaan välikysymykseen.
Virkamiestyöryhmä julkistaa ensi keskiviikkona esityksensä uudesta kuntarakenteesta.
Mainos:
Työmatkalla tapahtuvista tapaturmista suurin osa sattuu naisille. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2010 lähes 70 prosenttia uhreista oli naisia.
Comments
Kommentoi