Syyttäjä väittää, että moottoripyöräjengi Bandidokseen ja likeiseen Support X-Teamiin kuuluvat miehet myivät alkoholia kerhotiloissa Hangossa jengin jäsenille ja ulkopuolisille. Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen
Jengiläisten epäillään tahkonneen ainakin yli 90 000 euroa salakapakan pyörittämisellä.
Syyttäjä Erkki Huhtalan mukaan moottoripyöräjengi Bandidokseen ja likeiseen Support X-Teamiin kuuluvat miehet myivät alkoholia kerhotiloissa Hangossa jengin jäsenille ja ulkopuolisille. Muun muassa Virosta hankittua alkoholia epäillään kaupatun myös salakapakasta ulos. Vältettyjen verojen osuus on ollut noin 15 500 euroa.
Käräjillä Raaseporissa on syytettynä 12 miestä, joita uhkaa törkeästä veropetoksesta ja törkeästä alkoholirikoksesta vähintään vuoden vankeus. Rötöstelyn epäillään jatkuneen reilun vuoden ajan viime vuoden alkupuolelle saakka.
Syytettyjen itsensä mukaan alkoholia on nautittu ja ystäville tarjottu mutta kenellekään ei ole myyty.
Kahden X-Teamin edustajan epäillään myös tunkeutuneen erään miehen asuntoon ja lyöneen tätä pesäpallomailalla ja rautaputken tapaisella esineellä kymmeniä kertoja. Teon uskotaan olleen kosto siitä, että salakapakasta on kerrottu viranomaisten suuntaan.
Mainos:
Poliisin tietoon on tullut jo kolmas hämärä yliajon yritys Tervakoskella.
Comments
Kommentoi