Ilkka Kanerva
Kansanedustaja Ilkka Kanervaan (kok.) liittyvä rikosepäily siirtyy syyteharkintaan. Poliisi epäilee Kanervaa lahjuksen ottamisesta.
Kanerva on aiemmin kertonut, että tutkinta liittyy hänen toissa vuonna vietettyihin 60-vuotispäiviinsä. Konkurssiin mennyt Nova Kiinteistökehitys tuki tuolloisen ulkoministerin juhlia 17 000 eurolla. Kanerva on sittemmin palauttanut rahaa konkurssipesälle.
STT ei tavoittanut Kanervaa tänään.
Tutkinnanjohtaja Markku Nisula ei halunnut kertoa esitutkinnan sisällöstä muuta kuin sen, että Kanerva kiistää epäilyn.
Aiemmin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan poliisi on ollut kiinnostunut Nova Groupin mahdollisista yhteyksistä Varsinais-Suomen maakuntakaavaan. Kanerva on kaavaa valmistelevan Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtaja. Nova Group oli Nova Kiinteistökehityksen emoyhtiö.
STT:n tietojen mukaan lahjuksen antamisesta epäillään vaalirahoittajina kunnostautuneiden Nova-yhtiöiden entisiä johtajia Arto Merisaloa ja Tapani Yli-Saunamäkeä.
Mainos:
Pääkaupunkiseudulla koettiin tänään pahin liikennekaaos moneen vuoteen. Päivän aikana sattui satoja liikenneonnettomuuksia, joista useissa oli mukana kymmeniä autoja.
Comments
Kommentoi