Kaksi ulkomaista kirkkoa ei aio lähettää edustajaansa Helsingin naispiispan Irja Askolan piispanvihkimykseen, kertoo Kotimaa-lehti.
Tilaisuuden aikovat jättää väliin Latvian luterilainen kirkko ja Venäjällä toimiva Inkerin luterilainen kirkko. Latvian kirkko on lopettanut uusien naispappien vihkimisen virkoihin, eikä se hyväksy naisia piispoiksi. Inkerin kirkossa naiset eivät työskentele pappeina lainkaan.
Latvian evankelis-luterilaisen kirkon apulaispiispa Guntars Dimants kiistää kuitenkin, että kirkko boikotoisi tilaisuutta piispan sukupuolen vuoksi. Hänen mukaansa kirkon edustajilla ei yksinkertaisesti ole aikaa osallistua.
Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi puolestaan ei halunnut kommentoida Kotimaalle pois jäämisen syytä lainkaan.
Mainos:
Pääkaupunkiseudulla koettiin tänään pahin liikennekaaos moneen vuoteen. Päivän aikana sattui satoja liikenneonnettomuuksia, joista useissa oli mukana kymmeniä autoja.
Comments
Viisautta ja suoraselkäisyyttä siis vielä löytyy kristikunnasta, mutta vähemmän Suomesta. Seuraava tavoite on varmaan- nainen arkkipiispaksi! Ja voihan olla että kun viisaus oikein maassamme lisääntyy "ymmärretään" ettei papin kuulukaan olla ollenkaan mies vaan nainen, joka paremmin ymmärtää homoja ja lesboja ja heidän "oikeuksiaan".
Kommentoi