10.3.2010 08.54 - STT (Päivitetty 10.3.2010 13.15)
Keskusta on irtisanoutumassa perustuslakia uudistaneen Taxellin komitean niistä esityksistä, jotka koskevat päätöksentekoa kriisinhallintajoukoista.
Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli ovat toimittaneet oikeusministeriölle lausunnon, jonka mukaan Suomen osallistumisesta kriisinhallintatehtäviin päätetään nykyisessä järjestyksessä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle uutiset.
Nykyisin joukkojen lähettämisessä pitää olla eduskunnan, hallituksen ja presidentin hyväksyntä. Taxellin komitea ehdotti, että eduskunta ja hallitus voisivat lopulta siitä päättää, jos presidentti olisi eri mieltä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi ihmettelee keskustan lausuntoa. Ravin mukaan keskustan näkemys tuli hänelle yllätyksenä.
Oppositiopuolue SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma puolestaan kommentoi, että keskustan tuore lausunto on oikea kanta. Heinäluoman mielestä keskustan linjanveto kielii siitä, että uudistusehdotuksen kaikki seuraukset eivät ilmeisesti olleet tiedossa.
3.9.2010 04.45
THL keskittäisi oikeuslääketieteellisiä ruumiinavauksia
3.9.2010 04.20
Asiantuntijat tyytyväisiä metsänhoidon uudistusaikeisiin
3.9.2010 04.15
Opettajia lomautetaan vähemmän
3.9.2010 03.35
Keskisuomalainen: Liiketoimintakiellot ovat lisääntyneet
3.9.2010 01.10
Maakuntalehdet: Kiviniemi ei lähde presidenttikisaan
2.9.2010 23.05
Marja-Sisko Aalto onnellinen valinnastaan notaariksi
2.9.2010 20.41
Sosiaalikeskus Satama jää vielä paikoilleen
2.9.2010 20.15
Kohu nakersi puolueiden rahoitusta
2.9.2010 19.00
Aseistautuneeksi epäilty mies kiinni Kajaanissa
2.9.2010 18.00
Sasi: Ylen avustajakiista ei kuulu hallintoneuvostolle
Comments
Kommentoi